sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Räpsis räpsis

Kuvauksia, kuvauksia! Tässähän on ihan stara olo, kun saa juosta kuvauksista toisiin. Tovi sitten minulla oli kolmet kuvaukset viikon sisällä, lisäksi sain hyppysiini vielä Horror Shopin kansikuvatytön koekuvauksissa otetut räpsyt. 

Koekuvauksissa otetut räpsyt nimenomaan, sillä kuvat olivat hiomattomia raakaversioita, joita sain vapaasti itse muokata halutessani. Tähän väliin voisin vielä mainita, että kansikuvatytön titteli ei napsahtanut minulle, ja olin kyllä harmissani, mutta sen perusteella mitä näin, pestin saanut tyttö oli kyllä virkaansa kelvollinen!

Muokkaus on tulosta omista kuolettavan jäätävistä Photoshop-taidoistani.
Jäi kyllä ärsyttämään tuo ranteeseen jäänyt ponnari! Tosi uskottavaa!

Mainitsinkin Tornion tuulahduksia -postauksessa käyneeni sen viikonlopun sunnuntaina erään Satun kanssa kuvauksissa Lempäälässä. Kuvaajana oli Kari Vuorio, ja hänen kanssaan otettiin hänen Varjotanssija-projektiinsa lisää kuvia (omat kuvani saan myöhemmin). Kuvattiin myös vähän kaikenlaista muuta, mm. nudekuvia. Yksi jälkeenmainituista oli sellainen helmi, että se nousi yhdeksi omista lemppareistani, mutta sitä en julkaise blogissa. Sen löytää minun sivultani Facebookista, kuten paljon muutakin.

© Kari Vuorio
Keskiviikkona ystäväni Natte pyysi minut mukaansa kuvauksiin kahden kuvaajan kuvattavaksi. Toinen kuvaajista oli jo ennestään tuttu Lennart, jonka kanssa olimme kuvanneet aikaisemminkin. Tiedossa oli nyt pesukoneen pahoinpitelyä, ja homma kuulosti tosi erikoiselta ja hauskalta! Otettiin myös vähän muitakin kuvia, mutta niitä en ole vielä saanut.

Tämä kuva näyttää nyt jostain syystä tosi kummallisen harmaalta täällä bloggerissa...
© Lennart Takanen

Ja viime sunnuntaina kävin Jukka Jalkasen kanssa tosi makeilla autiotaloilla kuvaamassa. Alueella oli myös vanha autio autotalli, jonne sijoitin mielessäni heti tolpan pystyyn tankoilukuvia varten. Mutta näin kylmällä se ei tule kysymykseenkään, eikä tönö taida olla enää ensi kesänä pystyssä. Jalkasen kanssa kuvailtiin wrecking crew-/psychobilly-meininkiä. Itse tykkään kuvista, koska pääsin vihdoin pukemaan psuchobilly-tyylisiä vaatteita, eikä aina vaan kilttiä fiftari-pyhäkoulu-tyyliä. :D

Kiukulla!
© Jukka Jalkanen
Kahden viikon päästä on taas kuvaukset vanhan kunnon Janne Koivuniemen kanssa! Lähdetään pin-up -linjalle, ja odotan innolla!

Lisää kuviaa tosiaan löytyy FB-sivuiltani, jos ette kuulu jo tykkääjiin, niin nyt on korkea aika liittyä! :)

8 kommenttia:

  1. toka kuva on vaan niin ihana <3 hiukset, mekko ja kaikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Itekin oon ruvennu tykkäämään siitä vaikka alkuun häiritsi tuo toinen jalka joka oli tolleen dorkasti.

      Poista
  2. Heii näyttää mulle siltä että sun käsi olisi poikki siitä ponnarin kohdalta, kun se on punainen. Sopii paremmin tunnelmaan :D Tämä siis, öö, lohdutuksen sanasena siihen ponnariärsytykseen! Hienoja kuvia siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Ois voinukin siihen muokata semmosen katkeaman. :D

      Poista
  3. Tosi hienoja kuvia! Tykkään hirmusesti<3

    VastaaPoista