Asukuvia!

Kaivelin tiedostojani, ja löysinkin teille muutaman asukuvan näytille. Kuten jo aikaisemmassa postauksessa sanoin, nykyään minulla on lähinnä päälläni työvaatteet tai jumppavaatteet. Tiedostojen kätköistä löytyi kuitenkin muutama LOTD-kuva kesältä. Asukuvat on aina kivoja, vaatteet on kivoja ja vaikken nykyään enää laittaudukaan samalla lailla kuin ennen mekkoja ja korsetteja myöten, tulee kivojen vaatteiden pukemisesta hyvä olo! 

Useimmiten näytän töissä tältä...

...ja vapaa-aikanani tältä.

Nyt asukuvia!

No tämä nyt ei ole ihan kesää, taidetaan mennä kevättalveen tässä!

Vappu-look!

Laadukas peili-selfie, ai että!

Tämä oli alkukesää, taisin olla vapaapäivänä pankkiin menossa.

"Pussikalja-look", eli kavereiden kanssa puistoon menossa.

Porvoon reissulla löytyi hiusväriin ja päivän asuun sopiva asuste!

Tämä on niinkin tuore kuin viime viikonlopulta. Lähdössä kaverin nyyttäreihin.

Comeback

Howdy! Ajattelin että voisi olla sopiva aika tehdä pieni comeback blogiin. Se, katoanko sen jälkeen yhtä nopeasti kuin tulinkin, jää nähtäväksi. Olkoon tämä nyt pieni summaus mitä Mortiannalle nykyään kuuluu! 

Aloin keväällä ajamaan prätkäkorttia, mutta se jäi tauolle kun vedin kumoon ja mursin solisluuni. Sitä parantelin yhteensä kaksi kuukautta, ennen kuin se oli kokonaan luutunut. Murtunut solisluu oli yllättävän kivuton, mutta eläminen sen kanssa oli saakelin hankalaa. Ihan perusjutut rintsikoiden riisumisesta juuston höyläämiseen ja turvavyön kiinnilaittoon eivät onnistuneet ilman apuja. 

Sairasloma tarkoitti myös taukoa jumppaamisesta.  Kerroin aloittaneeni tammikuussa Body Combatin, ja jatkoin sitä kuuliaisesti koko kevään, ja nyt olen taas back in business! Kevään aikana aloitin myös kuntonyrkkeilyn, joka vei heti mennessään. Nyt syksyllä lukujärjestykseeni on tullut myös kunto-thai. Siinä onkin minulle puuhaa riittämiin näinä päivinä.

Keväällä, kun kaikki luut oli vielä ehjiä.

Mitä sitten tein kesällä, kun en töissä enkä jumpassa käynyt? No, kahdesti kävin katsomassa H.E.A.T:ia, molemmat kerrat Ruotsissa. Ensimmäinen reissu oli  hyvin extempore,  varasin torstaina laivamatkat ja hostellin, lauantaina lähdin matkaan, sunnuntaina oli Hard Rock Cafen järjestämä ilmaiskeikka. Toinen oli pitkään suunniteltu festarireissu Väsbyhyn. Molemmilla reissuilla hihaan tarttui taas uusia kavereita, siitä onkin tullut selkeästi jonkinnäköinen traditio!

Tukholma kuninkaan linnalta katsottuna.

Eric ja Erik, takana Jona ja Crash Hard Rock Cafen synttärijuhlassa Kungsträdgårdenissa.

 

Sain Crashiltä ja Jonalta nimmarit. Kuvan otti Kristian Reuter.

Arvatkaa kerran kenen kädet. (Kuva: Mats Vassfjord)

Teippasin autoni, se meni hitsauksen jälkeen katsastuksesta läpi, kävin Linnanamäellä ja Helsinki Pridessä. Kuvasimme myös uutta Prioni-elokuvaa (samalta tuotantoryhmältä kuin Niina-lyhäri).

Mun Highway Star. ♥

Daisy on vihdoinkin saanut pentuja! Viisi mustaa pikkupötkylää, 2 tyttöä, 3 poikaa!

Asukuvia minulla ei ole teille kamalasti näyttää, sillä vaikka olenkin viimeaikoina ostanut uusia vaatteita, mutta en pääse käyttämään niitä missään sillä minulla on silti useinmiten ylläni duunivaatteet tai jumppakamat.

Malleilun saralla on ollut todella hiljaista, osittain solisluuni, osittain yleisen motivaatiohukan takia. Minusta kuitenkin tehtiin haastattelu tsekkiläiseen metallilehteen Fakkeriin! Haastattelu on englanniksi luettavissa täältä.

Ja viimeiseksi säästin jymyuutisen: olen alkanut taas ratsastaa! Siskoni alkoi pitää minulle tunteja omalla hevosellaan ja viikko sitten kävin hevosen selässä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen! Ja olen ihan pirun innoissani tästä, minulla on kamalan hyvä fiilis, enkä ollut tajunnutkaan miten paljon olen ikävöinyt hevosia! Luulin olleeni jo vähän vieraantunut niistä, mutta Bettinan kanssa puuhastelu ja ratsastelu tuntuu tosi luonnolliselta (vaikka istuntani on aivan surkea)!

Kuva MBN.

Beauty is a state of mind

Seuraan Facebookissa monia vaihtoehtoismalleja, ja news feediini tulee jatkuvasti paljon malleiluun liittyviä postauksia. Erityisesti viime päivinä erityisesti silmiini on sattunut muutama ylipainoa, tai ehkä pikemminkin muodokkuutta korostava postaus. Yhdessä oli kuva plus koon mallista, ja liitteenä pitkä vastine jonkin kuntosalin seinällä olleeseen posteriin "This summer, do you want to be a mermaid or a whale?" Vastine oli nokkela, todeten että valaat ovat hienoja olentoja, kun taas merenneitoja ei ole edes olemassa. Toisessa postauksessa oli upea kuva todella kurvikkaasta naisesta, ja kuvan päälle kirjoitettu teksti "I've got 99 problems but my curves ain't one." Kuvatekstissä vielä heräteltiin ihmisiä kertomaan miksi heidän kurvinsa eivät ole ongelma. Aiemmin silmiini on myös sattunut kuva, jossa todetaan että oikeilla naisilla on kurveja, sillä vain koirat kaluavat luita.

Olen miettinyt, miksi isokokoisten ihmisten tai mallien on julkaistava kuvansa saatetekstien kera. Jos kuvassa on upea ja kaunis, vaikkakin isokokoinen nainen, eikö kuvan voi vaan antaa puhua puolestaan? Onko se puolustuskeino, että kuvan yhteydessä on painotettava, että kuvassa on kurvikas nainen, joka on kaiken lisäksi vielä kauniskin? Onnistunut otos on onnistunut otos, ja se pitäisi voida jakaa ehdoitta, sillä kauneutta on niin monenlaista, niinkuin on siitä nauttijoitakin.

Kaikista kamalinta on lukea "vain koirat kaluavat luita" -tyyppisisä kommentteja, jossa poljetaan alas laihoja ihmisiä. Se ei mielestäni kerro ylpeydesta omia kurveja kohtaan, vaan itseinhosta ja epävarmuudesta, kuten halveksunta toisenlaisia ihmisiä kohtaan yleensäkin. 

Olen sitä mieltä että kauneus lähtee korvien välistä. Se on mielentila. 

Itse en ole pluskokoinen, vaan ihan normaali, keskiverto. Tunnen itseni hoikaksi tai paisuneeksi sitä mukaa miten nyt olen sattunut viimeaikoina syömään - vaakalukemat heittelevät yleensä melko vähän. Eniten vaikuttaa kuitenkin oma ajattelutapa. Viime viikolla katselin vanhoja kuviani, mm. selfieitä ja asukuvia, ja näin jälkikäteen oli pakko todeta että näytinpä niissä todella nätiltä. Todennäköisesti kuvien ottohetkellä ajattelin silti toisin. Viime kuvauksia edeltävällä viikolla vedin taas suklaata niin kuin henkeni riippuisi siitä (olen addikti, olen puhunut siitä ennenkin). Silti kuvauksissa en ollut uskoa peilikuvaani, sillä yllätyin siitä miten hyvältä näytin. Miksi? Koska tunnen itseni onnelliseksi. 

 © Ossi Lehtonen

Koska olen onnellinen, toivon että kaikki muutkin olisivat. En tosin tiedä kuinka kauan tämä tunne kestää, mutta en jaksa ottaa siitä stressiä. Kesä on tulossa ja tälläkin hetkellä aurinko paistaa. 

Ja olen vieläkin aivan pilvessä H.E.A.T:istä. ♥ 

Vuosi paketissa

Vuosi lähenee taas loppuaan ja on taas kuluneen vuoden niputtamisen aika. Mitä kaikkea on tullut tehtyä vuonna 2014? Pääsinkö asettamiini tavoitteisiin? Ja mitä toivon ensivuodelta?

Viime vuoden lopulla asetin itselleni tavoitteita tai toiveita, joita haluan saada aikaiseksi vuonna 2014. Ne kuuluivat näin:

Vuonna 2014 aion:
• Löytää unelmieni miehen: komean ja pitkätukkaisen! ;)
Krhm. Jaahas, vai että tämmöinen tavoite minulla oli listan kärjessä. Toistaiseksi olen vielä kuitenkin sinkku. ;)

• Jatkaa taas kuvauksia
Kuvauksissa olen käynyt ahkerasti koko vuoden! Meillä oli muiden mallien kanssa pari kuvauspajaa tänä vuonna (jotka olivat superkivoja) ja niissä olin uusienkin kuvaajien linssien edessä. Lisäksi sessioin vihdoin erään kanssa, jonka kanssa oli ollut puhetta jo ehkä vuosi aiemmin. Muuten sessioin melko lailla ennestään tuttujen, ja hyväksi havaittujen kanssa!

• Käydä ratsastamassa!
Tämä lipsahti ohi! :( Kävin kyllä kerran heppailemassa ja paijaamassa siskoni hevosta, mutta en ratsastanut. Se on vielä nuori ja vasta ratsu-uransa alussa. Olen kyllä käynyt katselemassa tässä lähelläni asustelevia hevosia.

• Toivoisin löytäväni taas yhden uuden ihmisen, josta tulisi Ystävä
Löydetty! Kaksikin! Mutta erityisesti yhden josta on tullut paras kaverini!

• Jatkaa laulutunteja, ja ehkä jos saan varmuutta ja taitoa lisää, voisin etsiä itselleni jonkinlaista bändiprojektia
Tämä on käynyt mielessäni, mutta intoa ei ole ollut palata laulutunneille. Liikaa muutakin tekemistä ollut. Luulen että lykkään tätä tavoitetta, mutta en suinkaan unohda.

• Käydä hammaslääkärissä. Yksityisellä. En taatusti uskaltaudu kunnalliselle...
Check! Legot kunnossa! Tai ainakin niin kuvittelin. Pari viikkoa lekurissa käynnin jälkeen hampaita alkoi vihloa ihan uusista paikoista. En tiedä kuinka hyvin sitten paikkasivat. Mutta käytin myös Masu-kissani hammaslääkärissä, ja sille tehtiinkin sitten melkoisen Hurja remontti.

• Vihdoin saada sen spagaatin, tosin minulta taitaa puuttua siihen tarvittava pitkäjänteisyys. Se syksyllä aloitettu spaguhaaste meni mönkään, koska jaksoin venytellä kuukauden.
Tätä tavoitetta en tainnut missään vaiheessa ottaa edes tosissani. :( Hups!

• En aio vaihtaa työpaikkaa
No en vaihtanut. Työpaikkani on pysynyt samana, tosin firma, jolle teen töitä, vaihtui. Tämä oli minun tahdostani riippumaton seikka.

Noh, suunnilleen puolet tavoitteista toteutettu. Onneksi en vastaa näistä muille kuin itselleni, enkä viitsi olla turhan ankara. ;) 
Yllämainittujen lisäksi vuonna 2014 on tapahtunut mm. seuraavaa: 

♦ Ostin auton! Ikioman pikkukopperon. Micran, johon olen niin rakastunut, kuin peltipurkkiin vaan voi olla. Peltipurkkiin, joka edustaa minulle vapautta ja itsenäisyyttä, sillä pääsen sillä minne vaan, milloin vaan, kenestäkään riippumatta.

Pieni suuri Micrafter ♥

♦ Leikkasin hiukseni lyhyiksi! Ensimmäistä kertaa sitten lapsuusiän, minulla on lyhyet hiukset.Olen aina ollut pitkätukkainen ja se on ollut tiivis osa identiteettiäni. Hiusten leikkaaminen on ollut myös symbolinen ele: Aika leikata menneisyys, ikävät muistot ja "vahna minä" irti, ja aloittaa uudistuneena. Se on tehnyt hyvää itsevarmuudelleni!

Ennen..

...ja jälkeen!

♦ Löysin H.E.A.T:in, ja kävin katsomassa sitä Kuopio Rockissa, ja vietin elämäni parhaan syntymäpäivän.

Erik Grönwall, my future husband! 

♦ Tunsin pitkästä aikaa olevani onnellinen! Tähän ei muuta lisättävää! ^_^

♦ Olin ensimmäistä kertaa moottoripyöräajelulla! Rakastan prätkiä, mutta en vielä viime kesään mennessä ollut kertaakaan päässyt ajelulle sellaisella. Onneksi tutustuin uuteen ystävään joka korjasi asian!

♦ Palasin tankotunneille. Ja huomasin että niistä saa ihan uutta treenimotivaatiota. Vielä, kun saisin tunneille kaverin käymään kanssani...!

♦ Kävin Masun kanssa ensimmäistä kertaa ulkona valjaissa! En olisi uskonut näkeväni sitä päivää, sillä Masu on todella arka ja vierastaa kaikkea uutta.

♦ En tiedä pitäisikö minun kirjoittaa tätä tänne, sillä jos julkistan sen nyt, pelkään että kaikki meneekin sitten ihan mönkään... mutta Daisy on toivottavasti muuttanut luokseni jäädäkseen! Mikäli Masun kanssa asiat sujuvat hyvin, en taida palauttaa Daisya ollenkaan! ^_^

Siinä muutama vuoden kohokohta, joiden jälkeen on hyvä asettaa tavoitteet ensi vuodelle.
Vuonna 2015 minä:

♦ Menen katsomaan H.E.A.T:ia, ja yritän saada nimikirjoituksen Ericin piirustukseen (lippu on jo hommattuna).
♦ Ajan prätkäkortin! Tämä on minun pyhä tavoitteeni ensi keväälle, ja olen haaveillut siinä niin pitkään, että nyt olen päättänyt sen unelmani toteuttaa!
♦ Ostan oman pärrän. Jonkun halvan, jolla voin harjoitella ajamista ja pitää yllä ajotaitoa, kunnes minulla on varaa ostaa joku hienompi ja isompi ja vähemmän kolhittava.
♦ Koetan olla pääsemättä hengestäni sillä ajaessani.
♦ Aion leikata huiksiani vielä vähän lisää!
♦ Teippaan Micrafteriani, kunhan lumet sulavat.
♦ Aion nyt varmasti käydä ratsastamassa!
♦ En aio ainakaan hirveästi lihoa...

Pärräkortti kiiltää silmissä niin kirkkaana, että en aseta ensivuodelle tuon enempää tavoitteita. En halua minkään vievän huomiotani pois siitä. Toki aion pitää itseni aktiivisena liikunnan saralla, mutta sen suhteen ei ole mitään konkreettisia tavoitteita.

Ensi vuoteen! 

Baariin - miksikö?

Pitkästä, pitkästä aikaa kävin viime viikonloppuna baarissa. Tapojeni vastaisesti en mennyt Prkl Clubille, enkä mihinkään muuhun metallibaariin, vaan kaverini pyynnöstä tanssiklubille, jossa oli klubin synttäribileet. Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin unohdin tuntevani itseni. 

"Älä mene bileisiin jos tiedät ettet viihdy!"

Joskus muinoin innostuin aina bilekutsuista, vaikka en tuntisi juhlijoista ketään. Paikan päällä tajusin, että onpa ahdistavaa olla yksin. Olin kuitenkin tullut paikalle, koska halusin olla avomielinen ja optimistinen, enkä kammariinsa sulkeutunut kyyninen Klonkku. Kuitenkin kantapään kautta opin välttämään moisia tilanteita, sillä ne alkavat vain ahdistaa.

Baarissa, jossa en koe samaistumista kanssaihmisiin, enkä pidä musiikista, on vaikea viihtyä. Mietin, olenko vain nyrpeä ja vastahankainen, kun en voi viihtyä.

En. Kyse on siitä, että minulla ei ole sellaisessa paikassa mitään tekemistä. En halua tanssia, en halua juurikaan juoda alkoholia, musiikki on niin kovalla, ettei siellä voi edes jutella, eikä juhlijoissa ollut edes komeita miehiä bongailtavaksi. En ole koskaan ennen kunnolla kysynyt itseltäni, miksi menen baariin.

Toiset menevät klubille tamppaamaan, toiset lavatansseihin laittamaan jalalla koreasti. Jotkut menevät ihan vain humaltumaan. Minä pidän karaokesta, hyvän musiikin kuuntelusta ja kavereiden kanssa juttelemisesta. (Valittettavasti nämä kolme eivät yleensä onnistu yhtäaikaa).

Pitänee pitää nämä asiat mielessä seuraavan kerran kun kapakkaan suuntaa, miten hölmöä, että näinkin selvät asiat pitää oikein pohtimalla oivaltaa! :D

Päivän pileasu viikon takaa.
Norwegian smiley -paita: Horror Shop

Huomenta, olenpa upea!

Luin Pin the Fuck Ups -blogista pari hyvää kirjoitusta ulkonäköön liittyen (ensimmäinen ja toinen) ja ne vähän herättelivät minua. Jutuissa  puhutaan mm. siitä kuinka on mukamas rohkeaa tuoda esille omaa kroppaansa sellaisena kuin se on, vaikka sen pitäisi olla täysin kyseenalaistamatonta ja normaalia, ja siitä kuinka naisten vartalot ovat kaikille vapaata riistaa, mitä tulee omien näkemystensä laukomiseen (esimerkiksi internetissä).  

Minun täytyy häpeillen myöntää - olen järkyttävän ulkonäkökeskeinen. En niinkään vietä aikaani tuomiten muita heidän ulkonäkönsä perusteella, vaan häpeilemällä jatkuvasti omia pieniä virheitäni. Ihailen ohikulkijoiden kapeita jalkoja, tai kavereiden S-koon vaatteita. Tajusin, että mietin painoani, ja "läskejäni" päivittäin. Päivittäin. Enkä minä ole edes ylipainoinen, minun ei tarvitse laihtua tästä mihinkään.

Malleilu omalta osaltaan nostaa itsetuntoa, sillä näenhän itsekin kuvistani, että näytän pirun hyvältä. Toisaalta se tekee taas tietoisemmaksi siitä, että en ole yhtä laiha ja hyvännäköinen kuin oikeat mallit. Olen varma että kuvistani tulisi paljon parempia, jos allini olisivat timmimmät, ja menestyisin paremmin, jos olisin kokoa 36.

Tässä se nätti naama nyt sitten on. Missä loput?

Kun juttelin tästä muille malleille, he eivät tunnustaneet olevansa samaa mieltä. Outoa. Hyvä - mutta outoa.

Miss Ruki Ver puhuu sarkastisesti naisen markkina-arvosta, joka siis (edelleen: sarkastisesti) määräytyy täysin hänen ulkoisen kelpoisuutensa ja painonsa perusteella. Taidan itse miettiä jatkuvasti omaa markkina-arvoani, enkä välttämättä edes niinkään sarkastisesti. Fiksut ihmiset ymmärtävät, että ihmisarvo - niin naisella kuin miehelläkin - määräytyy aivan muiden asioiden perusteella. Ehkä minä sitten pelkään etten ole niin älykäs tai nokkela, mistä syystä haluaisin kompensoida ulkonäköseikoilla.

Eräs kaverini totesi, kun tuumailin jostakin ohikulkijassa/näyttelijästä/pornotähdestä että miksi en ole yhtä laiha kuin hän, että miksi en koskaan vastaavasti totea jostakusta minua lihavemmasta, että enpähän sentään ole ihan noin pulska. Äsken tankotunnillakin parjasin itseäni, koska en ollut yhtä hyvä kuin muut siellä. Minulla on ajatusmalli taas ihan väärin päin! Aloin tietoisesti ajatella, että olen tällä tunnilla siksi, että opin, en siksi että osaisin jo kaiken. Teen kaiken omaan tahtiini. Heti helpotti, orastava kiukku laantui, ja sain muuten (todella toispuoleisena ihmisenä) väärän puolen ayshan, dumm-dumm-dumm!

Demoneilleni voin lähettää lentosuukkoja!

Olen kyllä tullut hurjasti eteenpäin viime keväästä, ja aivan ÄLYTTÖMÄSTI  viime talvesta. Olen kokenut jopa olevani onnellinen! Kesä teki minulle hyvää Toistuvasti olen päättänyt lopettaa kroppani kriittisen tarkastelun, ja itseni läskiksi haukkumisen, mutta silti löydän itseni joka päivä vaa'alta. Pään sisäiset demonit eivät luovuta helpolla.

Kiitän Miss Ruki Veriä tästä pienestä herättelystä, nyt voisin taas hetken aikaa keskittyä ajattelemaan nätimmin itsestäni, ja erityisesti omasta vartalostani. MRV on idoliainesta! ;)

Nolottaa ihan, että kaksi tätä kirjoitusta edeltävää postausta ovat pelkkiä meikki- ja asukuvia. Heh!

Edit.
Pakko liittää tähän vielä aihetta sivuava artikkeli Iltalehden sivuilta, joka kertoo naisista, jotka eivät näyttäydy edes puolisolleen alasti. 

Kuvat: Antti Qvickström, editointi: Mortianna itse

Miljoona miljoona Mortiannaa

Järjestelin taas kuviani, ja kansiosta löytyi taas hurjasti asukuvia viime talvesta asti. Useimpien kohdalla en tosiaan muista minne olen ollut menossa, mutta se ei varmasti haittaa. Verrytelkää etusormenne, joudutte scrollaamaan kohta paljon! 

Talvikausi:

1)

2)

3)

4)

5)

6)

7)

Tässä taisin olla tulossa tai menossa Rock Models -kisaan.

8)

Tämä on kyllä yksi suosikkini, näyttää hyvältä!

 Kesäkausi:

9)

Toukokuun ensimmäiset helteet, ulos menossa.

10)

Kavereitten kanssa menossa... jonnekin. Ai ai, sukkahousut on kyllä ihan väärää sävyä.

11)

South Park -festareille YEAH! 

12)

Kaverin kanssa synttäripäivälliselle menossa, juuri leikatun ja värjätyn tucan kanssa!

13)

En muista minne olin matkalla mutta nuo housut vaan näyttää niin pirun hyviltä! 

14)

Tykkään noista kissasukkiksista! Ja tuosta topista! Oi kun mun jalat näyttää pitkiltä...!

15)

Tässä ollaan menossa muuttamaan kaveria. No make up!

16)

Nuo leggingsit on niin ihanat! Ja rakastan tuota paitaa! En muista mihin olin menossa!

17)

Kaverin aveciksi häihin menossa. I feel pretty...! 

18)

Kaupunnille!

19)

Kaverin synttäreille.

Kyllä minä väitän, että kesäkauden vaatteet on kivempia. Kesällä on hepompi pukeutua, rakastan leggingssejä ja toppeja, ja inhoan kerrospukeutumista! Minulle tulee parempi mieli, kun katson kesän asuja, kuin talven. Toisaalta, minulle tulee muutenkin kesästä parempi mieli, valolla ja lämmöllä on viivasuora yhetys minun hyvinvointiini.

Huomaan myös katsellessani kuvia ja videoita, etten kaipaa pitkää tuccaani yhtään! Mielestäni niissä kuvissa oleva pitkätukkainen Mortianna on alakuloinen, epävarma ja synkkä, kun taas tuo pinkkipäinen tyyppi on paljon iloisempi, avoimempi ja paremminvoiva. Se voi toki myös johtua kesän vaikutuksesta, katsotaan mitä käy ensi viikolla kun lämmöt loppuu ja alkaa syyskelit.

Onko tiellä jotain asusuosikkeja?
Itselläni taitaa olla ainakin kesäkaudelta 11, 14, 16, 17 ja ehkä vielä 19!