lauantai 13. huhtikuuta 2013

Oikean hiusvärin valinta

Hiusaiheiset jutut tuntuvat kiinnostavan monia lukijoitani, ja niinpä sainkin jo toisen lukijatoiveen koskien hiuksia. Tämä postaus on tarkoitettu niille kotivärjääjille, jotka eivät käytä vain mustaa ja/tai shokkivärejä. Yritän helpottaa teidän pulmianne avaamalla teille vähän hiusvärien värikoodeista. Ehkä tämän jälkeen osaatte tulkita niitä ja tiedätte paremmin minkä värin valitsette sen sijaan, että valitsette sen purkin, minkä kansikuva näyttää viehättävimmältä. 

Monelle säännölliset kampaajakäynnit ovat vain kaukainen haave. Kaikilla ei myöskään ole sitä kampaajaystävää, joka hoitaisi hiukset kuntoon puoli-ilmaiseksi kotikampaamossaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kukaan ei ole neuvomassa sinulle mikä niistä kaikista väripurnukoista sinun kannattaisi valita. Purkkien kansissa komeilee toinen toistaan kuvakäsitellympiä esimerkkikuvia ja hyvässä lykyssä hyllyyn on kiinnitetty hiustupsuja, jotka antavat osviittaa lopputuloksesta. Lisäksi pakkauksessa lukee houkutteleva nimi "auringonlasku" tai "sähäkkä kupari". Auringonlasku kuulostaa hyvältä, valitset sen. Lopputulos ei ole kuitenkaan mitään sinnepäinkään. Vika on varmasti värissä ja valmistajassa! Vai onko sittenkään...?
 Missä meni vikaan? 

Aivan ensiksi, kun valitset hiusväriä, mieti millaiseen pohjaan värjäät. Onko sinulla jo väriä päässä vai onko tämä ensimmäinen värjäyskertasi? Luonnontukkaan väri tarttuu parhaiten, kun taas aiemmin värjätyssä kuontalossa pitää ottaa pohjaväri huomioon. Hiusvärillä et voi vaalentaa värjättyä tukkaasi, mutta luonnollista hiusta voi vaalentaa pelkällä värillä. Esimerkki: Kuvittele puhdasta  paperin palaa, johon värität tusseilla. Keltainen tussi näyttää kirkkaalta valkoisella paperilla, mutta ei tartu enää punaisen päälle. Sama on hiusväreissä. 



Jokaisessa väripurkissa on värikoodi. Se voi olla 8.2 tai 3.43 tai vaikka 9G. Ensimmäinen numero tarkoittaa aina värin tummuutta. Useinmiten musta on pienin numero, ja mitä isompi numero, sitä vaaleampi väri. Tavallinen "maantienvärinen" tukka on usein numero 7 tai 8. Jos hiuksissasi ei ole lainkaan värikäsittelyä ja tummuusasteesi on vaikka 7, voit todennäköisesti värjätä itsellesi 10-asteisen blondin tukan. Jos olet värjännyt hiuksesi 7-asteiseksi, vaalennus pitää tehdä värinpoistolla. Ota huomioon, että jos olet värjännyt vuosi sitten, ja väri on jo haalistunut pois, värikäsittely ei ole välttämättä kasvanut pois, ja voi yhä vaikuttaa värjäystulokseesi. Hiukset kasvavat noin sentin kuukaudessa. Jos haluat tummentaa 7-asteiset luonnonkutrisi 3-asteiseksi, sekin todennäköisesti onnistuu. Sama pitäisi onnistua värjätyille 7-asteisille hiuksille. Mustaksi värjääminen blondista ei kuitenkaan välttämättä kerralla onnistu, tai ainakin väri haalistuu todella pian. 

Koodin seuraava numero, tai joissain tapauksissa kirjain, tarkoittaa sävyä. Päällepäinhän ne melkein kaikki näyttävät ruskeilta, mutta kyse on vivahteista ja siitä mihin ruskea taittaa, esim. onko sävy kylmä vai lämmin. Otan esimerkiksi kuusi sävyä vaikka todellisuudessa värisarjoilla on toki enemmän sävyjä tarjolla.
Esimerkki:
1= N= neutraali, luonnonväri (väriympyrässä vihreä)
2= A= Ash, tuhka (väriympyrässä sininen)
3= V= Violetti, luumu
4= R= Red, punainen
5= C= Copper, kupari, (väriympyrässä oranssi O)
6= G= Gold, kulta (väriympyrässä keltainen)



Tummuusaste + sävy = väri! Näette kämäsestä väriympyrästäni, että keskellä ympyrää väri tummenee, kun taas ulospäin se vaalenee. Aiemmin mainitsemani esimerkit olisivat siis 8.2 eli keskivaalea tuhka, 3.43 eli tummanpunainen violetilla vivahteella, sekä 9G eli vaalea kulta. 

Mitä sitten jos haluat taittaa hiusväristäsi esimerkiksi punaisuuden pois? Värisi on vaikka tuo yllämainittu 3.43, jossa on punaista ja violettia. Väriympyrässä punaisen vastaväri on vihreä, joten jos et halua muuttaa tummuutta, valitset 3.1. Jos haluat korostaa violettia, 3.12  eli neutraali pienellä tuhkansävyllä voisi olla paikallaan. Jos olet vaalentanut hiuksesi 9-asteiseksi, ja haluat taittaa keltaisuutta pois, on vastauksesi violetti, eli 9V. (Hopeashampoo voi toimia tässä tapauksessa myös.)

Tämä ON melko kämäisesti tehty värikartta, mutta näyttänee vähän suuntaa mitä tarkoitan. 


Nyt osaatte purkaa värikoodit, seuraavaksi teidän täytyy vain selvittä, vastineet juuri teidän käyttämänne merkin numeroille. Tässä auttaa jonkin verran värien nimet (mahonki, kupari, neutraali, kulta ym.)

2 kommenttia:

  1. Tämä tosiaan oli aivan mahtava idea! Ja todella tarpeellinen sitten seuraavalla kerralla, kun hankin jonkun ruskean taas :o niitä on niin kamalan monta, enkä koskaan osaa valita.
    *tulostaa sivua*

    VastaaPoista