Baariin - miksikö?

Pitkästä, pitkästä aikaa kävin viime viikonloppuna baarissa. Tapojeni vastaisesti en mennyt Prkl Clubille, enkä mihinkään muuhun metallibaariin, vaan kaverini pyynnöstä tanssiklubille, jossa oli klubin synttäribileet. Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin unohdin tuntevani itseni. 

"Älä mene bileisiin jos tiedät ettet viihdy!"

Joskus muinoin innostuin aina bilekutsuista, vaikka en tuntisi juhlijoista ketään. Paikan päällä tajusin, että onpa ahdistavaa olla yksin. Olin kuitenkin tullut paikalle, koska halusin olla avomielinen ja optimistinen, enkä kammariinsa sulkeutunut kyyninen Klonkku. Kuitenkin kantapään kautta opin välttämään moisia tilanteita, sillä ne alkavat vain ahdistaa.

Baarissa, jossa en koe samaistumista kanssaihmisiin, enkä pidä musiikista, on vaikea viihtyä. Mietin, olenko vain nyrpeä ja vastahankainen, kun en voi viihtyä.

En. Kyse on siitä, että minulla ei ole sellaisessa paikassa mitään tekemistä. En halua tanssia, en halua juurikaan juoda alkoholia, musiikki on niin kovalla, ettei siellä voi edes jutella, eikä juhlijoissa ollut edes komeita miehiä bongailtavaksi. En ole koskaan ennen kunnolla kysynyt itseltäni, miksi menen baariin.

Toiset menevät klubille tamppaamaan, toiset lavatansseihin laittamaan jalalla koreasti. Jotkut menevät ihan vain humaltumaan. Minä pidän karaokesta, hyvän musiikin kuuntelusta ja kavereiden kanssa juttelemisesta. (Valittettavasti nämä kolme eivät yleensä onnistu yhtäaikaa).

Pitänee pitää nämä asiat mielessä seuraavan kerran kun kapakkaan suuntaa, miten hölmöä, että näinkin selvät asiat pitää oikein pohtimalla oivaltaa! :D

Päivän pileasu viikon takaa.
Norwegian smiley -paita: Horror Shop