Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. helmikuuta 2015

Heat is on! And on and on and on...

Nyt jos te tapaisitte mut kasvotusten, te varmaan pitäisitte mua kummallisena koska mä vaan hymyilen leveästi itsekseni. Mikä kemiallinen aine mun päässä reagoikaan, sen saa aikaan vain yksi asia.
Erik Grönwall.


En edes tiedä mistä aloittaa. Jos kesällä olin Kuopio Rockin jälkeen pilvessä, niin nyt olen sitä vielä enemmän! Kolme päivää H.E.A.T:ia! Minulla on hymy korvasta korvaan ja sitä ei saa mun naamalta millään pois! Aina toisinaan hetkittäin uppoudun muihin ajatuksiin, ja yhtäkkiä taas yllätyn kun tajuan että kaikki tämä viimeaikoina tapahtunut onkin täytä totta. Perhosia pörrää vatsassa vieläkin niin, että on vaikea syödä. 

Keskiviikkona oli Heatin keikka Tavastialla jonne olin ostanut lipun jo joulukuussa. Menin paikalle juuri ennen ovien aukeamista varmistamaan paikkani eturivissä. Olin ottanut mukaani piirustukseni Ericistä pyhänä missionani saada siihen nimikirjoitus!

Keikka oli tietysti loistava. Keikan aikana Erik mm. jakoi vodkaa lavalta yleisölle, ja minä sain kunnian olla ensimmäinen mukin käteensä saanut! Sitten laulettiin vähän Helan gåria, ja jatkettiin partyja!



Keikan jälkeen ankkuroiduin odottamaan backstagen oven eteen toiveikkaana siitä että bändin jätkät saapuisivat yleisön keskuuteen. Crash, Jimmy ja Jona tulivat jo aikaisemmin, mutta en oikein osannut relata, ennenkuin Ericin piirustus olisi varustettu nimmarilla. Kyselin, olivatko he saaneet viestiäni jossa lähetin kuvan heille, mutta he kuulemma lukevat saapuvia viestejä aika harvaan. Crash kehoitti minua tulemaan seuraavan päivän nimmarinjakotilaisuuteen Hard Rock Cafeen, jolloin saisin varmimmin nimmarin. Lopulta Erik ja Eric saapuivat hetkeä ennen valomerkkiä. Sain Ericiltä nimikirjoituksen ja pääsin juttelemaan Erikin kanssa. Hän muisti minut sen jälkeen, kun näki piirustuksen, ja muisti myös että ollaan naimisissa! ;) Hihihi!





Ajattelin jo, etten mene seuraavan päivän nimmarinjakotilaisuuteen, koska minulla ei ole mitään muuta nimmaroitavaa - en omista paitoja tai levyjä. Yön nukuttuani mietin, että mitä mitähän helvettiä oikein ajattelin, tottakai menen sinne! Tottakai on saatava kaikki irti siitä vähästä ajasta ja harvoista kerroista kun bändiä näkee! Etenkin kun tämä bändi on niin faniystävällinen ja helpostilähestyttävä joukko.

Jona Tee, Crash, minä, Erik Grönwall, Eric Rivers ja Jimmy Jay

Erik ja mun mansikka mojito! 
Niinpä menin kamerani kanssa Hard Rock Cafeen, koska kuviahan ei voi ottaa liikaa. Paikan päältä sainkin sitten Heatin logolla varustetun A4:n, johon sain pyydettyä nimmarit! ^_^ Tutustuin erääseen toiseen Heat-fanin, venäläiseen Ritaan, joka istui pöytääni. Pojat käväisivät syömässä, jonka jälkeen tulivat takaisin seurustelemaan fanien kanssa ja Erik ja Jona istuivat meidän pöytäämme! (!!!) Jouduin nipistämään itseäni että tajuaisin että en oikeasti näe unta siitä että istun Erik Grönwallin seurassa, vaan se on perkele totta! Ja osti minulle vielä drinkinkin!



Myöhemmin bändi päätti lähteä jatkoille On The Rocksiin. Itselläni oli töitä seuraavana päivänä, mutta haistatin sille pitkät lähdin silti mukaan. Minulla oli niin siistiä, niin hauskaa, etten osaa edes kuvailla sitä. Parhaat bileet ikinä, olen niin rakastunut. Jammailtiin  AC/DC-coverbändin tahdissa, ja yöllä bändin jätkät ja crew menivät jamittelemaan lavalle cover-biisejä, ja vähän omiakin. Aamuyöstä minun oli pakko kerätä luuni ja hyvästellä, ja ottaa taksi kotiin, koska bussit eivätkä junat enää kulkeneet.
Arvatkaa vaan hymyilyttikö aamulla.


Lauantaina HEATilla oli keikka vielä Tampereella, mutta minulla oli sekä lauantaina, että sunnutaina teatteriesitys, minkä lisäksi Nita saapui luokseni lauantaiaamuna. Teatterissa kuitenkin mietin taukoamatta, pitäisikö minun lähteä viimeisellekin keikalle. Ja koska pohdin sitä kokoajan, oletin vastauksen olevan myönteinen. Niinpä teatterista kotiuduttuani vaihdoin vaatteet, hyppäsin Mircaan ja suuntasin nokan kohti Tamperetta. Nita hoiti kissan ja koiran, kiitos siitä!

Tampereen keikka oli mahtava! En taaskaan voinut ymmärtää miksi olin edes kuvitellut jättäväni menemättä! Pakkahuoneen lava oli isompi ja yleisöä oli enemmän, sekä lämppäreitä oli kaksi (Brother Firetribe ja Free Spirit). Tapasin Ritan siellä ja ujuttauduin hänen avullaan eturiviin. Ja sainkin todella hyvän paikan. Ylivoimaisesti paras hetki oli se, kun Erik tuli lavalta alas kesken biisin kättelemään faneja, ja vinkkasi minulle ohimennessään silmää merkiksi että oli nähnyt minut. Sydän jätti ehkä lyönnin välistä.

Minä olen tuolla Erikin pään ja käsivarren välissä.

 Sain taas lavalta viinaa, tällä kertaa Jallua! Mukaan tarttui myös Ericin plektra, Crashin rumpukapula ja Erikin paskottu puoliakustinen kirata! Tai se suurin osa mitä siitä oli jäljellä. Viimeisimpään sain nimmarin "Erik ♥ Miia", sekä piraran Erikin verta. Mysteeri olkoon miten se siihen tuli.



Menimme Ritan kanssa takaovelle poikia vastaan. Kertoivat menevänsä johonkin rokkibaariin Jack The Roosteriin. Siellä oli niin kova ryysis, että bändin jäsenten kanssa oli vaikea päästä puheisiin, koska kaikki muutkin halusivat vuorollaan päästä juttelemaan ja ottamaan yhteiskuvia, ja tietysti tarjoamaan shotteja, mistä johtuen tyypit olivat nopeasti jo melko kuoseissa. Tässä vaiheessa hengasin hetken crew-jäsenten Antonin ja Kristianin kanssa, jotka olivat myös ihania tyyppejä.

Illan (yön) päätteeksi saatoin humalaisen Erikin (ja pari muuta) takaisin hotellille ja lähdin ajamaan takaisin kotiin neljältä aamulla. Ja tämänkin hetken olotilaa kuvaa hyvin väsynyt, mutta onnellisnen.

Mun H.E.A.T-seinä alkaa näyttää jo ihan hyvältä.


Tussi tarttui vähän huonosti ja kärsi vielä räntäsateestakin. :( 

torstai 4. joulukuuta 2014

Mikä joulussa tympii?

Joulukuun edetessä, ja suuren megajuhlan lähestyessä alkaa ihmisistä erottumaan joulumieliset ja joulunvastaiset ihmiset. Koska minä haluaisin maan päälle positiivisuutta ja rakkautta (peace and love!) ihmettelen miksi toiset ärsyyntyvät joulusta ja antavat sen päästä ihonsa alle? 

Minun mielestäni joulu on erittäin tervetullut ilon aihe pimeimmän ja synkimmän talven keskelle. Jos joulua ei olisi, mitä kiinnekohtia tai välietappeja talvessa olisi? Minulle ainakin talvi on lähinnä vain selviämistä, joka muuttuu elämiseksi vasta kevään valon ja lämmön saavuttua. Värikkät jouluvalot ovat ihania pimeyden keskellä ja joululauluistakin tulee oma tunnelmansa.

Mikä joulussa sitten ärsyttää? Joulun kulutukseen painottava mainonta, yleisissä tiloissa soivat joululaulut, kiire ja stressi?

Kuka käskee osallistumaan mihinkään näistä?

Jokainen on oikeutettu viettämään joulua haluamallaan tavalla - eli halutessaan myös olemaan viettämättä. Minusta jokaisen kannattaisi vain keskittyä siihen, mistä itse joulussa välittää. Kaupallistamista tietysti kuulee joka tuutista päivittän - "Osta nyt!" "Tästä pukinkonttiin!" "Parhaat lahjat meiltä!" - mutta niinhän niitä mainoksia kuulee muutenkin, vuoden ympäri. Miksi sitten kiinnittää joulumainoksiin sen erityisempää huomiota, jos et koe olevasi kohdeyleisöä. Jos joulu ei tarkoita sinulle lahjojenhankintaa, ei mainoksia ole tarkoitettu sinulle.

Ärsyttävätkö joululaulut? Tämä on minusta vähän huvittavaa. Itse kun menen esimerkiksi kauppakeskukseen, en todellakaan oleta kuulevani taustamusiikkina omaan suosikkigenreni mukaista soitantaa, joten annan automaattisesti taustahälinän mennä ohi korvien. Miksi sitten pitäisi provosoitua erityisesti jouluaiheisista lauluista?

Vai ketuttaako Kristus-messu (=Christ mas)? No kerronpa sinulle, että joulua vietettiin jo kauan ennen kristinuskon saapumista Suomeen. Joulun historiaa voi lukea varmasti googlettamalla, sillä on pitkät perinteet ilman Kristustakin.

Mikäli joulu tarkoittaa sinulle vain kiirettä ja stressiä, sinun pitäisi ehkä priorisoida uudestaan. Jos ahdistut lahjojenhankinnasta kun et keksi mitä hankkisit, tee itse tai osta kaikille jotain helppoa ja yleispätevää; omat vakioni ovat lahjakortit ja seinäkalenterit (valokuvapainoilla on muitakin hyviä ideoita persoonallisiin lahjoihin!). Jos ruuhkaiset kauppakeskukset ahdistavat - tilaa netistä. Jos rahasta on pulaa, tai et muuten vaan pidä lahjojen ostelusta, ilmoita ettet aio hankkia lahjoja! Niin yksinkertaista se on! Hilma- ja Seija-tätien luokse ei ole pakko juosta kummankin luo kieli vyön alla, vaan voit valita vuorovuodet. Tai olla ihan vain yksin kotona, ja vaikka soittaa tädeille. Ja kertoa ystävällisesti, että tänä vuonna on tämmöinen joulu.

Jos joulumielesi on muuten vain olematon kuin eskimon rusketus, tai satut vaan olemaan allerginen koko joulu-sanalle, muista että monille muille joulu kuitenkin merkitsee paljon, ja he nauttivat siitä. Aivan kuten toiset nauttivat homoilusta, vaikka itse olisitkin hetero.

Joten tämän kirjoituksen luettuasi toivon, että teet itsellesi selväksi, mistä joulussa on sinulle kyse (ja voit vaikka kommentoidakin), keskityt niihin seikkoihin, ja ravistat harteiltasi kaikki turhat odotukset. Ja jos muistat olla varovainen, voit vielä sen kunniaksi sytyttää kynttilän.



Hyvää joulukuuta! 
Toivottaa saunatonttu Mortianna ja sylikoira Daisy!
Kuva: Ossi Lehtonen 

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Heat is on!

Taisin mainita, että South Park -festareilla H.E.A.Tin laulaja Erik nappasi palan sydäntäni mennessään. Nyt voin sanoa hänen tulleen ja nielaisseen siitä loputikin! Taisin myös todeta, että kesäni kohokohta oli South Park -festarit kesän alussa. Ei, tytöt ja pojat - minun kesän kohokohtani oli eilen! Minulla oli eilen maailman paras syntymäpäivä! Kuopio - you didn't let me down! 

Minulla oli tämän viikon torstai ja perjantai viimeiset lomapäivät, jotka minulla oli vielä pitämättä. Perjantaina, synttäripäivänäni hyppäsin aamulla puoli yhdeksän aikaan Onnibussiin, suuntanani kaukainen ja eksoottinen Kuopio ja Kuopio Rockcock! Ja kyllä, näillekin festareille menin yksinäni. Aluksi suunnitelmissa oli road trip kaverin kanssa, mutta huonon rahatilanteensa vuoksi hän joutui perumaan. Paria muutakin kaveria päädyin kyselemään mukaan, mutta menin sitten kuitenkin lopulta yksinäni. Onneksi tajusin katsoa Onnibussit, ja pääsin edes takaisin alle kahdella kympillä.

Sain nukuttua suurimman osan matkasta, vaikka menomatkalla bussi oli aivan loppuunmyyty. Oma vierustoverini poistui Mikkelissä, jonka jälkeen sain levittäytyä vähän leveämmin. Jos vähänkin väsyttää, kuusi tuntia bussissa ei ole loppujen lopuksi edes paha rasti! Vaikka bussissa nukkuminen ei mitään herkkua olekaan. Kahdelta saavuin perille. Koska H.E.A.T alkaisi soittaa vasta vartin yli yhdeksän, minulla oli kaikki aika maailmassa tutustua hieman Kuopion keskustaan, shoppailla vähäsen ja käydä syömässä.

Mitvit, moon Kuopijossa!


Festarialuetta tutkaillessani, en meinannut ensin saada selkoa siitä kun tuntui että sitä aitaa oli ollut pakko tunkea joka saatanan paikkaan! Päälavan läheisyydessä en edes käynyt, siellä ei ollut minulle mitään. Kuulin kyllä Haloo Helsinkiä samalla, kun kahlasin ihanan lämpimässä vedessä pienellä hiekkarannalla, joka tuntui olevan minun omani. Aina kun olin siellä, siellä oli korkeintaan kaksi ihmistä samaan aikaan. En tajua! Tietty se saattoi johtua siitä, että oikea, isompi ranta oli toisella puolen niemeä, eikä tällä pikkurannalla saanut uida. Vesi oli niin lämmintä, että tuntui että jalat hikoaa, jos seisoo siinä paikallaan. Ihana kesä!

My private beach!



Kesäkintut ui!

Haloo Helsinki soi taustalla ja kaikki oli hyvin.


Kävin katsomassa hieman Poisonblackia ja Battle Beastia, mutta Beastin keikkaa en tällä kertaa katsonut kokonaan. Katsoin myös Turmion Kätilöitä pari viimeistä biisiä ennen kuin syöksyin eturiviin odottamaan H.E.A.Tia!




Pari piiitkää tuntia odottelin eturivissä teinityttöjen kanssa ja katselin kun bändin pojat pistivät crew'n kanssa lavaa kuntoon. Erikiä ei tosin näkynyt lavalla, muuta kuin aivan vilaukselta pikaisesti. Lopulta odotettu keikka vihdoin alkoi!




En ole ikinä ennen nähnyt fanittamaani bändiä eturivistä. Näkymä oli loistava, bändi oli melkein kosketusetäisyydellä, tai ainakin siltä se tuntui. Pari biisiä oli ilmeisesti vanhempaa tuotantoa, sillä niitä en tuntenut, koska en halua kuunnella niitä levyjä missä Erik ei laula! Pari kertaa Erik tuli lavalta alas ja hyppäsi yleisön erottavalle kaiteelle seisomaan, ensimmäisen kerran liian vasemmalle minusta, mutta toisella kerralla niin lähelle, että yletyin kietomaan käteni hänen ympärilleen! Iiiik! Poistuessaan hän otti minuun katsekontaktin ja pussattiin toisiamme poskelle! OMG OMG OMG!! Jouduin ravistella itseäni, etten saisi hysteriakohtausta! :D











 Tämä keikka loppui aivan liian pian.

Keikan jälkeen menin backstagen portin tuntumaan kurkkimaan jos näkisin H.E.A.Tin poikia, sillä minun oli saatava nimikirjoitus Erikiltä piirustukseeni! Samaa kärkkyi muuan valokuvaaja, ja tovin kuluttua kysyimme järkkäreiltä voisivatko he viedä sanaa eteenpäin, jos poijat pääsisivät jakamaan nimikirjoituksia. Ja sieltä he hetken kuluttua tulivatkin! Ensimmäisenä taisin kysyä Erikiltä, meneekö hän naimisiin kanssani. Hän vastasi "Of course!", joten tässä sitä nyt ollaan kihloissa ja tulevaisuuden fru Grönwall! Kaivoin piirustukseni esiin ja sanoin että Erikin on signeerattava se ja tosiaan: Maineeni OLI kiirinyt edelläni! "Oh, it was YOU! Hey, she's the one who drew the picture!" "Really, it was you!" ^_____________^
Juttelin vaikka mitä Erikin kanssa, oli ihanaa viettää kiireetön hetki siinä vain jutellen niitä näitä. Uskomatonta. Erik esitteli minua muille bandin jäsenille, sillä piirustukseni oli saanut mainetta heidän keskuudessaan. Kosketinsoittaja Jona oli kuulemma tekstannut Erikille keskellä yötä että onko tämä nähnyt jo tuon upean piirrustuksen. Kitaristi Ericin kehui piirrustusta ja taisin luvata piirtää hänet seuraavaksi. "But she's my wife!" sanoi Erik. "But she can still draw me?" kysyi Eric. :D  My man! *Tähän iiiiiso hymynaama.* Lisäksi kiitin Erikiä siitä että teki mun synttäripäivästä parhaan ikinä ja sitten hän ja Eric lauloivat minulle onnittelulaulun!




Voitte kuvitella ehkä miten leveästi hymyilin itsekseni hoiperrellessani katuja pitkin takaisin bussiasemalle Erikistä humaltuneena (Erik muuten sanoi että olen kaunis hymyillessäni. En muuten enää koskaan lopeta hymyilemistä!) Bussini lähti keskiyöllä, ja kohtalaisesti nukutun viiden tunnin yöunien jälkeen menin kotiin, ja jatkoin omassa sängyssäni. Ei olisi voinut festarit paremmin mennä. Nappisuoritus. Mahtavaa. Loistavaa.

H.E.A.T!

Tästä seuraa nyt hyvin vaalenapunaista tekstiä.
Erik oli aivan yhtä ihana lavalla heiluessaan kuin viime kerrallakin, mutta nyt vain osasin nauttia siitä paremmin. Hänellä on aivan uskomaton energia lavalla ollessaan, ja hänestä vain näkee, että hän rakastaa olla lavalla, ja rakastaa yleisöä, vaikka yleisö ei Suomessa olekaan kovin suuri. Vähän väliä hän hyppää yleisön sekaan, tekee kaikkea hassua, ottaa kuvia itsestään eturiviläisten kameroilla ( :D ) ja halailee ym. mikä on pieni juttu häneltä, mutta merkitsee yleisölle niin paljon! 


Vaikka lavalla ollessaan Erik on hieman keimaileva rokkistarba, on hän kuitenkin todella helpostilähestyttävä ja tietää miten faneja tulee käsitellä. Hän suhtautuu jokaisen fanin tapaamiseen ja keskusteluun heidän kanssaan todella intensiivisesti, ja yksilöllisesti, ihan kuin tämä olisi ainoa H.e.a.t-fani maailmassa juuri sillä hetkellä. Mutta osaa silti huomioida kaikki. Siis toisin sanoen AIVAN SAATANAN IHANA! Vie kyllä taastusti tytön kuin tytön jalat alta, mukaan lukien minun.

Eivätkä bändin muut jätkät ole sen huonompia! Kitaristi Eric (joka heitti minulle plektransa) halasi minua (siis nimenomaan niinpäin!) kun Erik esitteli minut hänelle. Ihania tyyppejä koko porukka! ♥





Tässä sitä nyt ois mustaa valkosella!








sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

South Park festarit: Kesäni kohokohta taitaa olla ohi

South Park Festival pidettiin tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa. Se tuli käsittääkseni Sauna Open Airin tilalle, ja järjestettiin Tampereella Eteläpuistossa. 

Heti kun kuulin, että W.A.S.P. olisi esiintymässä festareilla, minun oli saatava lippu. Koska usein saan olla festareilla yksin, en tainnut nytkään edes kysyä ketään mukaan kanssani. Mercy oli potentiaalinen vaihtoehto, mutta loppujen lopuksi päätyikin pyörähtämään festareilla niin nopeasti, ettei me edes nähty.

Ready to rock!
Menomatkan suijui bussilla, joka oli netistä etukäteen ostettuna huomattavasti edullisempi kuin esimerkiksi juna. Koska lähdin matkaan melko aikaisin, torkuin melkeen koko matkan. Olin edellisenä iltana tutkinut reitit Google Street View'sta, joten osasin liikkua vieraassa kaupungissa. Aloitin menemällä Koskikeskukseen (bussiaseman viereiseen rakennukseen) syömään lounassushit!

Oli niin nälkä etten ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin vasta... jälkeenpäin.

Festarialueelle saavuin noin puoli tuntia portin aukeamisten jälkeen. Portilla järjestyksenvalvoja sanoi, etten saa ottaa kameraani mukaan, ja tässä olen kyllä sitä mieltä, että kyseessä oli kokorasismi! Näin muilla pieniä pokkareita, mutta minun iso pokkarini (joka EI ole järjestelmäkamera) joutui jäämään narikkaan. Pyh, hinttarit! Niinpä jouduin ottamaan muutamat kuvat kännykälläni, jonka kamera ei ole järin hyvälaatuinen.

Löysin teltasta lemppariradiojuontajani Ville Kinaretin ja sen kaverin Honka-Mikon. 

Juuri kun ensimmäinen bändi (Egokills) alkoi soittaa, alkoi myös sade. Keikka oli onneksi teltassa, joten pienellä bändillä oli paljon yleisöä pitelemässä sadetta. :) Sade lakkasi onneksi ennen seuraavaa bändiä, Battle Beastia, sillä se soitti päälavalla - jonka yleisöllä ei ollut sateensuojaa. Battle Beast oli toinen bändi, jonka keikan varsinaisesti katsoin. En ollut ennen nähnyt bändiä livenä, mutta tykkään kuitenkin musiikista. Kesken keikan alkoi taas sataa, ja märissä vaatteissa oli inhottavan kylmä olla. Keikan jälkeen vilkaisin nopeasti Reckless Lovea, mutta nälkä ajoi minut taas Koskikeskukseen.


Battle Beast

Palasin katsomaan pienellä Poppamies-lavalla esitettäviä burleskiesityksiä, joissa esiintyivät mm. Pin-Up Finland kisoistani tutut juontajat Olivia Rouge ja Albine A.Dorable, ja kilpasisareni Elisa Day pick up -tyttönä.
Albine A.Dorable

Elisa Day
Minä keskustelemassa Olivian ja Albinen kanssa päivän ohjelmasta.
Kuva poimittu South Parkin Facebook-sivuilta.

Anniskelualueella oli mekaaninen rodeohärkä, ja sen "ajaja" tuli suostuttelemaan minua kyytiin. Jos minulla olisi ollut kaveri messissä, olisin mennyt jo aikaa sitten, mutta yksin nössöillessäni kieltäydyin. Jonkin aikaa miesten onnettomia rävellyksiäni katseltuani rohkaistuin ja menin kokeilemaan. Kolmen minuutin kyydissäolon jälkeen saisi palkinnoksi benjihypyn (sen olen kyllä aina halunnut tehdä). Aikani ei kuitenkaan riittänyt ihan siihen, mutta pysyin selässä muistaaskeni 1m56sek. Melkein kaksi minuttia! Apunani minulla oli monen vuoden ratsastuskokemus, mutta pukittelevat hevosetkaan eivät yleensä vikuroi niin pitkää aikaa yhteen syssyyn. Olisin saanut vielä yhden lisäkierrosen, mutta tuo oli jo niin rankkaa, etten jaksanut enää. Mutta hauskaa oli!



Päälavalle saapui tässä vaiheessa H.E.A.T. Ja bändin nimi ei sanonut minulle juuri mitään. En yleensä nauti livemusiikista jota en etukäteen tunne. Tuttua bändiä ja tuttuja biisejä on kivaa kuunnella livenä, mutta uusista bändeistä en osaa sanoa livenä juuta enkä jaata. Jotenkin en saa tolkkua musiikista, ellen kuule sitä levyltä. Mutta H.E.A.T.in laulaja kyllä vei palan minun sydäntäni mennessään! Ihana ripulapunkkari sivukaljuineen, ehtymättömine energioineen ja se ihana leveä hymy! Mieleen tuli ihan nuori Michale Graves. Jos tuo Erik vielä maalaisi naamansa pääkalloksi niin - !!!
Tajusin myös että olinkin yhden heidän biisinsä kuullut jo radiosta, ja taisin pitääkin siitä! Nyt on kaivettava youtube esiin ja otettava selvää tästä bändistä lisää!

Kattokaa ny tätä!
Kuva South Parkin Facebooksivuilta.


H.E.A.T.in jälkeen syöksyin vastavirtaan purkautuvaa yleisömassaa, ja menin mahdollisimman lähelle päälavan eturiviä (eturivi oli jo varattu). Tässä vaiheessa pidetty vessatauko maksoi minulle pari riviä lisää, mutta olin  melko hyvällä paikalla silti.

Minä bongasin itseni tuolta punaisen ympyrän sisältä.
Kuva South Parkin FB-sivuilta.
Noin tunnin odottelu, ja päivän kohokohta olisi käsillä:

W.A.S.P.!

Huusin itseni hengästyksiin ja viskoin nyrkkiä ilmaan niin kuin kuuluukin. Ihana heittää välillä pidättyväinen nössö-Mortianna helvettiin ja olla vain oma itsensä tilanteessa mukana! Keikka alkoi Kovilla vanhoilla hiteilla kuten On Your Knees, L.O.V.E Machine, I Wanna Be Somebody, Wild Child ja  The Real Me, ja minä tein kuolemaa huonon kuntoni takia. :D Onneksi sitten vaihdettiin vähän rauhallisempaan (ehkä Blackien huonon kunnon takia?) "uudempiin" biiseihin joita en ole kuunnellut niin paljoa. Loppuu tuli vielä Blind In Texas, ja se oli huippulopetus! AAAAAAA IHANA BÄNDIII!!






Kotiinlähtö minulla oli vähän kysymysmerkki, mutta päätin sitten lähteä toisiksi viimeisellä junalla heti Waspin jälkeen. Ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin juna, ja v-mäisen kallis lippu. Kotimatka sujui kuitenkin rattoisasti miltei tyhjässä junanvaunussa. Tuijotellessani ikkunasta heijastuvaan kuvajaistani, alkoi huvittaa, että olen kuin joku undulaatti, kun peilikuva suo niin loistavaa seuraa ettei edes haittaa että on yksin.

Hei, tuolla on joku!


Ja vaikka minulla ei tullutkaan tilaisuutta kosia Blackie'a, jäi minulle hyvä mieli festarista. ^_^ Mietin kovasti, lähtisiköhän tuo H.E.A.T:in Erik sen sijaan minun matkaani?


lauantai 2. marraskuuta 2013

Hyvää kekriä!

Opin eilen uuden sanan: kekri!

Olen aiemminkin esitellyt Pupuleipomo-blogin omassa blogissani, mutta nyt on pakko mainita se uudestaan. En tiedä mistä kirjoittaja saa kaiken tietämänsä tiedon, mutta olen iloinen että löysin blogin, sillä siellä on paljon kiinnostavaa asiaa, esimerkiksi eilinen kirjoitus kekristä, eli suomalaisten omasta halloweenin vastineesta. Sellainenkin siis on ollut! Mutta niinkuin moni muukin suomalainen perinne, on jäänyt unohduksiin, sillä sitä ei ole vuosisatoihin pidetty yllä kristinuskon jyrättyä. Ja niin edelleen.

Kekri on kiteytettynä vähän niinkuin syyspääsiäinen! :D Kekrinä syötiin lammasta, verikeittoa ja mämmiä. Jotkut (käsittääkseni vähävaraisemmat, tai nuoriso ihan muuten vaan) kiersivät talon ovilla kysymässä "kekriä vai uunia". Eli ikään kuin virpojat pääsiäisenä, tai karkkikeppostelijat halloweenina. Kysymykseen piti vastata "Kekriä, kekriä!", jolloin vierailijat ovella liittyivät pöytään juhlaseurueeseen. Muutoin vierailijat tulisivat sisään ja rikkoisivat talon uunin. Vierailijat olivat usein pukeutuneet halijoiksi, vainajiksi tai hengiksi, jotta oikeat henkiolennot, jotka kekrinä liikkuivat tavallista enemmän, hämääntyisivät ja jättäisivät elävät rauhaan.

Itse en ennen eilistä ollut koskaan kuullutkaan kekristä, mutta olen iloinen että sain kuulla siitä, koska olen erittäin erittäin kiinnostunut vanhoista suomalaisista perinteistä. Haluaisin että niitä pidettäisiin yllä. Pidän halloweenista, sillä rakastan kaikkea kauhuromantiikkaa, mutta haluaisin myös ihmisten tietävän, että juhlalla on juuret täällä Suomessakin, ja ehkä kutsuvan juhlaa jopa sillä nimellä. :)

Itse leivoin kekrimuffinsseja! Tosin tein näitä vain kolme, sillä näitä oli vaivalloista tehdä, ja loppujen lopuksi syön ne kuitenkin yksin.


Hyvää kekriä siis kaikille! 


perjantai 18. lokakuuta 2013

Mortianna G piipahtaa taas

Huomenta, iltaa ja hyvää päivää! Mortianna on yhä hengissä. Nyt voitte huokaista helpotuksesta ja nukkua yönne rauhassa. 

Tässä vaiheessa pitää aina pahoitella, ettei ole postannut blogiin. Pahoitteluni. Vaikka epäilen, ettette ole edes tajunneet hiljaisuuttani. Itse en ainakaan tajua, että jonkin seuraamani blogin kirjoittaja on ollut hiljaa, ennen kuin hän kirjoittaa taas ja pahoittelee.

Sitten pitää kertoa miksi on ollut hiljaa. No minäpä kerron. Olen ollut kamalan kiireinen, mutta sitten toisaalta taas, en ole tehnyt mitään sellaista, mistä olisin keksinyt aihetta blogiin. Esimerkiksi kaverien synttärijuhlat ovat yksityisiä tapahtumia, ei niitä tarvitse välttämättä täällä kailotella. Sen verran voin kertoa, että Sailalle (tankoilija myöskin) tuunasin persoonallisen korurasian. Maalasin rasian vaaleanpunaiseksi, ja kanteen tein kuvan kaverini suosikkiliikkeestä, ballerinasta. Lisäksi koristelin sen glitterillä - tankoilijat, kuten taitoluistelijatkaan, eivät voi vastustaa pientä blingiä!



 Olen käynyt päivisin töissä, arki-iltaisin minulla on jokapäivä puuhaa. Kerroinko että olen alkanut - vihdoin, vuosien haaveilun jälkeen - käydä laulutunneilla! Ihanaa! Tankoilen myös ahkerasti, olen saanut taas oppilaankin. Oppilas käy kolmesti viikossa, joten minulla ei ainakaan tule tekemisen puutetta! :) 

Jos ei saa vedettyä leukoja, leuanvetotangossa voi tehä kaikkea muuta hauskaa!

Lempiliikkeeni, aysha. 

Olen taas käynyt kuvauksissa, kuvia ilmestyy FB-sivulleni sitten kun niitä saan. Viimeisimmät kauhukuvat, joita en ole täällä esitellytkään, ovat siellä jo. Ovat aika hienoja, itse olen tyytyväinen! Mortiannan sai sukunimenkin, enää en ole pelkkä Mortianna, vaan Mortianna Graves!

Leipasin juuri mutakakun, josta tuli kuivakakkua. Ajattelinkin, että on liian hyvää ollakseen totta, jos niin helpolla reseptillä tulisi niin hyvä kakku. Mutta leipomisharrastukseni on silti yhä voimissaan! :) 

Kuiva mutakakku on sitten kurakakku? Rapakakku? Hiekkakakku?