keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Beauty is a state of mind

Seuraan Facebookissa monia vaihtoehtoismalleja, ja news feediini tulee jatkuvasti paljon malleiluun liittyviä postauksia. Erityisesti viime päivinä erityisesti silmiini on sattunut muutama ylipainoa, tai ehkä pikemminkin muodokkuutta korostava postaus. Yhdessä oli kuva plus koon mallista, ja liitteenä pitkä vastine jonkin kuntosalin seinällä olleeseen posteriin "This summer, do you want to be a mermaid or a whale?" Vastine oli nokkela, todeten että valaat ovat hienoja olentoja, kun taas merenneitoja ei ole edes olemassa. Toisessa postauksessa oli upea kuva todella kurvikkaasta naisesta, ja kuvan päälle kirjoitettu teksti "I've got 99 problems but my curves ain't one." Kuvatekstissä vielä heräteltiin ihmisiä kertomaan miksi heidän kurvinsa eivät ole ongelma. Aiemmin silmiini on myös sattunut kuva, jossa todetaan että oikeilla naisilla on kurveja, sillä vain koirat kaluavat luita.

Olen miettinyt, miksi isokokoisten ihmisten tai mallien on julkaistava kuvansa saatetekstien kera. Jos kuvassa on upea ja kaunis, vaikkakin isokokoinen nainen, eikö kuvan voi vaan antaa puhua puolestaan? Onko se puolustuskeino, että kuvan yhteydessä on painotettava, että kuvassa on kurvikas nainen, joka on kaiken lisäksi vielä kauniskin? Onnistunut otos on onnistunut otos, ja se pitäisi voida jakaa ehdoitta, sillä kauneutta on niin monenlaista, niinkuin on siitä nauttijoitakin.

Kaikista kamalinta on lukea "vain koirat kaluavat luita" -tyyppisisä kommentteja, jossa poljetaan alas laihoja ihmisiä. Se ei mielestäni kerro ylpeydesta omia kurveja kohtaan, vaan itseinhosta ja epävarmuudesta, kuten halveksunta toisenlaisia ihmisiä kohtaan yleensäkin. 

Olen sitä mieltä että kauneus lähtee korvien välistä. Se on mielentila. 

Itse en ole pluskokoinen, vaan ihan normaali, keskiverto. Tunnen itseni hoikaksi tai paisuneeksi sitä mukaa miten nyt olen sattunut viimeaikoina syömään - vaakalukemat heittelevät yleensä melko vähän. Eniten vaikuttaa kuitenkin oma ajattelutapa. Viime viikolla katselin vanhoja kuviani, mm. selfieitä ja asukuvia, ja näin jälkikäteen oli pakko todeta että näytinpä niissä todella nätiltä. Todennäköisesti kuvien ottohetkellä ajattelin silti toisin. Viime kuvauksia edeltävällä viikolla vedin taas suklaata niin kuin henkeni riippuisi siitä (olen addikti, olen puhunut siitä ennenkin). Silti kuvauksissa en ollut uskoa peilikuvaani, sillä yllätyin siitä miten hyvältä näytin. Miksi? Koska tunnen itseni onnelliseksi. 

 © Ossi Lehtonen


Koska olen onnellinen, toivon että kaikki muutkin olisivat. En tosin tiedä kuinka kauan tämä tunne kestää, mutta en jaksa ottaa siitä stressiä. Kesä on tulossa ja tälläkin hetkellä aurinko paistaa. 

Ja olen vieläkin aivan pilvessä H.E.A.T:istä. ♥ 

6 kommenttia:

  1. Se on kyllä jännä, kuinka laihoja ihmisiä (erityisesti naisia) saa haukkua mutta jos sanoo jotain lihavista ihmisistä niin sitten on aivan kamala ihminen? Molemmathan ovat saman asian ääripäitä enkä ymmärrä miksi vain toista saisi puolustella.
    Eihän kukaan sille voi mitään jos syntyy/on ruipelo tai vähän pulskempi, ja jos on onnellinen eikä ole ongelmaa sen suhteen mitä on, niin se on hyvä. Mutta se, että yrittää muuttaa itseään yhteiskunnan luomien ihanteiden takia on väärin. Mutta tota todistelua en myöskään ymmärrä, kyllähän jokainen jolla on silmät päässä niin näkee jos naisella on kurveja. :D

    Tuntuu vähän tekopyhältä paasata siitä kuinka jokainen nainen on kaunis sellaisenaan, kun itse ei 95% ajasta pysty edes katsomaan peiliin omaa vartaloaan. Yritän parhaani mukaan oppia rakastamaan itseäni ja vartaloani, mutta se on niin vaikeaa kun omistaa näin vammasen mielen.

    Pahoittelut avautumisesta. :D Hyvä postaus, näytät upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä tuon omien demonien kanssa painimisen, sillä minulla itsellänikin niitä on. Aina joskus ne tulevat kertomaan kuinka olen ruma ja lihava, mutta viimeaikoina niitä vaan ei ole näkynyt. :)

      Joskus se, että hyväksyy ensin muut sellaisena kuin ovat, auttaa lopulta hyväksymään myös itsensä.

      Joskus taas se että Erik Grönwall sanoo kauniiksi, auttaa hyväksymään itsensä. :D

      Poista
    2. Täytyy sanoa, että jotkin ihmiset VOI tehdä jotain painolleen, esim. laihduttaminen henkisesti ja fyysisesti kunnossa olevalle ihmiselle ei ole mahdoton tehtävä, mutta joillekin laihoille (esim. syömishäiriöisille, jotka eivät ole kunnossa) lihominen on mahdoton tehtävä.

      Pointti ei kuitenkaan ollut tämä nipottaminen vaan riippumatta siitä mitä painaa, jos ihmisellä on hyvä olla ja on terve, niin jos itse hyväksyy itsensä niin pitäisi muidenkin hyväksyä ilman, että joutuu todistelemaan kaikenlaista kuvatekstien myötä. Ainoa, jolloin jollain muulla kuin omalla itsellä on sanottavaa, on silloin, jos toisen terveydestä pitää olla huolissaan. Ulkonäkö on toissijainen asia, terveys tärkeämpi :)
      Ja tosiaan pitää sanoa noista ylipainoisista sen verran, että nykyään kun yritetään puolustaa myös kurvikkaita naisia, niin samalla tosiaan päätyvät mollaamaan laihoja. Ei se tee hyvää kenellekään, että pistetään kilpailuasetelma päälle. Minulla on omat mielipiteeni, mutta jätän ne tähän kohtaan sanomatta ja sanon vain, että niin kauan kuin paino ei haittaa terveyttä, on ihan sama painaako 50kg vai 80kg, jos vain hyväksyy itsensä. :)

      Poista
  2. En tykkää tuollaisesta bodyshamesta kumpankaan suuntaan. Yritetään lytätä se toinen ja nostaa toinen jalustalle. No way! kaikki on upeita omalla tavallaan ja joka ikinen vartalo on omanlainen ja uniikki.
    Muistan myös tuon "tosi miehet tykkää kurveista, koirat kaluaa luita"-kuvan jota naiset jakoi ihan hulluna yhteen väliin. Ite voisin sanoa että kyllä se tosi mies päätää ihan ITSE mistä tykkää, eikä anna muiden vaikuttaa omiin mieltymyksiin ;D

    VastaaPoista
  3. laihat dissaa lihavia, kurvikkaat kukkakeppejä, ja ennen normaalivartaloksikin kutsuttu kroppa on fitnessmimmien mukaan laihaläski. Muiden alistamista ja itsensä ylistämistä kaikki. Miten ois "Hei oot upea, niin olen minäkin"? Koska lets face it, jokainen meistä on vitun gorgeous.

    VastaaPoista