lauantai 18. tammikuuta 2014

Mikä on IN ja mikä OUT?

Leena tiedusteli Facebookissa huomioita siitä, mikä on nykyään goottimuodissa in ja mikä out. Hän taisi tarkoittaa tyyliä yleisellä tasolla, mutta minä rupesin pohtimaan omaa tyyliäni, ja mikä minulla itselläni on nykyään in ja mikä out. 

Minun pukeutumistyylini on pysynyt melko stabiilina, ja muutokset ovat tulleet pikkuhiljaa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä ettei minulla ole ollut varaa ostaa uudentyylisiä vaatteita kovin tiuhaan tahtiin. Tyylinu on kuitenkin kokenut paljon muutoksia teini-iästä tähän päivään, ja listaan ne tähän:

OUT:

• Sametti (Siihen jää pöly, eläinten karvat ja se on muutenkin mielestäni jotenkin tosi vanhanaikainen kangas)
• Maiharit
• Pitkä nahkatakki
• Pitsit ja röyhelöt
• Pitkät hameet
• Leveähelmaiset hameet
• Korsetit (poikkeuksena oma kallisarvoinen mittatilauskorsettini)
• Leveät liehuhihat
• Keskijakaus
• Kokomusta
• Suuri määrä yksityiskohtia
• Leveälahkeiset farkut
• Kirkkaanpunainen
• T-paidat (tavalliset unisex- tai ladyfit-mallit)
• Kajal-kynä, meikittömyys
• Goottius

Pitkät hameet, korsetit, pitsit ja röyhelöt on OUT.
Sametti. Out.

Pitkä nahkatakki, maiharit, keskijakaus - OUT
Leveähelmaiset hameet, liehuhihat ja kirkkaanpunainen, myöskin OUT.



IN:

• PVC
• Tennarit ja korkkarit
• Lyhyt nahkatakki
• Kynähameet
• Leggingsit (!!)
• Jo edellä mainittu mittatilauskorsettini
• Sivujakaus tai otsatucca
• Kirkkaat värit + musta
• Vähemmän yksityiskohtia, yksinkertaisuus
• Kapealahkeiset tai suorat farkut (ei kuitenkaan ihan pillit)
• Leopardikuvio (kaikissa muissa väreissä paitsi siinä originaalissa kellanruskeassa)
• Pitkät t-paidat ja topit
• Nestemäinen eyeliner, paljon meikkiä, tekoripset
• Luurangot, skeleton-printti
• Psychobilly

Lyhyt nahkatakki, sivuotsis, leggingssit, IN. (Poikkeuksena punaista ouh!)
Tennarit on IN. 

Otsatucca, kirkkaat värit, paljon meikkiä ja tekoripsiä. Ne on IN! 


Lisäksi yksi elementti, mikä on ollut minulla in siitä asti kun olin 11-vuotias ja tulee aina olemaan in, on minun rakas, uskollinen niittivyöni. Meillä tuli loppiaisena täyteen 13. vuosipäivä. Samaa vyötä olen käyttänyt lähes päivittäin 15-vuotiaasta saakka, eli kohta 10 vuotta. Yksi niitti rivistöstä on karannut, ja nahka on kaartunut muotoutuessaan lantioni ympärille, mutta luulen että meillä on helposti vielä toiset samanlaiset vuodet edessä.

Sain tosiaan niittivyöni loppiaisena 2001, inspiroituneena Jimi Pääkallosta. Haimme sen pienen pienestä puodista Someron keskustasta, jonka uskon olleen varhainen Leather Heaven (nimeä en silloin painanut mieleeni). Ensimmäisen kerran kun puin vyön päälleni, se humpsahti suoraan lattialle, ja siihen piti tehdä pari ylimääräistä reikää. Nykyään minulle on tuota lantiota sen verran siunaantunut, että voin käyttää jo kolmatta reikää (jep, se taitaa olla miehille mitoitettu).


tiistai 14. tammikuuta 2014

Ommellako vai ei, apua pulmaan!

Gallup: Ostin kirpputorilta A-linjaisen mekon, ja mietinkin, pitäisikö minun kaventaa siitä kynämekko, vai antaa sen olla sellainen kuin on? 

Kapea vai leveä helma?


Töissä oli luppoaikaa, ja päätin lähteä ajelemaan kunnes löydän jotain mielenkiintoista, esim. kahvilan tms. Silmiini osuikin Mäkitorpan kirppis ja päätin käväistä siellä. Kirppari oli paljon parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi kahvila, koska kahvilassa tulisi taatusti kiusaus ostaa jotain namiskaa. Sen sijaan käytin roposeni yhden rekin antimiin, jonka myyjällä selvästi oli hyvä tyylitaju! Tai ainakin ollut, ottaen huomioon että oli myymässä vaatteitaan pois...

Vaatteet olivat naurettavan hintaisia, joten mukaan tarttui kaksi mekkoa, kaksi paitaa ja nahkatakki, ilmeisesti aitoa nahkaa tai pirun hyvää jäljitelmää! Koko satsin summaksi tuli alle yhdeksän euroa. Paljon parempi kuin muffinssi ja kaakao!

Tässä vielä muutama kuva, jotta voitte päättä kantanne gallupkysymykseen.





sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kakkugalleria

Helsinki on täynnä kaikkea ihanaa, minkä olemassa olosta ei ole tietoakaan, kunnes se jotain kautta kantautuu korviin. Minä sain kuulla ja kokea ihanan Kakkugallerian kakkubuffetin!

Mainitsinkin viimekirjoituksessani meneväni Kakkugalleriaan. Viikonloppuna saa herkutella, ja totta tosiaan, lauantai olikin aikamoinen ylensyöntipäivä. Kakkubuffetti on siis oikeasti seisova kakkupöytä. Hintaan kuuluu tee tai kahvi (halutessaan saa myös erikoiskahvin tai limun) ja niin paljon kakkua kuin vaan jaksaa syödä! Voi pojat! Olin niin innoissani!

Kakkupalat olivat aika pieniä, mikä oli hyvä juttu, koska silloin pystyi maistelemaanuseaa makua ennen kuin saavutti sokeriöverit. Itse maistelin ainakin suklaaunelmaa, mango-limeä, passion-juustokakkua, mansikka-vadelma-valkosuklaata ja vaikka mitä!

Eka santsilautanen

Toka santsilautanen! 

Kannattaa ehdottomasti kokeilla joskus, jos makeanhammasta kolottaa! Nami nami! ^_^

lauantai 11. tammikuuta 2014

Elämäni tärkein ihminen

Eilisestä kirjoituksestani innostuneena päätin aloittaa uuden projektin. Olen päättänyt muuttaa asennettani, ja ruveta rakastamaan itseäni. Aion ottaa ilon irti sinkkuelämästä, ja hoivata, helliä ja rakastaa itseäni, sillä olenhan minä oman elämäni tärkein ihminen! 

Olen yrittänyt oppia jotain kaikista menneistä ihmissuhteistani. Olen koettanut tehdä paljon itsetutkiskelua, ja löytää vikaa myös itsestäni. Loppujen lopuksi olen kuitenkin vakuuttanut itseni siitä, että kaikki suurimmat viat olivat minussa itsessäni. Minussa on pitkä lista vikoja. Ja niissä toisissa... ei niissä nyt niin hirveästi ollut. Tai jos oli, ne olivat lähinnä vain luonteenpiirteitä, ei niinkään vikoja. Mutta minä en rakastanut tarpeeksi, minä en osannut olla tarpeeksi huomioonottava, minä oli liian takertuva... Minä olin huono tyttöystävä.

Nyt olen päättänyt jättää nuo ajatukset taakse. Aion vastedes myöntää ja hyväksyä omat virheeni realistisesti, mutta en jaksa enää inhota itseäni niiden takia. Voin, ja aionkin koettaa työstää parhaani mukaan joitakin epäviehättäviä luonteenpiirteitäni, mutta sen ohessa olen tällainen kuin olen, ja aion hyväksyä sen. Opettelen pitämään itsestäni. Kerron itselleni, että olen sittenkin ihan hyvä tyyppi. Olen kyllästynyt huonoon itsetuntooni ja siihen kuinka päässäni poljen kokoajan itseäni alas. Nyt se loppukoon.

Tiesin jo ennen viime postauksen artikkeleita luettuani, että itseään täytyy osata rakastaa, ennen kuin joku muu voi sitä tehdä. Tai etten voi ottaa miestä ja odottaa tämän "rakastavan minut ehjäksi". En voi elää vain toista ihmistä varten. Olen tiennyt tämän kaiken. Mutta asian sisäistämiselle täytyy löytyä sopiva ajankohta, se täytyy tehdä kun on siihen itse valmis. Ja minä olen valmis nyt. Täytyy sanoa että tänään olen ollut hyvällä tuulella tämän asian takia.

Tosinaan minusta tuntuu (on tuntunut vuosien ajan) myös joidenkin kavereiden keskuudessa pahalta, että heillä menee minuun hermo, että teen tajuamattani jotain typerästi  tai pahoitan heidän mieltään. Päässäni surisee kun kuvittelen miten he manaavat minua selkäni takana, mutten koskaan saa tietää mitä olen tehnyt väärin. Tämä on saanut minut tuntemaan itseni todella surkeaksi ystäväksi ja huonoksi ihmiseksi. Olen vääränlainen, enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä toisin. Mutta sekin loppuu nyt. Minä olen juuri tällainen, piste. Jos en kelpaa tällaisena, täytyy minulle sanoin kertoa, mikä hampaakolossa kiristää, sillä muuten en osaa käytöstäni muuttaa. En jaksa enää murehtia sitä kuinka ärsyttävä mahdan jonkun mielestä olla (vai olenkohan tässä suhteessa vaan paranoidi?)

Tämä uusi asenteeni tarkoittaa siis sitä, että suhtaudun itseeni, niinkuin haluaisin jonkun minua rakastavan henkilön minuun suhtautuvan. Aion myös pitää itsestäni huolta ulkoisesti, sillä rupsahtaminen alentaa mielialaa ja itsevarmuutta. Saatan joskus "yllättää" itseni ostamalla itselleni hyvällä omatunnolla jotain kivaa (no eihän se mikään yllätys ole, kun itse sen ostan, mutta koska kukaan muukaan ei minulle yllätyksiä ostele, voin aivan hyvin tehdä sen itse), esimerkiksi uusia vaatteita, tai suklaatia, mutta jälkimmäistä kohtuudella, sillä haluan myös pitää kunnostani ja ulkomuodostani huolta. Hyvä olo tulee tietysti ensisijaisesti sisältäpäin, mutta joskus voi mennä vähän ulkoa sisäänpäin.

 Aloitin tämän itsenirakastamisprojektin tänään värjäämällä hiukseni, joihin tyvikasvua oli ehtinyt puskea jo runsaasti. Harva asia saa itseään tuntemaan niin kauniiksi kuin vastavärjätty tukka! Otsatuccaani valitsin tällä kertaa violetin, sillä pinkki oli loppu, enkä ole saanut aikaiseksi tilata lisää (ehkä tässä on seuraava tapa jolla voin yllättää itseni!). Violettini on kuitenkin melko tumma, joten lantrasin väriä hieman vaaleammaksi.


Väriä vailla, tyystin haalistuneet:
                  


Uusi väri päässä, kirkkaana kuin mikä:

  


Saa nyt nähdä kuinka kauan tätä projektiani jaksan pitää pystyssä. Notkahduksia ja huonoja hetkiä saattaa aina tulla, mutta yleisesti olen niin kyllästynyt synkistelyyn, että minulla on positiiviset odotukset. Huomenna aion helliä itseäni menemällä Kakkugalleriaan kakkubuffettiin, eli vetää jäätävät kakkuöverit. Illalla varmaan tuijottelen Netflixiä ja nautiskelen omasta seurastani.

Jos innostuitte tästä kirjoituksestani, haluan vinkata teille linkin Ewyn blogiin, jossa Ewy on aloittanut sarjan optimismista, positiivisuudesta ja onnellisuudesta. Ja tämä kaikki on kohtavalmistuvan psykologin (apua, korjaa nyt jos olen väärässä!) näkökulmasta, joten hän oikeasti ymmärtääkin jostain jotain. Hihi! ;)

torstai 9. tammikuuta 2014

Loneliness... Or solitude?

Silmiini osui pari linkkiä Ilta-Sanomien nettisivuilla oleviin artikkeleihin. Haluan jakaa ne teidän kanssanne, niin pääsen hieman puimaan tämän hetken lempiaihettani, josta jo aiemmin teinkin pienen kuvapostauksen

Artikkelit ovat: Sinkkujen yksinäisyys on vaiettu aihe ja Parisuhdekouluttaja totisena: Tämä taito on ainut mahdollisuus ehjään parisuhteeseen.

Minun on ollut hyvin vaikea nauttia sinkkuelämästä, vaikka tiedän, että siinäkin on omat puolensa. Olen nyt (vasta) reilut kaksi kuukautta ollut vailla minkäänlaista romanttista kanssakäymistä, ja aika ajoin se tuntuu sietämättömältä. Miten muut pärjäävät jopa vuosia?!

Ensimmäisessä artikkelissa silmiini osui kohta, joka halusin poimia esille: "Yksinäisyys voi iskeä lujaa, vaikka ympärillä on hyviä ystäviä, kiinnostava työ ja harrastuksia. Ne eivät vain riitä täyttämään läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden nälkää."

 Etenkin nyt joulun ja vuodenvaihteen aikaan, kun on ollut paljon vapaapäiviä, möröt ovat hiipineet sängyn alta ja demonit piinanneet pään sisällä. Tuntui että jatkuvasti sai olla keksimässä tekemistä, ettei vain jäisi yksin kotiin demoniensa kanssa. Arkipäivät eivät tuota mitään ongelmaa, käyn töissä, ja iltaisin minulla on kyllä joka päivälle puuhaa. Viikonloppuna onnistuneen illan jälkeen kavereiden kanssa olen hetken todella tyytyväinen. Minulla on paljon kavereita, mutta melko vähän ystäviä. Ystävienikään kanssa en osaa oikein olla tarpeeksi läheinen. En tiedä miten sen nyt selittäisi. Puoliso on aina ollut minulle se henkilö, johon voin purkaa kaiken hellyyteni ja lällyyteni, muille en niitä juurikaan jaa. Sen takia kaverit eivät voi täysin korvata läheisyydenkaipuuta. Minulla ei ole edes sellaista bestistä, joka olisi "vierelläni" kokoajan, joka kanssa voisi tehdä mitä vaan, hassutella ja tylsistellä. Niinkuin silloin joskus koulussa...

"Jos alkaa seurustella jonkun kanssa siksi, ettei kestä yksinäisyyttä, se on todella huono lähtökohta parisuhteelle."

Siis kyllähän minulla ottajia olisi. En vaan halua tehdä sitä virhettä, minkä uskon aiemmin (ehkä muutamastikin) tehneeni, että alan olla jonkun kanssa vain, jotta ei tarvitsisi olla yksin. Tokihan minä, niinkuin se toinenkin osapuoli, ansaitsemme itsellemme sopivat, rakastavat kumppanit. En myöskään ota edes mitään epämääräisiä halikavereita tai fuckbuddyja. Olen päättänyt, että nyt voin aloittaa puhtaalta pöydältä, ja tähtään seuraavaksi täysosumaan, unelmien mieheen.
(Kumpa se tulisi pian...!)

"Ensin on hyvä oppia hoivaamaan ja ihailemaan itse itseään. -- Itsekin haluaisit varmasti tyytyväisen ihmisen rinnallesi."

Tästä päästään toiseen artikkeliin. "Itseään rakastava ihminen ei tarvitse toista rakastamaan itseään ehjäksi." 

Näitä asioita minulla on aikaa pohtia ja työstää. Olen 15-vuotiaasta lähtien seurustellut melkein kokoajan. Tiedän, että minulle tekee hyvää olla välillä yksin. Olen vahvasti "parisuhdetyyppi", eli minua eivät yhden illan suhteet kiinnosta, mutta muuten voisin opetella olemaan yksin, ja ennenkaikkea pitämään itsestäni yksin. Ihan totta, tämä on vaikeaa. Yhdessä parisuhteessa olen tunteut itseni todella arvottomaksi, kun taas toisessa tyrmäävän seksikkääksi jumalattareksi, aina vain sen takia, miten toinen puoli on minuun suhtautunut. Viimeaikoina olen kärsinyt suuresta itseinhosta, koska kukaan ei ole kertomassa minulle että olen kiva, tai hyvä juuri tällaisena! Parisuhteessa saatan myös takertua toiseen tiukasti, ja unohtaa oman itsenäisen persoonani ja elämäni, ryhdyn vaan osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta.

Kuva. Pitää olla kuva. 

Ehkäpä minun pitäisi "kukaan ei ota syliin" -ajatusten sijasta ajatella "onpa hyvä ettei tarvitse kuin omat tiskit tiskata", "ihanaa että sai nukkua hyvin eikä kukaan tullut kännissä örveltäen kotiin yöllä" tai "kukaan ei suutu jos minä ostan nämä kengät"!



maanantai 6. tammikuuta 2014

PVC-mekko

Tein paluun ompelukoneen äärelle! Yllätin itseni ja tein mekon, joka onnistui paremmin kuin oletin.

Joulualeja kierrellessäni kävin Eurokankaassa, ja sieltä mukaan tarttui nippu mustaa PVC-kangasta ja pari vetoketjua. Ajattelin, että voisin kokeilla tehdä itselleni jotain kivaa, ehkä topin ja hameen. Jälkeen päin aloin miettiä, että teinköhän nyt turhan ostoksen, mahtaakohan tämäkin jäädä kaapinpohjalle lojumaan, enkä tule saamaan siitä koskaan mitään aikaiseksi. Pyörittelin kuintenkin päässäni useita päiviä, mitähän koettaisin kankaasta vääntää, koska tykkään PVC-vaatteista, mutta minulla on niitä aika vähän. Lopulta päätin tehdä kankaasta kynämekon, ja lauantai-iltana inspiraatio iski.

Kaavat piirsin leivinpaperiin käyttäen apuna erästä toista mekkoa mikä löytyy valmiina kaapistani. Ompelu sujui melko hyvin ilman sen kummempia takapakkeja. Sain kaverilta vielä vinkin, miten saa ommeltua kankaan helmat, jotka pitää kääntää. PVC kun on sen verran tahmeaa, että se ei pintapuoli ylöspäin kulje kunnolla paininjalan alla. Asia ratkesi kun laitoin kankaan ja paininjalan alle siivun leivinpaperia! Noin kolme tai neljä tuntia myöhemmin mekko oli kokonaan valmis!



 
  

     


Halusin tehdä sen kerralla valmiiksi välttääkseni sen, että se jäisikin puolivalmiina lojumaan ompelukoneen viereen. Suunnittelin laittavani sen seuraavana päivänä päälleni, kun lähdimme kaverini kanssa laulamaan karaokea, mutta koska lähdin liikkeelle jo päiväsaikaan, ajattelin ettei asu oikeen sopinut "päiväasuksi". Niinpä puin silloin jotain muuta.

Olen kuitenkin todella iloinen ja ylpeä tästä mekosta, koska usein sellaiset projektit jotka teen ihan alusta asti itse, eivät valmistu,  istuvat todella huonosti tai muuten vain epäonnistuvat. Siksi olen enemmänkin tuunaillut jo olemassa olevia vaatteita ja tehnyt niistä jotain kivaa.

Olen kyllä sitä mieltä että tämä mekko tarvitsee ehdottomasti kaverikseen jonkun värikkään vyön, ehkä kirkkaan punaisen tai pinkin. Minulla ei tosin ole muuta kuin mustia, joten täytyy kai ruveta selaamaan Ebayta! ;)