Daisyltä terveisiä

Olen potenut korkeaa koirakuumetta jo pitkän aikaa - ehkä korkeampaa kuin koskaan aikaisemmin. Sain onneksi lääkitystä siihen juuri oikeaan aikaan. Saanko esitellä, Daisy!

Olin luvannut ottaa äitini nuoren mäyräkoiranartun hoitoon sitten kun sen juoksut alkaisivat, sillä äitilläni on myös uroskoiria. Pari viikkoa sitten se sitten saapui luokseni. Daisy on kymmenen kuukautta vanha pitkäkarvainen mäyräkoira. Luonteeltaan se on todella herttainen ja pehmeä, myös melko epävarma. Masu-kisun kanssa on kaikki sujunut hyvin, vaikka ne eivät varsinaisesti ystäviä olekaan. Daisy haluaisi kovasti leikkiä Masun kanssa, ja Masu haluaisi kovasti vetää Daisyä köniin.

Ollaan puuhailtu Daisyn kanssa kaikkea mukavaa, käyty lenkillä, harjoiteltu temppuja, opeteltu naksutinta, jäljestetty namipaloja lumesta, käyty töissä ja kylässä. Yksin kotiin jääminen ei Daisylle ole ongelma. Oven läpi kuuluu pientä vikinää, mutta ei sen vertaista ulvomista, mitä kuului ensimmäisellä kerralla. Lenkillä se aluksi tapasi hyppiä jalkojani vasten ja vinkua, todennäköisesti siksi ettei olisi viitsinyt kävellä itse. Nykyään se tekee sitä vähemmän, tosin vinkumista jatkaa silloin tällöin yhä.

Daisy on jopa tullut minun kanssani töihin parina päivänä. Daisy on hyvää matkaseuraa, jos ei ala voida pahoin... Ensimmäisellä kerralla se okseni laukkuuni, mikä oli mukava piriste iltaan.

Mäyräkoiran nenä käy lakkaamatta!

*Tähän sitä Clint Eastwood -leffamusiikkia*

Masu ja pitkä pinna. ♥

Daisyä ei vissiin yhtään kiinnoistaisi poseeraaminen kameralle. 

Parvekkeen lumikinoksesta on hyvä kaivella nameja.

Ensi viikonloppuna Daisy lähtee kotiinsa, ja saan vaihdossa toisen hoidokin. Tätini shih tzu -rotuinen koira tulee heti perään luokseni hoitoon! Eipähän pääse koirakuume kohoamaan enää vaarallisesti.