Olen aina ollut hyvin eläinrakas. Lemmikit ovat kuuluneet suureen osaan elämästäni, mutta eivät olleet itsestäänselvyys. Rakastan niitä, vaikka silloin tällöin olenkin vähän laiska hoitaja. Minulla on ollut oikeastaan vain "helppohoitoisia" lemmikkejä. Tässä postauksessa ajattelin esitellä lemmikkini kautta aikojen.
Ykä
Ensimmäinen lemmikkimme. Tai siis perheen lemmikki minun ajallani (äitillä on toki ollut ennen minua vaikka mitä lemmikkejä). Olin kuusi- tai seitsemänvuotias, kun alkoi olla puhetta hamsterista. En muista mistä se alkoi, mutta puhetta oli pitkään ennen sen ottamista. Isosiskoni nimesi lelurottani Ykäksi, ja sen kuullessaan äiti innostui, että tulevasta hamsteristamme tulee Ykä.
Ykä haettiin Itäkeskuksen Faunattarista, tai jostain vastaavasta eläinkaupasta. Valitsimme Ykän, koska sillä tuli sopivasti häkki mukana. Se oli tullut myyntiin edelliseltä omistajaltaan. Aluksi olimme epävarmoja sen sukupuolesta, mutta poikahan se taisi olla. Se oli meillä suurinpiirtein vuoden ennen kuolemaansa, mutta siltä ajalta minulla on paljon muistoja: Muistan, miten meitä ohjeistettiin, että koska hamsterit ovat yöeläimiä, ne heräilevät noin viiden jälkeen alkuillasta - minä tietysti luulin, että heti kun kello lyö tasan viisi, saan mennä kaivamaan Ykän kopistaan ja leikkiä sen kanssa; Muistan kauhunhetket, kun se katosi hellan taakse ja sieltä putkistoihin, pelkäsimme, ettei se enää tulisi sieltä takaisin; Muistan turhautumisen, kun sitä piti vahtia pitkän aikaa, kun se kipitteli tiskipöydällä tai keittiön kaapin hyllyllä. Muistan surun, kun se heikkona retkotti häkkinsä pohjalla ennen viimeistä matkaansa lopetettavaksi.
Chili ja Irppa
Jossakin vaiheessa siinä kymmenen ikävuoden paikkeilla innostuin marsuista. Piiiiiiitkän kinuamisen jälkeen, äitini suostui uuteen lemmikkiin muutamilla - sanotaanko korkearimaisilla - ehdoilla: Marsuja pitäisi olla kaksi, niiden pitäisi olla molempien naaraita, häkin pitäisi tulla mukana, ja niiden pitäisi olla ilmaisia sekä lähitienoolla. Standardit olivat melko vaativat, mutta pitkän etsinnäin jälkeen näin meidän ruokakauppamme ilmoitustaululla ilmoituksen, jossa annettiin pois kaksi aikuista tyttömarsua häkkeineen. Niinpä äitini täytyi lunastaa lupauksensa, ja juuri ennen kun täytin yksitoista, meille muutti kaksi rex-marsua!
Iiris eli Irppa oli äiti, ja Chili sen poikanen. Irppa oli enemmän ikäänkuin siskoni marsu, ja Chili minun. Minä ne olin kuitenkin halunnut, joten minun vastuullani ne olivat. Molemmat olivat tullessaan jo 5-vuotiaita. Kumpikin oli melko arka, mutta tottuivat pian käsittelyyn.
Marsutietämyksessäni ja hoitoinnossani oli puutteita, mutta Chili-Pippuri eli 8½-vuotiaaksi. Irppa kuoli muistaakseni 1½ vuoden jälkeen meille tulosta. Marsut olivat tavattoman ihania, ja saivat kokea kaikkea (varmaan vähän vähemmän kivaa): Marsusynttäreitä, mökkireissuja, koulun eläinpäiviä ym. Paljon kaikkea varmasti hyvin stressaavaa :( Erityisesti Chili on vallannut ison palasen sydämestäni, ja kaipaan sitä vieläkin.
 |
| Mustavalkoinen on Irppa, ristikkäinen pörrökasa on Chili. Kinuskitäplikäs on Nanni ja valkoinen sen lapsi Daisy, kaverini marsut. Koulussa eläinpäivänä. |
 |
| Chili <3 |
Taika
Kun olin ehkä 15, äiti oli luvannut minulle lahjaksi pupun. Asuin silloin isäni - eli Iskän - luona, eikä iskä ollut hvyillään uudesta tuokkaasta. Toisaalta se on aika kaikkea vastaan. Löysin Taikan
Apulasta. Se oli vajaan vuoden ikäinen ja maksoi häkkeineen 45 euroa. Se ujosteli uusia ihmisiä ja ympäristöä aluksi, mutta arka se ei ollut. Rakastin Taikaa ihan älyttömästi. Taika oli todella paljon minunlaiseni: Se oli varautunut uusia ihmisiä kohtaan, mutta iloinen ja rempseä tuttuja kohtaan, se oli sopivan tomera, muttei liian hyökkäävä, se vaati saada rapsutuksia työntämällä päänsä käden alle (jep minäkin teen juuri niin...:P) ja oli erittäin perso herkuille!
Kun puputietämykseni kasvoi, tajusin etten voi pitää Taikaa yksinään. Niinpä meille tuli
Pomputti
Pomppu oli häkkiinunohdettu tallipupu, jonka kävin silloisen poikaystävän kanssa pelastamasta Haminasta tallilta, jossa eräs kaverini työskenteli. Pomppu ei juuri ollut saanut ihmiskontakteja, joten se oli kamalan arka pikkuherra. Toisia pupuja se ei arastellut vähääkään, ihmisiä vain. Romanssi Taikan kanssa alkoi melko myrskyisästi, koska Taika jännitti Pomppua niin paljon että puolustautui hyökkäämällä. Loppujen lopuksi ne olivat toisilleen maailman rakkaimmat ja niillä oli oikein lempeä suhde.
Pomputti jäi minulle vähän etäiseksi, sillä en käsitellyt sitä loppujen lopuksi niin paljon, mitä olisin, jos se olisi ollut ensimmäinen pupuni. Se viihtyi niin hyvin Taikan kanssa, että annoin sen olla ja tuntui että se on enemmänkin Taikan lemmikki, kuin minun. Siis tottakai
käsittelin sitä, en vain niin paljon, että se olisi päässyt yli ujoudestaan.
Taika kuoli joulukuussa 2011. Sen jälkeen Pomputti oli hetken vain minun lemmikkini. Se nuoli sormiani samallailla miten se oli nuollut Taikan otsaa. Sitä ennen se oli vain kerran lipaissut sormiani. Elämäni oli kuitenkin silloin niin epävakaa, että päätin antaa yksinäisen ja ujon Pomppu-herran pois, kuin hankkia epävarmaan tilateeseeni toisen kanin. Niinpä Pomppu muutti hyvään loppuelämän kotiin pupukaverin luo. Koti tuntui niin loistavalta, että Pomputin menettäminen ei oikeastaan harmita minua. Osittain siksi että tiedän sen olevan elossa. Taikan poismeno sattui paljon, ja ikävoin rakasta pupuani vieläkin. Joskus mietin, että haluaisin taas pupuja. Sitten tajuan, etten oikeasti halua pupuja, haluan Taikan.
 |
| Taika aina tunki päänsä Pomputin leuan alle: "Helli!" |
 |
| Pomputti tarjoiltuna heinäkorista. |
 |
| Taika-pitko |
 |
| Etsi pupu. |
 |
| Ilmatyynyalus. |
Pupujen kanssa muutin silloisen mieheni kanssa yhteen. Miehellä oli kaksi kissaa. Pörtsi ja Pullukka. Yhdessä hankimme myös kaksi ihanaa kääpiöhamsteria, Ginin ja Tequilan, Kinkuran ja Teksulin. Hamsturit asuivat aluksi yhdessä, mutta ei sitä yhteiseloa kauaa kestänyt.
 |
| Pörtsi |
 |
| Pullukka |
 |
| Gini ja Tequila |
Masu
Kun sain elämän taas toistaiseksi raiteilleen aloin tuntea itseni yksinäiseksi. En kuitenkaan edes viitsinyt (vakavasti) harkita lemmikin ottamista, kun olin juuri luopunut yhdestä. Mieleeni juolahti "väliaikaislemmikki" eli koditon kissa tai koira, joka etsisi sijaiskotia, kunnes löytäisi oman, pysyvän kotinsa. Niinpäå minulle Latviasta saapui ujo, herkkä Masha, joka oli kovasti hellyyttä ja rapsutusta vailla. Lopulta päätin pitää Masun itse, sillä en nähnyt mitään estettä sen pitämiselle.
Masu on unelmalemmikki. Siitä ei ole kertakaikkiaan mitään vaivaa, vaan ainoastaan paljon iloa.
Pikkucissa
Kaverilla oli kaveri, jolla oli kissa. Tämä kaverin kaveri asuu aivan umpimetikössä maalla omakotitalossa, ja kaikilla heidän kissoillaan on vapaa pääsy pihalle. Kun sattui niin, että uusi kissanpentu olikin kuuro, täytyi se kotiuttaa uudelleen, kun ei sellanen tohelo ulkona päirjäisi. Niinpä meille tuli yhteinen kissanpentu, minulle ja kihlatulleni, Danille. Pennun nimi oli entisessä kodissa Mimmi, mutta me vaihdoimme sen, ja siitä tuli Vanu. Noh, kukaan ei sitä kutsunut Vanuksi, joten Pikkucissa-nimi vakiintui. Cissa on raastanut hermoja, ja tekee sitä usein vieläkin, mutta on se loppujen lopuksi sellainen raccauscissa ja niin persoonallinen otus, etten sitä vaihtaisi mihinkään.
+082.JPG)
.JPG)
