maanantai 14. syyskuuta 2015

Asukuvia!

Kaivelin tiedostojani, ja löysinkin teille muutaman asukuvan näytille. Kuten jo aikaisemmassa postauksessa sanoin, nykyään minulla on lähinnä päälläni työvaatteet tai jumppavaatteet. Tiedostojen kätköistä löytyi kuitenkin muutama LOTD-kuva kesältä. Asukuvat on aina kivoja, vaatteet on kivoja ja vaikken nykyään enää laittaudukaan samalla lailla kuin ennen mekkoja ja korsetteja myöten, tulee kivojen vaatteiden pukemisesta hyvä olo! 

Useimmiten näytän töissä tältä...
...ja vapaa-aikanani tältä.




Nyt asukuvia!
No tämä nyt ei ole ihan kesää, taidetaan mennä kevättalveen tässä!

Vappu-look!

Laadukas peili-selfie, ai että!

Tämä oli alkukesää, taisin olla vapaapäivänä pankkiin menossa.

"Pussikalja-look", eli kavereiden kanssa puistoon menossa.

Porvoon reissulla löytyi hiusväriin ja päivän asuun sopiva asuste!

Tämä on niinkin tuore kuin viime viikonlopulta. Lähdössä kaverin nyyttäreihin.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Comeback




Howdy! Ajattelin että voisi olla sopiva aika tehdä pieni comeback blogiin. Se, katoanko sen jälkeen yhtä nopeasti kuin tulinkin, jää nähtäväksi. Olkoon tämä nyt pieni summaus mitä Mortiannalle nykyään kuuluu! 

Aloin keväällä ajamaan prätkäkorttia, mutta se jäi tauolle kun vedin kumoon ja mursin solisluuni. Sitä parantelin yhteensä kaksi kuukautta, ennen kuin se oli kokonaan luutunut. Murtunut solisluu oli yllättävän kivuton, mutta eläminen sen kanssa oli saakelin hankalaa. Ihan perusjutut rintsikoiden riisumisesta juuston höyläämiseen ja turvavyön kiinnilaittoon eivät onnistuneet ilman apuja. 

Sairasloma tarkoitti myös taukoa jumppaamisesta.  Kerroin aloittaneeni tammikuussa Body Combatin, ja jatkoin sitä kuuliaisesti koko kevään, ja nyt olen taas back in business! Kevään aikana aloitin myös kuntonyrkkeilyn, joka vei heti mennessään. Nyt syksyllä lukujärjestykseeni on tullut myös kunto-thai. Siinä onkin minulle puuhaa riittämiin näinä päivinä.

Keväällä, kun kaikki luut oli vielä ehjiä.
Mitä sitten tein kesällä, kun en töissä enkä jumpassa käynyt? No, kahdesti kävin katsomassa H.E.A.T:ia, molemmat kerrat Ruotsissa. Ensimmäinen reissu oli  hyvin extempore,  varasin torstaina laivamatkat ja hostellin, lauantaina lähdin matkaan, sunnuntaina oli Hard Rock Cafen järjestämä ilmaiskeikka. Toinen oli pitkään suunniteltu festarireissu Väsbyhyn. Molemmilla reissuilla hihaan tarttui taas uusia kavereita, siitä onkin tullut selkeästi jonkinnäköinen traditio!

Tukholma kuninkaan linnalta katsottuna.
Eric ja Erik, takana Jona ja Crash Hard Rock Cafen synttärijuhlassa Kungsträdgårdenissa.

Sain Crashiltä ja Jonalta nimmarit. Kuvan otti Kristian Reuter.
Arvatkaa kerran kenen kädet. (Kuva: Mats Vassfjord)


Teippasin autoni, se meni hitsauksen jälkeen katsastuksesta läpi, kävin Linnanamäellä ja Helsinki Pridessä. Kuvasimme myös uutta Prioni-elokuvaa (samalta tuotantoryhmältä kuin Niina-lyhäri).

Mun Highway Star. ♥


Daisy on vihdoinkin saanut pentuja! Viisi mustaa pikkupötkylää, 2 tyttöä, 3 poikaa!



Asukuvia minulla ei ole teille kamalasti näyttää, sillä vaikka olenkin viimeaikoina ostanut uusia vaatteita, mutta en pääse käyttämään niitä missään sillä minulla on silti useinmiten ylläni duunivaatteet tai jumppakamat.

Malleilun saralla on ollut todella hiljaista, osittain solisluuni, osittain yleisen motivaatiohukan takia. Minusta kuitenkin tehtiin haastattelu tsekkiläiseen metallilehteen Fakkeriin! Haastattelu on englanniksi luettavissa täältä.

Ja viimeiseksi säästin jymyuutisen: olen alkanut taas ratsastaa! Siskoni alkoi pitää minulle tunteja omalla hevosellaan ja viikko sitten kävin hevosen selässä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen! Ja olen ihan pirun innoissani tästä, minulla on kamalan hyvä fiilis, enkä ollut tajunnutkaan miten paljon olen ikävöinyt hevosia! Luulin olleeni jo vähän vieraantunut niistä, mutta Bettinan kanssa puuhastelu ja ratsastelu tuntuu tosi luonnolliselta (vaikka istuntani on aivan surkea)!


Kuva MBN.



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kynä kädessä yksitoista vuotta

Eksyin Deviantartiin selailemaan vanhoja piirustuksiani, ja intouduin tekemään pienen kollaasin piirustustaitoni kehityksestä yhdentoista vuoden ajalta. Minun mielestäni on ainakin mielenkiinotoista seurata taidon kehittymistä, ja itse taiteilijana voin tietysti kokea myös ylpeyttä siitä, että kehitystä on ylipäätään ollut! 

Kuvat ovat kaikki muotokuvia ihmisistä, mikä helpottaa osaltaan vertailua. Kaikki kuvat on myös piirretty mallista. Ennen muinoin teininä piirtelin paljon, paljon enemmän, ja myös huomattavasti enemmän ilman mallia. Nykyään tuskin piirrän mitään ilman mallia, sillä en koe olevani siinä kovinkaan hyvä. Teininä myös käytin vähemmän aikaa yksittäiseen työhön, vaikka olisinkin piirtänyt mallista. Voisi kai sanoa, että tein enemmän luonnoksia, kuin viimeisteltyjä töitä.

Ensimmäinen kuva on piirretty noin 15-vuotiaana, viimeisin valmistui hetki sitten.

Janan ensimmäisestä kuvasta (Timo Kotipelto) en ole ihan varma, yritinkö kyseisellä kerralla mitään mestariteosta, ottaen huomioon että piirsin kuvan kuulakärkikynällä, luulen että kyseessä oli enemmänkin luonnos.

Dramaattisin muutos on mielestäni tapahtunut vuosien 2007 ja 2008 välillä, ja siitä lähtenyt pikkuhiljaa kehittymään, mutta on iloista huomata, että esimerkiksi vielä Dita Von Teesen ja Erikin (2013-2014) välillä voi huomata kehitystä. Tästä voi siis ehkä päätellä, että minulla on potentiaalia kehkeytyä vieläkin paremmaksi! :)


Kuvissa: 2004 Timo Kotipelto, 2005 minä itse lukion ensimmäisellä, 2006 Tarja Turunen, 2007 ystäväni sisko, 2008 eksäni/silloinen poikakaverini, 2009 silloinen luokkakaverini ja hänen poikaystävänsä, 2010 äitini koiran veli omistajineen, 2012 Betty Page, 2013 Dita Von Teese, 2014 Erik Grönwall ja 2015 Jona Tee.

Jos haluatte nähdä kuvan täysikokoisena, niin menkäähän tästä linkistä Deviantartiin katsomaan se!


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

May I introduce: Crash and Jona Tee!

Olen unohtanut esitella kaksi uusinta H.E.A.T-projektini tuotosta! Crash (rummut) ja Jona Tee (koskettimet) ovat nyt valmiita, Erikin (laulu) ja Ericin (kitara) olen esitellyt jo aiemmin, enää puuttuu Jimmy Jay (basso).

Crashin sain valmiiksi jo huhtikuun alkupuolella. Tätä kuvaa oli todella mukava ja mutkaton piirtää, toisin kuin esimerkiksi Ericiä. Kasvoihin olen erityisen tyytyväinen, sillä ne jopa näyttävät Crashin kasvoilta, mikä on tietysti muotokuvassa aina hyvä merkki. Heh! Luonnostelin ilmeisesti liian kevyesti, sillä huomasin virheet mittasuhteissa vasta liian myöhään, kun kuva oli melkein valmis. Kuvan valmistuttua en halunnut nähdä sitä silmissäni ja koin taas "synnytyksen jälkeistä masennusta" eli toisin sanoen kuva oli minusta aivan hirveä.

Nyt sitä voi taas katsoa pää vähän kallellaan. Heheh. Crash kuitenkin itse tykkäsi!


Crash vastasi kesken työpäivän, meinasi tulla pissa housuun. 



Jonan kuva tuli valmiiksi toissapäivänä. Otin opikseni edellisen kuvan virheistä, ja panostin enemmän luonnosteluun. Se osoittautui hyväksi päätökseksi. Tämäkin työ oli loppujen lopuksi yllättävän vaivaton, mitä nyt vähän tuskailin hiusten kanssa, mutta se on normaalia. Olen melko tyytyväinen, vaikka ei tämäkään kyllä ihan täydellinen ole. :D Vähän parempaan olisin vielä voinut pystyä.

Jona on kiva tyyppi muun muassa siinä mielessä, että hän usein vastaa kommentteihin ja viesteihin somessa. Se oli juurikin Jona, joka vastasi ensimmäiseen viestiini Erikin kuvan piirrettyäni. Tämän kuvan lähetin taas Facebookissa, mutta tägäsin Jonan myös Instassa, ja siihen hän vastasi samantien, ja jakoi kuvan omalla tilillään.

Alkperäiset kuvat on ottanut Kristian Reuter, joka kommentoi Jonan kuvaa: "Awesome use of my original photography!" Kristian on H.E.A.T:in "hovikuvaaja" ja hän pääsee lavalle ottamaan kuvia läheltä, mistä syystä hänen ottamansa kuvat on usein parhaita. On tyypillä tietysti taitoakin, koska sitä vaaditaan jos aikoo saada esimerkiksi Erikistä tarkkoja kuvia. Hehe.


Jona Teen Instagram



sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Niina – palkkionmetsästäjä

Kevät on tuonut tullessaan äksöniä  kameran edessä näyttelemisen saralla! Vaikka keväälle buukattu musiikkivideoprojekti menikin valitettavasti toistaiseksi jäihin, viime vuoden puolella sovittu lyhytelokuva toteutuu hyvää vauhtia. Pääsen pitämään hauskaa ja näyttämään kynsiäni lempisektorillani!

Jukka Niemisen ohjaama indie-splatter-action-lyhytelokuva on humoristinen mutta väkivaltainen kertomus sadistisesta "headhunter"-naisesta, ja kantaa nimeä Niina- palkkionmetsästäjä. Elokuvassa olennaista on väkivalta, veri ja tekemisen into, ei niinkään lavasteet ja ympäristön autenttisuus. Tämä elokuva on myösensimmäinen pätkä, jossa todella pääsen näkemään itseni valkokankaalla. Kuten monet tietävät, olen näytellyt myös eräässä kokopitkässä elokuvassa, mutta se on kokenut paljon takaiskuja jälkieditissä ja niinpä synnytys on ollut kovin pitkä ja vaivalloinen (odotamme yhä).

Kuvauspäiviä oli yhteensä kolme. Ensimmäinen oli viime lauantaina Tamperella Haiharan kartanolla. Koska paikalla piti olla jo yhdeksän aikoihin, oli herättävä puoli kuudelta jotta ehdin poimia kyytiin pari matkalaista ja ajaa perille. Ekana kuvauspäivänä purkitimme eniten kohtauksia, mm. kaikki sisäkohtaukset. Sain myös hyviä puheenaiheita seuraavalle maanantaille töihin, kuten kivesten murskaaminen.




Eilen oli toinen kuvauspäivä, ja tänään viimeinen. Eilen oli ihana sää (näyttelijän kannalta, kuvan kannalta aurigonpaiste ei ole paras), mutta tänään sataa, ja odotan kauhulla kuinka jäässä tulemme olemaan.




Loppuun vielä lyhärin traileri, nauttikaa!
(Voin sanoa että katsoin tämän monta kertaa, ja nauroin joka kerralla!)


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Beauty is a state of mind

Seuraan Facebookissa monia vaihtoehtoismalleja, ja news feediini tulee jatkuvasti paljon malleiluun liittyviä postauksia. Erityisesti viime päivinä erityisesti silmiini on sattunut muutama ylipainoa, tai ehkä pikemminkin muodokkuutta korostava postaus. Yhdessä oli kuva plus koon mallista, ja liitteenä pitkä vastine jonkin kuntosalin seinällä olleeseen posteriin "This summer, do you want to be a mermaid or a whale?" Vastine oli nokkela, todeten että valaat ovat hienoja olentoja, kun taas merenneitoja ei ole edes olemassa. Toisessa postauksessa oli upea kuva todella kurvikkaasta naisesta, ja kuvan päälle kirjoitettu teksti "I've got 99 problems but my curves ain't one." Kuvatekstissä vielä heräteltiin ihmisiä kertomaan miksi heidän kurvinsa eivät ole ongelma. Aiemmin silmiini on myös sattunut kuva, jossa todetaan että oikeilla naisilla on kurveja, sillä vain koirat kaluavat luita.

Olen miettinyt, miksi isokokoisten ihmisten tai mallien on julkaistava kuvansa saatetekstien kera. Jos kuvassa on upea ja kaunis, vaikkakin isokokoinen nainen, eikö kuvan voi vaan antaa puhua puolestaan? Onko se puolustuskeino, että kuvan yhteydessä on painotettava, että kuvassa on kurvikas nainen, joka on kaiken lisäksi vielä kauniskin? Onnistunut otos on onnistunut otos, ja se pitäisi voida jakaa ehdoitta, sillä kauneutta on niin monenlaista, niinkuin on siitä nauttijoitakin.

Kaikista kamalinta on lukea "vain koirat kaluavat luita" -tyyppisisä kommentteja, jossa poljetaan alas laihoja ihmisiä. Se ei mielestäni kerro ylpeydesta omia kurveja kohtaan, vaan itseinhosta ja epävarmuudesta, kuten halveksunta toisenlaisia ihmisiä kohtaan yleensäkin. 

Olen sitä mieltä että kauneus lähtee korvien välistä. Se on mielentila. 

Itse en ole pluskokoinen, vaan ihan normaali, keskiverto. Tunnen itseni hoikaksi tai paisuneeksi sitä mukaa miten nyt olen sattunut viimeaikoina syömään - vaakalukemat heittelevät yleensä melko vähän. Eniten vaikuttaa kuitenkin oma ajattelutapa. Viime viikolla katselin vanhoja kuviani, mm. selfieitä ja asukuvia, ja näin jälkikäteen oli pakko todeta että näytinpä niissä todella nätiltä. Todennäköisesti kuvien ottohetkellä ajattelin silti toisin. Viime kuvauksia edeltävällä viikolla vedin taas suklaata niin kuin henkeni riippuisi siitä (olen addikti, olen puhunut siitä ennenkin). Silti kuvauksissa en ollut uskoa peilikuvaani, sillä yllätyin siitä miten hyvältä näytin. Miksi? Koska tunnen itseni onnelliseksi. 

 © Ossi Lehtonen


Koska olen onnellinen, toivon että kaikki muutkin olisivat. En tosin tiedä kuinka kauan tämä tunne kestää, mutta en jaksa ottaa siitä stressiä. Kesä on tulossa ja tälläkin hetkellä aurinko paistaa. 

Ja olen vieläkin aivan pilvessä H.E.A.T:istä. ♥ 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Muutama asukuva

Viimeaikoina en ole hirveästi asukuvia ottanut jostain syystä. Olen ehkä panostanut lähinnä mukavuuteen näyttävyyden sijaan, minkä takia en ole kokenut tarpeellisesksi ikuistaa asua kameralle. Tässä nyt on kuitenkin muutama - kukapa niitä jaksaa niin hirveetä litaniaa katsellakaan!

Aloitetaan viime syksystä. Kavereiden kanssa öö - leffaan? 


Kaverin kanssa tupareihin. Mä niin rakastan tota paitaa! 


Paskainen peili. En muista minne oli matka. Varmaan Stadiin. 

PRKL Clubille!

Duunipaikan pikkujouluihin oikein mekkoon sonnustautuneena. 

Uudenvuodenpippaloihin! 

Enmuistaminne.



Tämä edustaa nyt sitä kasuaalia tyyliä missä minut on nähty suurimmaksi osaksi koko talvi.
Tuo huppari on aivan lemppari!

Moottoripyörämessuille! 

Perkeleeseen taas! (Oli muuten megakiva ilta!)


Cirque du Soleil.
Tämä oli nyt niin ylisöpö tyttömäinen veto, mutta pitkästä aikaa teki mieli näyttää
joltain muulta kuin lepakolta joka vetää kohta kaikkia turpaan. 


Ei sen syvällisempiä tällä kertaa! 

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Rebel Girl: Mortianna Graves

Mortiannan ensimmäinen haastattelu löytyy täältä:

Rebelcircus.com

Kuva: Antti Qvickström


!!!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Point Of No Return





MINÄ OLEN PÄÄSSYT MUKAAN TÄLLE VIDEOLLE!!!!1

Videon ääniraita on taltioitu Lontoossa, ja löytyy Live In London -levyltä, mutta kuvamateriaali on Tavastian ja Pakkahuoneen keikoilta. Leikkaukset ovat melko vikkeliä, mutta minut voi löytää eturivistä paikka paikoin, parhaiten kohdassa 5:10, sekä pitelemässä Eric-piirrostani kohdassa 5:23. Lopussa näkyy hienosti myös, miten seinällä roikkuvasta kitarastani muovautui nykyisenlainen.


Palatakseni tähän aamuun, haluan mainita miten aurinkoista oli herätä herätyskelloa torkuttaessa viestiin, jossa linkitettiin minulle lisää keikkakuvia Pakkahuoneen keikalta. Kuvia selaillessani ruutuun pärähti alle liitetty otos, joka räjäytti nauramaan vedet silmissä. Kuva muistuttaa lähinnä luontokuvaa nälkäisestä mustekalasta, joka epätoivoissaan lonkeroituu saaliinsa ympärille.

Ei hemmetti! Nauran tälle vielä pitkään. :D





(Kuva: Jukka Vahter. Myönnän etten kysynyt lupaa uudelleenjulkaisuun.)

maanantai 23. helmikuuta 2015

Heat is on! And on and on and on...

Nyt jos te tapaisitte mut kasvotusten, te varmaan pitäisitte mua kummallisena koska mä vaan hymyilen leveästi itsekseni. Mikä kemiallinen aine mun päässä reagoikaan, sen saa aikaan vain yksi asia.
Erik Grönwall.


En edes tiedä mistä aloittaa. Jos kesällä olin Kuopio Rockin jälkeen pilvessä, niin nyt olen sitä vielä enemmän! Kolme päivää H.E.A.T:ia! Minulla on hymy korvasta korvaan ja sitä ei saa mun naamalta millään pois! Aina toisinaan hetkittäin uppoudun muihin ajatuksiin, ja yhtäkkiä taas yllätyn kun tajuan että kaikki tämä viimeaikoina tapahtunut onkin täytä totta. Perhosia pörrää vatsassa vieläkin niin, että on vaikea syödä. 

Keskiviikkona oli Heatin keikka Tavastialla jonne olin ostanut lipun jo joulukuussa. Menin paikalle juuri ennen ovien aukeamista varmistamaan paikkani eturivissä. Olin ottanut mukaani piirustukseni Ericistä pyhänä missionani saada siihen nimikirjoitus!

Keikka oli tietysti loistava. Keikan aikana Erik mm. jakoi vodkaa lavalta yleisölle, ja minä sain kunnian olla ensimmäinen mukin käteensä saanut! Sitten laulettiin vähän Helan gåria, ja jatkettiin partyja!



Keikan jälkeen ankkuroiduin odottamaan backstagen oven eteen toiveikkaana siitä että bändin jätkät saapuisivat yleisön keskuuteen. Crash, Jimmy ja Jona tulivat jo aikaisemmin, mutta en oikein osannut relata, ennenkuin Ericin piirustus olisi varustettu nimmarilla. Kyselin, olivatko he saaneet viestiäni jossa lähetin kuvan heille, mutta he kuulemma lukevat saapuvia viestejä aika harvaan. Crash kehoitti minua tulemaan seuraavan päivän nimmarinjakotilaisuuteen Hard Rock Cafeen, jolloin saisin varmimmin nimmarin. Lopulta Erik ja Eric saapuivat hetkeä ennen valomerkkiä. Sain Ericiltä nimikirjoituksen ja pääsin juttelemaan Erikin kanssa. Hän muisti minut sen jälkeen, kun näki piirustuksen, ja muisti myös että ollaan naimisissa! ;) Hihihi!





Ajattelin jo, etten mene seuraavan päivän nimmarinjakotilaisuuteen, koska minulla ei ole mitään muuta nimmaroitavaa - en omista paitoja tai levyjä. Yön nukuttuani mietin, että mitä mitähän helvettiä oikein ajattelin, tottakai menen sinne! Tottakai on saatava kaikki irti siitä vähästä ajasta ja harvoista kerroista kun bändiä näkee! Etenkin kun tämä bändi on niin faniystävällinen ja helpostilähestyttävä joukko.

Jona Tee, Crash, minä, Erik Grönwall, Eric Rivers ja Jimmy Jay

Erik ja mun mansikka mojito! 
Niinpä menin kamerani kanssa Hard Rock Cafeen, koska kuviahan ei voi ottaa liikaa. Paikan päältä sainkin sitten Heatin logolla varustetun A4:n, johon sain pyydettyä nimmarit! ^_^ Tutustuin erääseen toiseen Heat-fanin, venäläiseen Ritaan, joka istui pöytääni. Pojat käväisivät syömässä, jonka jälkeen tulivat takaisin seurustelemaan fanien kanssa ja Erik ja Jona istuivat meidän pöytäämme! (!!!) Jouduin nipistämään itseäni että tajuaisin että en oikeasti näe unta siitä että istun Erik Grönwallin seurassa, vaan se on perkele totta! Ja osti minulle vielä drinkinkin!



Myöhemmin bändi päätti lähteä jatkoille On The Rocksiin. Itselläni oli töitä seuraavana päivänä, mutta haistatin sille pitkät lähdin silti mukaan. Minulla oli niin siistiä, niin hauskaa, etten osaa edes kuvailla sitä. Parhaat bileet ikinä, olen niin rakastunut. Jammailtiin  AC/DC-coverbändin tahdissa, ja yöllä bändin jätkät ja crew menivät jamittelemaan lavalle cover-biisejä, ja vähän omiakin. Aamuyöstä minun oli pakko kerätä luuni ja hyvästellä, ja ottaa taksi kotiin, koska bussit eivätkä junat enää kulkeneet.
Arvatkaa vaan hymyilyttikö aamulla.


Lauantaina HEATilla oli keikka vielä Tampereella, mutta minulla oli sekä lauantaina, että sunnutaina teatteriesitys, minkä lisäksi Nita saapui luokseni lauantaiaamuna. Teatterissa kuitenkin mietin taukoamatta, pitäisikö minun lähteä viimeisellekin keikalle. Ja koska pohdin sitä kokoajan, oletin vastauksen olevan myönteinen. Niinpä teatterista kotiuduttuani vaihdoin vaatteet, hyppäsin Mircaan ja suuntasin nokan kohti Tamperetta. Nita hoiti kissan ja koiran, kiitos siitä!

Tampereen keikka oli mahtava! En taaskaan voinut ymmärtää miksi olin edes kuvitellut jättäväni menemättä! Pakkahuoneen lava oli isompi ja yleisöä oli enemmän, sekä lämppäreitä oli kaksi (Brother Firetribe ja Free Spirit). Tapasin Ritan siellä ja ujuttauduin hänen avullaan eturiviin. Ja sainkin todella hyvän paikan. Ylivoimaisesti paras hetki oli se, kun Erik tuli lavalta alas kesken biisin kättelemään faneja, ja vinkkasi minulle ohimennessään silmää merkiksi että oli nähnyt minut. Sydän jätti ehkä lyönnin välistä.

Minä olen tuolla Erikin pään ja käsivarren välissä.

 Sain taas lavalta viinaa, tällä kertaa Jallua! Mukaan tarttui myös Ericin plektra, Crashin rumpukapula ja Erikin paskottu puoliakustinen kirata! Tai se suurin osa mitä siitä oli jäljellä. Viimeisimpään sain nimmarin "Erik ♥ Miia", sekä piraran Erikin verta. Mysteeri olkoon miten se siihen tuli.



Menimme Ritan kanssa takaovelle poikia vastaan. Kertoivat menevänsä johonkin rokkibaariin Jack The Roosteriin. Siellä oli niin kova ryysis, että bändin jäsenten kanssa oli vaikea päästä puheisiin, koska kaikki muutkin halusivat vuorollaan päästä juttelemaan ja ottamaan yhteiskuvia, ja tietysti tarjoamaan shotteja, mistä johtuen tyypit olivat nopeasti jo melko kuoseissa. Tässä vaiheessa hengasin hetken crew-jäsenten Antonin ja Kristianin kanssa, jotka olivat myös ihania tyyppejä.

Illan (yön) päätteeksi saatoin humalaisen Erikin (ja pari muuta) takaisin hotellille ja lähdin ajamaan takaisin kotiin neljältä aamulla. Ja tämänkin hetken olotilaa kuvaa hyvin väsynyt, mutta onnellisnen.

Mun H.E.A.T-seinä alkaa näyttää jo ihan hyvältä.


Tussi tarttui vähän huonosti ja kärsi vielä räntäsateestakin. :( 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Tammikuu.

Tammikuu on monille uusien intoinutmisten ja ryhdistäytymisen aikaa, niin myös minulle. Olen ollut tämän kuukauden todella aktiivinen (= pirun kiireinen!) ja syönyt terveellisemmin, sillä olen radikaalisti vähentänyt herkkujen syömistä. Kyllä, se on ollut vaikeaa, kiitos kysymästä.

Sain kaveriltani joululahjaksi kaksi viikkoa ilmaista aikaa samalle salille missä hän käy. Niinpä pidin tehokaksiviikkoisen täynnä jumppaa (ja teatteritreenejä). Loppujenlopuksi pääsin kokeilemaan body combatia, body attackia ja RPM:ää, ja edellämainittu järjestys kertoo myös suosion. RPM (sisäpyöräily) oli aivan kamalaa, tosin se on juuri sitä mitä eniten tarvitsen, eli reisiä. Attack (airobicin tyyppinen) oli ihan OK, mutta ei vienyt mennessään, mutta combatista olen tosi innostunut! Aion jatkaa sitä omalla salillani myös (ja sain töistä joululahjaksi sopivasti Virike-seteleitä).

Combat on siis liikuntamuoto missä hyödynnetään liikkeitä eri taistelulajeista, kuten nyrkkeilystä, karatesta, capoeirasta ja ties mistä. Vähän niinkuin varjonyrkkeilyä. Tai jotain. Joka tapauksessa sopivan aggressiivista, ja yllättävän koukuttavaa! Innostuin jopa ostamaan itselleni jumppahousut! En olisi uskonut että tuonkaltainen liikuntamuoto veisi minua mennessään, mutta kyllä se vähän taisi. Tai sitten kyse on vaan uutuudenviehätyksestä.

Junppahousut!
Tankotunteihin on tullut taas parin kuukauden tauko. Tarvitsisin treenikaverin! Jonkun joka kävisi tunneilla kanssani. Tai treenaisi kotona kanssani, yksintreenaamisesta ei vaan tule mitään, se on ihan vissi juttu. Tosin alkukevään tulen olemaan niin kiireinen teatteriesityksemme kanssa, että tankotunteja voisin siirtää vähän tuonnemmaksi.