tiistai 12. marraskuuta 2013

Laulua ja liikuntaa


Liikuntakatsauksia en ole hetkeen tehnyt. Nykyään liikuntani koostuu pääosin töissäkäymisestä ja tankoilusta. Ja kun opetan tankoilua kolmesti viikossa itse, ei liikunta kovin raskasta tai kaloreitakuluttavaa ole. Laulutunneille kävelen aina edestakaisin, se on noin 45 min/suunta.



Olen myös toivottanut suklaan avosylin tervetulleeksi arkipäiväiseen ruokavaliooni. Koetan korvata sillä muita mielihyvänlähteitä, joita minulta puuttuu. Tai jotain... Eivät ne kilot siis ole lainkaan vähentyneet. Tälläkin hetkellä minulla on maha pinkeänä suklaakekseistä - voi ällötys!

Tartuin viimekuun alussa venyttelyhaasteeseen! Muutamalla tankoilukaverillani oli haaste saaaada sivuspagaatti jouluksi. Itsehän olen sivusuuntaan niin kankea, että hyvä jos jalat aukeavat 90-asteen kulmaan, mutta sovelsin haastetta. Minun on siis tavoite saada normaali, eteen-taakse-venyvä spagaatti. Videolta nappastu kuva on aina loistavan hyvälaatuinen, mutta antaa hajua siitä mistä lähdettiin. Eli siitä samasta, missä se spagu on ollut jumissa jo vuosia.

27.10.2013

Laulutunneilla olen ottanut askeleita eteenpäin! Vuosia väärällä tekniikalla laulettuani, on ollut haastavaa opetella uutta tapaa, ja saada pidettyä sitä yllä. Tunnilla ollaan laulettu tähän mennessä Nigtwishia (Everdream, Wish I Had an Angel, Higher Than Hope ja Nemo) sillä se soveltuu äänialalleni, ja siitä oli luonnollista aloittaa, koska olen kuunnellut sitä niin paljon. Ja minulla nyt sattui olemaan se nuottikirja. Se, että olen kuunnellut - ja laulellut - Nightwishia jo vuosia saattaa kuitenkin olla vain huono juttu, sillä olen huomaamattani ehtinyt kehittää niihin kappaleisiin jonkinlaisia maneereja. Viime tunnilla kokeiltiin ohimennen Kuolema tekee taiteilijan -kappaletta, ja se tuntui menevän aika hyvin! Johtuiko se sitten siitä, että kappale oli suomenkielinen, vai siitä etten kyseista kipaletta ole kovastikaan luritellut, sillä se ei kuulu suosikkeihini, en osaa sanoa. Uusiksi kappaleiksi olen valinnut tunneille You Raise Me Up (Josh Groban/Westlife), Memories (Cats) ja Music Of The Night (Phantom Of The Opera). Valitettavasti mikään niistä ei ole suomenkielinen. :P

Onko teillä mitään ehdotuksia hyviksi laulukappaleiksi? Kaikki yllämainitut antavat ehkä jotain osviittaa millaisia kappaleita tykkään laulaa ja että äänialani on siis sopraano. Facebookissa sain joitakin ehdotuksia, hyviäkin (kuten Adelen Rolling in the Deep) mutta ne eivät ehkä ole minun äänialalleni kaikista parhaimpia. Ajattelin jossain vaiheessa laittaa näytteen tänne blogiinkin, mitäs tykkäisitte?  :)


5 kommenttia:

  1. Hmmm....Itse lauloin jossain kohtaa laulutunneilla Epican Sensriumia ja Cry for Moonia :) Ne on aika mukavia kun pääsee harjottelee sekä ylä-ääniä ja ala-ääniä! Tällä hetkellä laulutunneilla menee aika pitkältä joululaulujen parissa, koska joulukuussa on keikka. Ja on noita joululaulujakin ihana laulaa kun sieltäkin köytyy upeita kappaleita, joissa pääsee käyttämään ääntä kunnolla :) Suosittelen siis myös niitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin kuunnella nuo kappaleet, kun eivät ole ennestään tuttuja. Ja juu, unohdin että laulunopehan sanoikin että jotain joululauluja pitäisi nyt veisata. Se on muuten totta että ne on kivoja laulettavia! Ehkä Sylvian joululaulu, tai Varpunen jouluaamuna... Ave Maria -linjalle en kuitenkaan viitsi ihan lähteä. :D

      Poista
  2. Mä sanoisin, että olisi hyvä laulaa Vaccai vocaliseja. Niissä oppii hyvin äänenhallintaa. :) Ja öö. No noi perus Lloyd Webberit sun muut on aina kivoja <3 Itse oon laulanut edellämainittujen lisäksi mm. Mozartin oopperasta Cosi Fan Tutte aariaa, jonka nimi on In Uomini In Soldati ja sitten suomalaisesta Kaarle Kuninkaan metsästyksestä Balladia. Perinteiset joululaulut on myös kovin kivoja, esim. Varpunen Jouluaamuna ja Sylvian Joululaulu, jotka mun mielestä soveltuu parhaiten sopraanolle. Ja tietty se mainitsemasi Ave Maria. :D

    Myös Abbaa voin suositella, saa kivasti harjoiteltua keskirekisteriä! Mä laulan tulevassa joulukonsertissa Abban The Winner Takes It Allin ja sitten Vera Lynnin esittämän A Nightingale Sang in Berkeley Squaren. Niin tosiaan, oon itsekin sopraano. :D Ikäänkuin ei olisi tullut jo ilmi haha!

    VastaaPoista
  3. Ai niiin! Täytyypä mainita vielä aina niin ihana West Side Story (kappaleet Somewhere, Tonight ja I feel pretty näin mm.) ja sitten Sound of Music, tietysti se nimikkobiisi. Myös Wizard of Ozin Somewhere over the Rainbow'sta oon tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh kamalasti biisejä, kiitos näistä! ^_^ Piti ihan guuglettaa tuo "vaccai" en ole koskaan kuullutkaan sellaista sanaa.

      Poista