Eräs teema on hyvin keskeinen elämässäni tällä hetkellä. Halusin sanoa siitä jotain.
En tiedä miten kertoisin siitä sanoin, joten tällä kertaa luotan pelkkiin kuviin.
lauantai 7. joulukuuta 2013
perjantai 22. marraskuuta 2013
Score!
Viimeaikoina, sinkkuna ollessani olen miettinyt paljon mm. uusien ihmisten tapaamista sekä ihmisten baarikäyttäytymistä. Miten pitäisi edetä kun tapaa uusia ihmisiä?
En pidä tuntemattomista ihmisistä, ja tästä syystä vältän kontaktia heidän kanssaan. Jos näen vaikkapa baarissa hyvännäköisen miehen, vilkuilen häntä salaa nurkastani, mutten hyvänen aika sentään anna katsekontaktin syntyä. En myöskään usko että kyseinen ihminen olisi millään tasolla kiinnostunut minusta tai jutuistani, joten keskustelualoitteen tekeminen ei tule kuuloonkaan. Harvoinpa osaisin edes keksiä keskusteltavaa ilman, että kiusaantuisin. Tuntemattomisssa ihmisissä on myös se puoli, etten tiedä vielä, ovatko he kivoja tyyppejä vai eivät. En halua tuhlata aikaani tyhmiin ihmisiin.
Jos minulle tulee joku baarissa juttelemaan, ovat "keskustelunaloittajat" yleensä joko tuhannen kännissä, vanhoja setiä (tuhannen kännissä), tai muuten vain todella outoa porukkaa. Jos tapahtuu sellainen harvinainen ilmiö, että tapaan henkilön, jonka kanssa syntyy keskustelua, minua häiritsee usein se, että tiedän liian hyvin mitä toisella osapuolella on taka-ajatuksena. Vaikka välttäisin flirttiä, vaikka kuvittelisin olevani vain ystävällinen ja keskustelisimme vain koirista ja ruuanlaitosta, on toinen osapuoli kuitenkin sitä mieltä, että tulisi mieluummin minun kainalooni nukkumaan, kuin yksin omaan kylmään sänkyynsä.
Mitäääh?!
En uskalla vaan jutella ihmisille, sillä minusta tuntuu että sen pitää aina johtaa johonkin! Jos minulla on mukavaa uuden tuttavuuden kanssa, niin ei kai se nyt tarkoita, että meidän on jatkettava kotiin samaa matkaa? Enhän minä nyt - jumalauta - kahden tunnin tuntemisen jälkeen ihmistä sänkyyni vie!
Eri asia ovat sitten he, joille yhden yön iloittelut eivät ole probleema. Mutta minä en kaipaa sellaisia. Pitäisikö minun laittaa lappu otsaan tai ranneke käteen, mistä käy ilmi, että haluan tutustua ihmisiin rauhassa? Tuntuu että seksi on ylihypetetty asia ja että kaikki pyörii sen ympärillä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että se on hyvin intiimi ja henkilökohtainen asia, jolla ilmaistaan rakkautta ja luottamusta. Ei sitä jaella noin vain uusille tuttavuuksille.
Kerran olin treffeillä netissä tapaamani miehen kanssa. Meillä oli mukava ilta ja vähän pussailtiinkin. Illan päätteeksi jatkettiin kumpikin omaan kotiimme. Paljon myöhemmin mies paljasti minulle, että tunsi pettyneensä silloin, kun ei päädyttykään samaan osoitteeseen ja luuli että nyt peli on menetetty. Miksi näin on? Jatkoimme siis kyllä tapailua tämän illan jälkeen. Mutta miksi pitää scorettaa heti?
Olisiko mahdollista, että tapaamasi uusi ihminen voisikin muodostua hyväksi ystäväksi? On aika huono tapa aloittaa ystävyyttä vonkaamalla sänkyyn. Minulla on hyvin vähän miespuolisia ystäviä, koska en uskalla tehdä lähempää tuttavuutta, koska pelkään että minut käsitetään väärin. En voi ehdottaa yhteistä karaokeiltaa tai eläintarhareissua (kuten tyttökavereiden kanssa), koska sitten joudun selittelemään että voi ei kun en minä sillen kun ihan kaverina vaan.
Minulla kestää kauan lämmetä ihmisille, ennen kuin osaan päättää miten paljon heistä pidän, ja ovatko he mahdollisesti ystävä- tai poikaystävämateriaalia. Jos haluaa scorettaa heti, mokaa kyllä mahdollisuutensa ainakin minun suhteeni. Ja sillon voi scorettaa sitten jonkun ihan muun kanssa!
En pidä tuntemattomista ihmisistä, ja tästä syystä vältän kontaktia heidän kanssaan. Jos näen vaikkapa baarissa hyvännäköisen miehen, vilkuilen häntä salaa nurkastani, mutten hyvänen aika sentään anna katsekontaktin syntyä. En myöskään usko että kyseinen ihminen olisi millään tasolla kiinnostunut minusta tai jutuistani, joten keskustelualoitteen tekeminen ei tule kuuloonkaan. Harvoinpa osaisin edes keksiä keskusteltavaa ilman, että kiusaantuisin. Tuntemattomisssa ihmisissä on myös se puoli, etten tiedä vielä, ovatko he kivoja tyyppejä vai eivät. En halua tuhlata aikaani tyhmiin ihmisiin.
Jos minulle tulee joku baarissa juttelemaan, ovat "keskustelunaloittajat" yleensä joko tuhannen kännissä, vanhoja setiä (tuhannen kännissä), tai muuten vain todella outoa porukkaa. Jos tapahtuu sellainen harvinainen ilmiö, että tapaan henkilön, jonka kanssa syntyy keskustelua, minua häiritsee usein se, että tiedän liian hyvin mitä toisella osapuolella on taka-ajatuksena. Vaikka välttäisin flirttiä, vaikka kuvittelisin olevani vain ystävällinen ja keskustelisimme vain koirista ja ruuanlaitosta, on toinen osapuoli kuitenkin sitä mieltä, että tulisi mieluummin minun kainalooni nukkumaan, kuin yksin omaan kylmään sänkyynsä.
Mitäääh?!
En uskalla vaan jutella ihmisille, sillä minusta tuntuu että sen pitää aina johtaa johonkin! Jos minulla on mukavaa uuden tuttavuuden kanssa, niin ei kai se nyt tarkoita, että meidän on jatkettava kotiin samaa matkaa? Enhän minä nyt - jumalauta - kahden tunnin tuntemisen jälkeen ihmistä sänkyyni vie!
Eri asia ovat sitten he, joille yhden yön iloittelut eivät ole probleema. Mutta minä en kaipaa sellaisia. Pitäisikö minun laittaa lappu otsaan tai ranneke käteen, mistä käy ilmi, että haluan tutustua ihmisiin rauhassa? Tuntuu että seksi on ylihypetetty asia ja että kaikki pyörii sen ympärillä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että se on hyvin intiimi ja henkilökohtainen asia, jolla ilmaistaan rakkautta ja luottamusta. Ei sitä jaella noin vain uusille tuttavuuksille.
Kerran olin treffeillä netissä tapaamani miehen kanssa. Meillä oli mukava ilta ja vähän pussailtiinkin. Illan päätteeksi jatkettiin kumpikin omaan kotiimme. Paljon myöhemmin mies paljasti minulle, että tunsi pettyneensä silloin, kun ei päädyttykään samaan osoitteeseen ja luuli että nyt peli on menetetty. Miksi näin on? Jatkoimme siis kyllä tapailua tämän illan jälkeen. Mutta miksi pitää scorettaa heti?
Olisiko mahdollista, että tapaamasi uusi ihminen voisikin muodostua hyväksi ystäväksi? On aika huono tapa aloittaa ystävyyttä vonkaamalla sänkyyn. Minulla on hyvin vähän miespuolisia ystäviä, koska en uskalla tehdä lähempää tuttavuutta, koska pelkään että minut käsitetään väärin. En voi ehdottaa yhteistä karaokeiltaa tai eläintarhareissua (kuten tyttökavereiden kanssa), koska sitten joudun selittelemään että voi ei kun en minä sillen kun ihan kaverina vaan.
Minulla kestää kauan lämmetä ihmisille, ennen kuin osaan päättää miten paljon heistä pidän, ja ovatko he mahdollisesti ystävä- tai poikaystävämateriaalia. Jos haluaa scorettaa heti, mokaa kyllä mahdollisuutensa ainakin minun suhteeni. Ja sillon voi scorettaa sitten jonkun ihan muun kanssa!
tiistai 12. marraskuuta 2013
Laulua ja liikuntaa
Liikuntakatsauksia en ole hetkeen tehnyt. Nykyään liikuntani koostuu pääosin töissäkäymisestä ja tankoilusta. Ja kun opetan tankoilua kolmesti viikossa itse, ei liikunta kovin raskasta tai kaloreitakuluttavaa ole. Laulutunneille kävelen aina edestakaisin, se on noin 45 min/suunta.
Olen myös toivottanut suklaan avosylin tervetulleeksi arkipäiväiseen ruokavaliooni. Koetan korvata sillä muita mielihyvänlähteitä, joita minulta puuttuu. Tai jotain... Eivät ne kilot siis ole lainkaan vähentyneet. Tälläkin hetkellä minulla on maha pinkeänä suklaakekseistä - voi ällötys!
Tartuin viimekuun alussa venyttelyhaasteeseen! Muutamalla tankoilukaverillani oli haaste saaaada sivuspagaatti jouluksi. Itsehän olen sivusuuntaan niin kankea, että hyvä jos jalat aukeavat 90-asteen kulmaan, mutta sovelsin haastetta. Minun on siis tavoite saada normaali, eteen-taakse-venyvä spagaatti. Videolta nappastu kuva on aina loistavan hyvälaatuinen, mutta antaa hajua siitä mistä lähdettiin. Eli siitä samasta, missä se spagu on ollut jumissa jo vuosia.
 |
| 27.10.2013 |
Laulutunneilla olen ottanut askeleita eteenpäin! Vuosia väärällä tekniikalla laulettuani, on ollut haastavaa opetella uutta tapaa, ja saada pidettyä sitä yllä. Tunnilla ollaan laulettu tähän mennessä Nigtwishia (Everdream, Wish I Had an Angel, Higher Than Hope ja Nemo) sillä se soveltuu äänialalleni, ja siitä oli luonnollista aloittaa, koska olen kuunnellut sitä niin paljon. Ja minulla nyt sattui olemaan se nuottikirja. Se, että olen kuunnellut - ja laulellut - Nightwishia jo vuosia saattaa kuitenkin olla vain huono juttu, sillä olen huomaamattani ehtinyt kehittää niihin kappaleisiin jonkinlaisia maneereja. Viime tunnilla kokeiltiin ohimennen Kuolema tekee taiteilijan -kappaletta, ja se tuntui menevän aika hyvin! Johtuiko se sitten siitä, että kappale oli suomenkielinen, vai siitä etten kyseista kipaletta ole kovastikaan luritellut, sillä se ei kuulu suosikkeihini, en osaa sanoa. Uusiksi kappaleiksi olen valinnut tunneille You Raise Me Up (Josh Groban/Westlife), Memories (Cats) ja Music Of The Night (Phantom Of The Opera). Valitettavasti mikään niistä ei ole suomenkielinen. :P
Onko teillä mitään ehdotuksia hyviksi laulukappaleiksi? Kaikki yllämainitut antavat ehkä jotain osviittaa millaisia kappaleita tykkään laulaa ja että äänialani on siis sopraano. Facebookissa sain joitakin ehdotuksia, hyviäkin (kuten Adelen Rolling in the Deep) mutta ne eivät ehkä ole minun äänialalleni kaikista parhaimpia. Ajattelin jossain vaiheessa laittaa näytteen tänne blogiinkin, mitäs tykkäisitte? :)
maanantai 11. marraskuuta 2013
Cry for Mercy
Joku saattaa ehkä muistaa minun valitelleen yksinäisyyttäni, jota koen melko usein. No, tämä viikko on ollut seurantäyteinen, sillä Mercy oli luonani kylässä tiistaista sunnnuntaihin! Vaikka yksiötäni ei olekaan suunniteltu kahdelle henkilölle, tämä viikko on ollut todella kiva!
Mercy saapui tosiaan tiistaina, ja lähdin häntä vastaan Pasilan juna-asemalle. Tiistaina kokeiltiin jopa tankoilua sen jälkeen kun olimme ensin treenikaverini Lauran kanssa treenanneet, mutta tiistain jälkeen emme jostain syystä enää tangolle kavunneet.
Mercyllä oli alkuviikosta muutamat kuvaukset ynnä muuta menoa. Keskiviikkoiltana käytiin On The Rocksissa Multi Climexin keikalla! Musiikki oli hyvää, seura oli mukavaa, meininki kova ja mitäpä olisi psychobilly-keikka ilman muutamaa vilahtavaa tissiä. Horror Shop oli paikalla kojuineen ja ostinpa itse sieltä söötin kangaskassin, jollaista olin tuumaillut tarvitsevani.
Mercyn piti lähteä jo aiemmin sillä viikolla mutta jäikin sitten ilostuttamaan minua koko loppuviikoksi. Lauantaina käytiin Lepakkomiehessä katsomassa keikkaa, mutta ei kyllä oltu siellä sitten ihan loppuun asti, kun alkoi ahdistaa kun porukkaa oli niin hirveästi.
Tänään päivällä sitten saatoin tilapäisen avovaimoni pohjoiseen vievään junaan ja sinne se sitten meni.
Mercy saapui tosiaan tiistaina, ja lähdin häntä vastaan Pasilan juna-asemalle. Tiistaina kokeiltiin jopa tankoilua sen jälkeen kun olimme ensin treenikaverini Lauran kanssa treenanneet, mutta tiistain jälkeen emme jostain syystä enää tangolle kavunneet.
Mercyllä oli alkuviikosta muutamat kuvaukset ynnä muuta menoa. Keskiviikkoiltana käytiin On The Rocksissa Multi Climexin keikalla! Musiikki oli hyvää, seura oli mukavaa, meininki kova ja mitäpä olisi psychobilly-keikka ilman muutamaa vilahtavaa tissiä. Horror Shop oli paikalla kojuineen ja ostinpa itse sieltä söötin kangaskassin, jollaista olin tuumaillut tarvitsevani.
 |
| Mercy katselee haikeana junan ikkunasta ulos |
 |
| Minäkin katselen haikeana ulos ikkunasta... |
 |
| Yleisökaverikuva. (Naps: Minna Holstikko) |
 |
| Saatiin vähän yliystävälliset tervetulotoivotukset Rocksissa, ja maskit jäi sitten MEIDÄN poskiin! |
 |
| Tällanen pussukka tarttu mukaan |
Mercyn piti lähteä jo aiemmin sillä viikolla mutta jäikin sitten ilostuttamaan minua koko loppuviikoksi. Lauantaina käytiin Lepakkomiehessä katsomassa keikkaa, mutta ei kyllä oltu siellä sitten ihan loppuun asti, kun alkoi ahdistaa kun porukkaa oli niin hirveästi.
 |
| Lepakkomieheen menossa tämän näköisenä |
 |
| Lepardimimmit lähössä ulos |
lauantai 2. marraskuuta 2013
Hyvää kekriä!
Opin eilen uuden sanan: kekri!
Olen aiemminkin esitellyt Pupuleipomo-blogin omassa blogissani, mutta nyt on pakko mainita se uudestaan. En tiedä mistä kirjoittaja saa kaiken tietämänsä tiedon, mutta olen iloinen että löysin blogin, sillä siellä on paljon kiinnostavaa asiaa, esimerkiksi eilinen kirjoitus kekristä, eli suomalaisten omasta halloweenin vastineesta. Sellainenkin siis on ollut! Mutta niinkuin moni muukin suomalainen perinne, on jäänyt unohduksiin, sillä sitä ei ole vuosisatoihin pidetty yllä kristinuskon jyrättyä. Ja niin edelleen.
Kekri on kiteytettynä vähän niinkuin syyspääsiäinen! :D Kekrinä syötiin lammasta, verikeittoa ja mämmiä. Jotkut (käsittääkseni vähävaraisemmat, tai nuoriso ihan muuten vaan) kiersivät talon ovilla kysymässä "kekriä vai uunia". Eli ikään kuin virpojat pääsiäisenä, tai karkkikeppostelijat halloweenina. Kysymykseen piti vastata "Kekriä, kekriä!", jolloin vierailijat ovella liittyivät pöytään juhlaseurueeseen. Muutoin vierailijat tulisivat sisään ja rikkoisivat talon uunin. Vierailijat olivat usein pukeutuneet halijoiksi, vainajiksi tai hengiksi, jotta oikeat henkiolennot, jotka kekrinä liikkuivat tavallista enemmän, hämääntyisivät ja jättäisivät elävät rauhaan.
Itse en ennen eilistä ollut koskaan kuullutkaan kekristä, mutta olen iloinen että sain kuulla siitä, koska olen erittäin erittäin kiinnostunut vanhoista suomalaisista perinteistä. Haluaisin että niitä pidettäisiin yllä. Pidän halloweenista, sillä rakastan kaikkea kauhuromantiikkaa, mutta haluaisin myös ihmisten tietävän, että juhlalla on juuret täällä Suomessakin, ja ehkä kutsuvan juhlaa jopa sillä nimellä. :)
Itse leivoin kekrimuffinsseja! Tosin tein näitä vain kolme, sillä näitä oli vaivalloista tehdä, ja loppujen lopuksi syön ne kuitenkin yksin.
Olen aiemminkin esitellyt Pupuleipomo-blogin omassa blogissani, mutta nyt on pakko mainita se uudestaan. En tiedä mistä kirjoittaja saa kaiken tietämänsä tiedon, mutta olen iloinen että löysin blogin, sillä siellä on paljon kiinnostavaa asiaa, esimerkiksi eilinen kirjoitus kekristä, eli suomalaisten omasta halloweenin vastineesta. Sellainenkin siis on ollut! Mutta niinkuin moni muukin suomalainen perinne, on jäänyt unohduksiin, sillä sitä ei ole vuosisatoihin pidetty yllä kristinuskon jyrättyä. Ja niin edelleen.
Kekri on kiteytettynä vähän niinkuin syyspääsiäinen! :D Kekrinä syötiin lammasta, verikeittoa ja mämmiä. Jotkut (käsittääkseni vähävaraisemmat, tai nuoriso ihan muuten vaan) kiersivät talon ovilla kysymässä "kekriä vai uunia". Eli ikään kuin virpojat pääsiäisenä, tai karkkikeppostelijat halloweenina. Kysymykseen piti vastata "Kekriä, kekriä!", jolloin vierailijat ovella liittyivät pöytään juhlaseurueeseen. Muutoin vierailijat tulisivat sisään ja rikkoisivat talon uunin. Vierailijat olivat usein pukeutuneet halijoiksi, vainajiksi tai hengiksi, jotta oikeat henkiolennot, jotka kekrinä liikkuivat tavallista enemmän, hämääntyisivät ja jättäisivät elävät rauhaan.
Itse en ennen eilistä ollut koskaan kuullutkaan kekristä, mutta olen iloinen että sain kuulla siitä, koska olen erittäin erittäin kiinnostunut vanhoista suomalaisista perinteistä. Haluaisin että niitä pidettäisiin yllä. Pidän halloweenista, sillä rakastan kaikkea kauhuromantiikkaa, mutta haluaisin myös ihmisten tietävän, että juhlalla on juuret täällä Suomessakin, ja ehkä kutsuvan juhlaa jopa sillä nimellä. :)
Itse leivoin kekrimuffinsseja! Tosin tein näitä vain kolme, sillä näitä oli vaivalloista tehdä, ja loppujen lopuksi syön ne kuitenkin yksin.
Hyvää kekriä siis kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)