Tältä näyttää kesän kuumin auto - Katso hurjat kuvat!

Viikonloppuna sään muututtua taas kesäiseksi, palasin hetkeksi vanhoihin karvoihini ja kaivoin sänkyni alla  rullalla pölyttyneet teipit. Kohtuullisesti pysyi teippi näpeissä vieläkin, vaikken sitä kahteen vuoteen olekaan pyöritellyt. 

Tarkoituksenani oli totetuttaa kaverilleni (Miss Rock -finalisti, huippu-alternative-malli yms. yms.) Natelle kehittämäni synttärilahja - tosin kuten mainittu - pari vuotta myöhässä. Kyseessä oli siis Naten auton (Koppiksen) teippaaminen Vaaleanpunainen pantteri -teemalla. Teipit väsäsin ja tulostin silloin kun olin vielä alalla töissä, ja konepellin olin saanut teipattua aiemmin, mutta Koppiksen muu maalipinta kaipasi hienosäätöä ennen teippien asentamista, mutta nyt se oli vihdoin valmis.

Koppis (Kuvat otettu Naten tabletilla): 

Tältä näytti suunnittelupöytä.

Natte toimi taitavasti apukäsinäni, sillä isojen teippien käsittely yksin on hieman haastavaa. Neljä tuntia askarreltiin ja föönailtiin, ja lopputulos oli niin synttärisankarin, kuin naapurienkin mieleen (no totta helvetissä!)

Pantteri-Koppis: 

Kertokaahan minulle jos bongaatte Koppiksen jossain! ;)

Sänkyni alta löytyi myös pari tekemääni sisustusteippiä, jotka päätin liimata samantien seiniini:

Sängyn päädystä se minua tuijottelee.

Tuolla oli aluksi jalat suorina, eli se seisoi, mutta askartelin sille loikkaavan asennon.

Juhannusheiloja ja vierailevia tähtiä

Ketkä muistavat Daisyn? Se on nyt tullut takaisin!




Vieraileva tähteni on äitini pitkäkarvainen mäyräkoira, joka oli hoidossa luonani viimeksi vuosi sitten keväällä. Tällä kertaa se tuli juhannusheilakseni, mutta päätinkin pantata sitä itselläni vielä viikon verran sen jälkeen.

Raaaapsutaa...! 

Juhannuksena oltiin perjantaina ja lauantaina kahden eri kaverin luona grillaamassa ja saunomassa (Daisy tuli ylälauteille kanssamme). Toisella kaverillani oli kaksi ranskanbullia, mutta Daisy ei oikein välittänyt leikkiä niiden kanssa.

Emäntäranskikset

Lauantaina pääsin leikkimään ilmajoogakankaillakin, oli aika hauskaa.

Ollaan käyty myös pitkillä lenkeillä sen kanssa lenkkipoluilla ja metsiköissä, missä se saa kulkea ilman hihnaa. Eilen sain toisen vierailevan tähden Torniosta, Shadow'n! Tänään käytiin keskustassa vähän shoppailemassa, ja Daisy jäi kahdestaan Masu-kisun kanssa kotiin. Jätin mikrofonin nauhoittamaan koko ajaksi kun olimme poissa, eikä nauhalle tallentunut yhtään vikinää tai ulvontaa. Olen niin ylpeä Daisysta, kun se osaa olla nätisti yksin.

Ja tarkkasilmäisimmät ovatkin ehkä kiinnittäneet huomiota pääkarvoitukseeni, se näyttää ehkä hieman erilaiselta kuin ennen, mutta siitä näette lisää myöhemmin.

Loneliness... Or solitude?

Silmiini osui pari linkkiä Ilta-Sanomien nettisivuilla oleviin artikkeleihin. Haluan jakaa ne teidän kanssanne, niin pääsen hieman puimaan tämän hetken lempiaihettani, josta jo aiemmin teinkin pienen kuvapostauksen. 

Artikkelit ovat: Sinkkujen yksinäisyys on vaiettu aihe ja Parisuhdekouluttaja totisena: Tämä taito on ainut mahdollisuus ehjään parisuhteeseen.

Minun on ollut hyvin vaikea nauttia sinkkuelämästä, vaikka tiedän, että siinäkin on omat puolensa. Olen nyt (vasta) reilut kaksi kuukautta ollut vailla minkäänlaista romanttista kanssakäymistä, ja aika ajoin se tuntuu sietämättömältä. Miten muut pärjäävät jopa vuosia?!

Ensimmäisessä artikkelissa silmiini osui kohta, joka halusin poimia esille: "Yksinäisyys voi iskeä lujaa, vaikka ympärillä on hyviä ystäviä, kiinnostava työ ja harrastuksia. Ne eivät vain riitä täyttämään läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden nälkää."

 Etenkin nyt joulun ja vuodenvaihteen aikaan, kun on ollut paljon vapaapäiviä, möröt ovat hiipineet sängyn alta ja demonit piinanneet pään sisällä. Tuntui että jatkuvasti sai olla keksimässä tekemistä, ettei vain jäisi yksin kotiin demoniensa kanssa. Arkipäivät eivät tuota mitään ongelmaa, käyn töissä, ja iltaisin minulla on kyllä joka päivälle puuhaa. Viikonloppuna onnistuneen illan jälkeen kavereiden kanssa olen hetken todella tyytyväinen. Minulla on paljon kavereita, mutta melko vähän ystäviä. Ystävienikään kanssa en osaa oikein olla tarpeeksi läheinen. En tiedä miten sen nyt selittäisi. Puoliso on aina ollut minulle se henkilö, johon voin purkaa kaiken hellyyteni ja lällyyteni, muille en niitä juurikaan jaa. Sen takia kaverit eivät voi täysin korvata läheisyydenkaipuuta. Minulla ei ole edes sellaista bestistä, joka olisi "vierelläni" kokoajan, joka kanssa voisi tehdä mitä vaan, hassutella ja tylsistellä. Niinkuin silloin joskus koulussa...

"Jos alkaa seurustella jonkun kanssa siksi, ettei kestä yksinäisyyttä, se on todella huono lähtökohta parisuhteelle."

Siis kyllähän minulla ottajia olisi. En vaan halua tehdä sitä virhettä, minkä uskon aiemmin (ehkä muutamastikin) tehneeni, että alan olla jonkun kanssa vain, jotta ei tarvitsisi olla yksin. Tokihan minä, niinkuin se toinenkin osapuoli, ansaitsemme itsellemme sopivat, rakastavat kumppanit. En myöskään ota edes mitään epämääräisiä halikavereita tai fuckbuddyja. Olen päättänyt, että nyt voin aloittaa puhtaalta pöydältä, ja tähtään seuraavaksi täysosumaan, unelmien mieheen.
(Kumpa se tulisi pian...!)

"Ensin on hyvä oppia hoivaamaan ja ihailemaan itse itseään. -- Itsekin haluaisit varmasti tyytyväisen ihmisen rinnallesi."

Tästä päästään toiseen artikkeliin. "Itseään rakastava ihminen ei tarvitse toista rakastamaan itseään ehjäksi." 

Näitä asioita minulla on aikaa pohtia ja työstää. Olen 15-vuotiaasta lähtien seurustellut melkein kokoajan. Tiedän, että minulle tekee hyvää olla välillä yksin. Olen vahvasti "parisuhdetyyppi", eli minua eivät yhden illan suhteet kiinnosta, mutta muuten voisin opetella olemaan yksin, ja ennenkaikkea pitämään itsestäni yksin. Ihan totta, tämä on vaikeaa. Yhdessä parisuhteessa olen tunteut itseni todella arvottomaksi, kun taas toisessa tyrmäävän seksikkääksi jumalattareksi, aina vain sen takia, miten toinen puoli on minuun suhtautunut. Viimeaikoina olen kärsinyt suuresta itseinhosta, koska kukaan ei ole kertomassa minulle että olen kiva, tai hyvä juuri tällaisena! Parisuhteessa saatan myös takertua toiseen tiukasti, ja unohtaa oman itsenäisen persoonani ja elämäni, ryhdyn vaan osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta.

Kuva. Pitää olla kuva. 

Ehkäpä minun pitäisi "kukaan ei ota syliin" -ajatusten sijasta ajatella "onpa hyvä ettei tarvitse kuin omat tiskit tiskata", "ihanaa että sai nukkua hyvin eikä kukaan tullut kännissä örveltäen kotiin yöllä" tai "kukaan ei suutu jos minä ostan nämä kengät"!

Cry for Mercy

Joku saattaa ehkä muistaa minun valitelleen yksinäisyyttäni, jota koen melko usein. No, tämä viikko on ollut seurantäyteinen, sillä Mercy oli luonani kylässä tiistaista sunnnuntaihin! Vaikka yksiötäni ei olekaan suunniteltu kahdelle henkilölle, tämä viikko on ollut todella kiva!

Mercy saapui tosiaan tiistaina, ja lähdin häntä vastaan Pasilan juna-asemalle. Tiistaina kokeiltiin jopa tankoilua sen jälkeen kun olimme ensin treenikaverini Lauran kanssa treenanneet, mutta tiistain jälkeen emme jostain syystä enää tangolle kavunneet.

Mercyllä oli alkuviikosta muutamat kuvaukset ynnä muuta menoa. Keskiviikkoiltana käytiin On The Rocksissa Multi Climexin keikalla! Musiikki oli hyvää, seura oli mukavaa, meininki kova ja mitäpä olisi psychobilly-keikka ilman muutamaa vilahtavaa tissiä. Horror Shop oli paikalla kojuineen ja ostinpa itse sieltä söötin kangaskassin, jollaista olin tuumaillut tarvitsevani.

Mercy katselee haikeana junan ikkunasta ulos

Minäkin katselen haikeana ulos ikkunasta...

Yleisökaverikuva.
(Naps: Minna Holstikko)

Saatiin vähän yliystävälliset tervetulotoivotukset Rocksissa, ja maskit jäi sitten MEIDÄN poskiin! 

Tällanen pussukka tarttu mukaan

Mercyn piti lähteä jo aiemmin sillä viikolla mutta jäikin sitten ilostuttamaan minua koko loppuviikoksi. Lauantaina käytiin Lepakkomiehessä katsomassa keikkaa, mutta ei kyllä oltu siellä sitten ihan loppuun asti, kun alkoi ahdistaa kun porukkaa oli niin hirveästi.

Lepakkomieheen menossa tämän näköisenä

Lepardimimmit lähössä ulos

Tänään päivällä sitten saatoin tilapäisen avovaimoni pohjoiseen vievään junaan ja sinne se sitten meni.

Mortianna G piipahtaa taas

Huomenta, iltaa ja hyvää päivää! Mortianna on yhä hengissä. Nyt voitte huokaista helpotuksesta ja nukkua yönne rauhassa. 

Tässä vaiheessa pitää aina pahoitella, ettei ole postannut blogiin. Pahoitteluni. Vaikka epäilen, ettette ole edes tajunneet hiljaisuuttani. Itse en ainakaan tajua, että jonkin seuraamani blogin kirjoittaja on ollut hiljaa, ennen kuin hän kirjoittaa taas ja pahoittelee.

Sitten pitää kertoa miksi on ollut hiljaa. No minäpä kerron. Olen ollut kamalan kiireinen, mutta sitten toisaalta taas, en ole tehnyt mitään sellaista, mistä olisin keksinyt aihetta blogiin. Esimerkiksi kaverien synttärijuhlat ovat yksityisiä tapahtumia, ei niitä tarvitse välttämättä täällä kailotella. Sen verran voin kertoa, että Sailalle (tankoilija myöskin) tuunasin persoonallisen korurasian. Maalasin rasian vaaleanpunaiseksi, ja kanteen tein kuvan kaverini suosikkiliikkeestä, ballerinasta. Lisäksi koristelin sen glitterillä - tankoilijat, kuten taitoluistelijatkaan, eivät voi vastustaa pientä blingiä!

 Olen käynyt päivisin töissä, arki-iltaisin minulla on jokapäivä puuhaa. Kerroinko että olen alkanut - vihdoin, vuosien haaveilun jälkeen - käydä laulutunneilla! Ihanaa! Tankoilen myös ahkerasti, olen saanut taas oppilaankin. Oppilas käy kolmesti viikossa, joten minulla ei ainakaan tule tekemisen puutetta! :) 

Jos ei saa vedettyä leukoja, leuanvetotangossa voi tehä kaikkea muuta hauskaa!

Lempiliikkeeni, aysha. 

Olen taas käynyt kuvauksissa, kuvia ilmestyy FB-sivulleni sitten kun niitä saan. Viimeisimmät kauhukuvat, joita en ole täällä esitellytkään, ovat siellä jo. Ovat aika hienoja, itse olen tyytyväinen! Mortiannan sai sukunimenkin, enää en ole pelkkä Mortianna, vaan Mortianna Graves!

Leipasin juuri mutakakun, josta tuli kuivakakkua. Ajattelinkin, että on liian hyvää ollakseen totta, jos niin helpolla reseptillä tulisi niin hyvä kakku. Mutta leipomisharrastukseni on silti yhä voimissaan! :) 

Kuiva mutakakku on sitten kurakakku? Rapakakku? Hiekkakakku?

Tornion tuulahduksia

Kaverit ja hyvä seura - minkä takia se yllättää minut aina kun tajuan millasta douppia se on aivoille. Aika ajoin vajoan yksinäisyyteen, enkä oikein tiedä miten pääsisin pois sieltä. Tämä viikonloppu tuli juuri oikeaan saumaan! 

Shadow majaili luonani tämän viikonlopun. Hän ja Satu lomailivat Torniosta täällä etelän lämmössä, koska tulivat katsomaan Pole Art -tapahtumaa. Satuun ja Shadow'hun olen molempiin tutustunut alunperin tankofoorumin kautta. Itselläni ei ollut lippua Pole Artiin, mutta vietin Satun ja Shadow'n kanssa muuten paljon aikaa!

Perjantaina meidän piti mennä Shadow'n kanssa Korkeasaareen Kissojen yöhön. Hyppäsimme Steissillä bussiin, mutta kun pääsimme perille ja näimme lippujonon, tulimme toisiin aatoksiin. Jatkoimme samalla bussilla takaisin sinne mistä tulimme. Tuumailimme lähteä leffaan, mutta siihen aikaan ei pyörinyt mitään mielenkiintoista, joten päädyimme PRKL Clubille. Satu ja Satun hellu liittyivät myös seuraamme.

Hellu-sana, jota torniolaiset käyttävät, tuo minulle aina hauskan tarinan mieleen. Tapasin Shadow'n ja Satun ensimmäistä kertaa noin kaksi vuotta sitten, kun lensin Tornioon tankotanssin ohjaajakoulutukseen viikonlopuksi, johon S ja S osallistuivat myös (se oli muuten ensimäinen kertani lentokoneessa!). Yövyimme kaikki kolme Satun luona. Satu aina mainitsi jossain sivulauseessa jotain Hellusta, ja oletin että se on hänen miehensä lempinimi (vaikka se kuulostaakin vähän naiselliselta, ehkä kuulin sen jotenkin väärin). Mutta sitten kun Shadow'kin alkoi puhua että "Hellu sitä" ja "Hellu tätä", niin aloin miettiä, että onko niillä jumalauta sama mies! Lopulta kysyin että mikä helkkarin "hellu"! Kävi ilmi että hellu on Torniossa päin yleinen nimitys tyttö- tai poikaystävälle, rakkaalle, puoliskolle. En ollut koskaan kuullutkaan moista!
 Ja molemmilla tytöillä oli ihan omat hellut.

Lauantaiksi Shadow oli jo suunnitellut kaikkea toimintaa, ja minä päätin tottakai lyöttäytyä seuraan. Käytiin S:n ja S:n kanssa siis päivällä shoppailemassa kenkiä (itse ostin kolmet korkkarit!), haukattiin patongit, jonka jälkeen seuraamme liittyi Leena, ja menimme käymään Kaapelitehtaalla Qumman näyttelyssä. Itse en ole koskaan ollu Qumman kuvattavana, mutta seinältä löytyi esimerkiksi Leena, ja muita netistä tuttuja kasvoja.

Sirpa-Liisa 38v. lähdössä risteilylle. 

Loli-Shadow menossa shoppailemaan!

Satu, Morttis, Shadow ja Leena! 

Leena keräämässä blogimatskua

Illaksi S ja S menivät sitten katsomaan Pole Artia ja minä menin kotiin lepäämään rankan shoppailupäivän jälkeen. Myöhemmin illalla oli tarkoitus mennä Pole Artin jatkobileisiin, mutta paikkana oli yksityisklubi, jonne pääsi ilmaiseksi sisään PA-lipulla, mutten tiennyt pääsisikö ulkopuoliset, ja mihin hintaan. Jonokin oli pitkä ja kello paljon. Aamulla oli aikainen herätyskin, joten päätin lähteä takaisin kotiin. Kotimatkalta päädyin kuitenkin extempore naapurin kanssa paikalliseen hetkeksi istumaan. Sanomattakin selvää että liian vähillä yöunilla herättiin seuraavaan aamuun.

Meitsin turpavärkki lauantaina. Laitettuna ja kaikkee!

Aamulla lähdin erään toisen Satun kanssa Lempäälään kuvattavaksi! Tässä vaiheessa haluan mainita, että ei, en lähtenyt kuvauksiin krapuloissani, sillä illalla olin paikallisessa juonut vain yhden energiajuoman. Perjantai-iltakin meni pääosin limua juoden (join jopa kaksi alkoholidrinkkiä!). Lauantaipäivä meni silti krapuloidessa, tosin krapula taisi johtua huonoista yöunista. Kuvauksista en ottanut yhtään kuvaa, mutta odotan innolla satoa! :)

Toivuttuani leivoin pellillisen kuppikakkuja, joita syötiin sitten Shadow'n kanssa! Oli muuten hyviä!

Jos haluatte käydä Qumman näyttelyssä niin menkää pian! Ei ole mitään hajua kuinka kauan se siellä vielä on, joten kiiruhtakaa! Näyttely on ilmainen, Kaapelitehtaalla. B-ovesta sisään ja toiseen (?) kerrokseen Jukka Male museoon.