Koiraterapiaa

Illat pimenee ja märkenee, ja töiden jälkeen ei huvittaisi tehdä mitään muuta kuin käpertyä peiton alle selaamaan nettiä ja mussuttamaan lämmintä omppupiirakkaa. En varmasti ole ainoa jolla tällainen mieli on? Tänä syksynä päätin torjua kaamosmasennusta D-vitamiinilla ja koiraterapialla.

Aivan oikein, Daisy on tehnyt paluun! Kävin eilen kaappaamassa sen luokseni hoitoon, kun alkoi illat tuntua yksinäisiltä. Tapaan käydä säännöllisen epäsäännöllisesti kävelylenkeillä sillon kun minulla ei illalla ole mitään muuta menoa, mutta aiemmin mainitsemastani syystä se on viimepäivinä ollut hieman vaikeaa. Niinpä keksin, että lenkkikaverista saa hyvää motivaatiota.

Daisy on siis äitini koira, joka kyllä omasta mielestään kuuluu minulle. Hyvä esimerkki tästä tapahtui reilu kuukausi takaperin, kun kävin äitilläni kylässä. Tulimme samaa matkaa töistä, ja minä menin sisälle ensimmäisenä. Daisy sekoaa aina kun näkee minut, ja normaalisti iloitsee myös omistajansa kotiinpaluusta, mutta koska minä olin paikalla, äitin saapumisen huomiointi jäi yhteen mulkaisuun. Minun viereltäni se ei poistunut koko iltana, iltapalallekin minun piti se usuttaa. Daisy ♥ Mortianna!

Daisy, ja minun kissani Masu selvästi jo muistavat toisensa. Lähtökohtaisesti Masu inhoaa ja pelkää koiria, mutta on siedättynyt kyllä Daisyyn, koska Daisy osaa antaa Masulle omaa tilaa - sillä aristelu taitaa olla melko molemminpuoleista. ;) Tällä kertaa selvästi vaan jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin, eli takapakkia siedätyksessä ei ole pahemmin tullut - Masu ei ollut kauhuissaan, Daisy käyttäytyy nätisti.

Tähän loppuun vielä aurinkoisia kuvia viime kesältä. Kuvat on nappaissut luontokuvaaja Ossi Lehtonen.