tiistai 4. syyskuuta 2012

Pin-Up Finland -finaali!

Viime viikonloppuna käytiin kauan odotettu finaali Pin-Up -kisassamme! Kisa käytiin X-treme Car Show'ssa, joka on siis koko kilpailun takana. Vietimme Messukeskuksella koko viikonlopun, ja ihan vähään aikaan ei ole ollut yhtä ihanaa viikonloppua!

Perjantaina iltapäivällä tapasimme finalistien kanssa Messukeskuksen Holiday Inn -hotellin aulassa. Hotellissayövyimme koko viikonlopun. Illan aikana kävimme läpi seuraavan päivän show'ta, sekä - niinkuin kaikki kauniit naiset - söimme Hesburgerissa. Kaiken tuon jälkeen keräännyimme yhteen huoneeseen juoruamaan tyttöjen juttuja ja kihartamaan toistemme hiuksia. Nukkumaanmeno venyi tietysti aamuyöhön.

Neljän tunnin makoisien yöunien jälkeen nousimme reippaina aamulla ylös, ja painuimme kammattaviksi. Hommissa olivat Ala-Härmän semifinaaleista tutut kampaajat, ja he loihtivat meille mieleisemme kampaukset. Sen jälkeen ehdittiin aamupalalle, sen jälkeen oli vuorossa meikki ja pukeutumenen. Muiden muassa Pinni-lehdestä oltiin kuvaamassa meitä. Finaalimme alkoi klo 12.30.

Kuva: Adam Monaghan

Show'hun kuului seiloreita, automekaanikkoja, lindy hopp -tanssipari... Ensin tulivat seilorit ja neljä finalistia. Heitä haastateltiin hetkisen ja lopulta he poistuivat lavalta. Sitten lavalle saapui Frankenstainin hirviö. Kun nauhalta alkoi soida Alice Cooperin Feed My Frankenstain, pärähtivät lavan takana käyntiin neljä kappaletta Harley-Davidsoneja, jotka kurvasivat lavan ediste ja toivat neljä muuta finalistia lavalle. Minä olin yksi niistä. Olen ehkä vähän pähkinöinä.

Meitäkin haastateltiin, sitten tanssipari esitti numeronsa, ja lopulta tuomarit olivat tehneet päätöksensä.
Voittaja oli Jenssu Suicide.
Ensimäinen perintö Pin-Up oli Wendy D'Wille
Toinen perintö Pin-Up oli Miss Magpie

Ilta-sanomien haastattelu

Eli minulle ei siis tullut sijoitusta, mutta sillä ei ole väliä, ja olen erittäin tyytyväinen kärkikolmikkoon!
Loppupäivä, sekä sunnuntai istukseltiin meidän omalla ständillämme, tai kierreltiin ympäri messuja, ja annettiin ihmisten ottaa kuvia meistä autojen kanssa. Useimmat eivät uskaltaneet pyytää, mutta sitten kun kerran asettui poseeraamaan, rivissä oli kymmenen ihmistä kameran kanssa, eikä oikein tiennyt minne olisi pitänyt katsoa! Paikalla oli tietysti myös kuvaaja V8 makasiinista, ja hän otti kuvia minusta ja muista tytöistä erään auton omistajan kera, jonka autosta tehdään juttua lehteen.

Kuva: Adam Monaghan


Kuva: Adam Monaghan



Kolmanneksi tullut Miss Magpie

Demi D'Midnight, Miss Magpie, Elisa Day ja Kitty Fearless.



Emomme Cherrie A. Dorable ja Olivia Rouge

Kitty Fearless ja Mia A'Morte

Sisääntulo!

Tytsyt lavalla





1 kommentti:

  1. Ihania kuvia ja etenkin noi mustavalkoiset on tunnelmallisia ja hienoja. Ja se Harrikka...

    VastaaPoista