Ystävyydestä

Mietin aiemmissa postauksissani Elämä on ihanaa ja Iloa mikä tekee onnelliseksi. Usein kuulee sanottavan, että pienet asiat tekevät onnelliseksi, mutta minä väitän toisin. Isot asiat ne oikeasti tekevät onnelliseksi. Pienet asiat voivat tuoda iloa ja riemua ja täten muistuttaa onnellisuudesta. Ystävät, perhe, puoliso, työ, lemmikit - nämä ovat niitä asioita, mitkä tekevät onnelliseksi. Enkä tiedä kuka kehtaa väittää niitä pieniksi. 

Menemättä sen tarkempiin yksityiskohtiin kerron, että olen viime päivinä käynyt tunnetasolla pohjamudissa ja aluskasvillisuuksissa. Luojan kiitos sen vastapainoksi olen tuntenut onnellisuutta ystävien johdosta. Vapunaaton olin töissä illalla, mutta vapunpäivänä olimme porukalla grillaamassa ystäväni luona. Siitä varmasti johtuen, minulla on tälläkin hetkellä ihan mahtava olo. Ja se tuntuu hyvältä.

Valpuria viettää kanssani retardi kääpiö, joka on pitkäaikaisin Ystäväni.

Olen havahtunut haalimaan ystäviäni uudelleen lähelleni, sillä ne ovat hieman päässeet livahtamaan karkuun. Olen tehnyt listan ystävistäni ja kavereistani, ja kiinnittänyt sen seinään tietokoneennäyttöni yläpuolelle muistuttamaan siitä etten ole yksin. Uudenvuodentavoitteessani toivoin löytäväni yhden uuden Ystävän. Listallani on nyt monta potentiaalista ehdokasta täyttämään tuon paikan! Huomaan ympärilläni toiveikkaana paljon ihmisiä, joihin toivoisin tutustuvani vielä paremmin, ja luovani suhteita.

Ystävystyminen vie minulla yleensä pitkän aikaa. Tutustun kyllä helposti, mutta pidän ihmiset ikäänkuin käsivarrenmitan päässä itsestäni (tosin nykyään uusiin ihmisiin tutustumista voi vaikeuttaa pieni orastava ihmisviha). Etenkin nykyisin olen hyvin kyyninen/pessimistinen sen suhteen, että ihmiset aidosti välittäisivät tai pysyisivät kuvioissa. En uskalla lukea heitä ystävikseni. Tuntuu että kaikki lopulta unohtavat tai pettävät luottamuksen.

Tietysti vika on myös yhtälailla itsessäni. Olen välillä huono pitämään yhetyttä kavereihini. En koskaan soita tai tekstaa vain kysyäkseni kuulumisia. Liian harvoin kutsun kavereita kylään tai vierailen itse heidän luonaan ilman sen kummempaa syytä kuin heidän seuransa. Tosinaan pidän myös kaverini käsivarrenmitan päässä. En koskaan halaa heitä.

Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että kun heidät tapaa pitkän ajan jälkeen, tuntuu kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan, ja yhteistä juttua löytyy ikään kuin oltaisi vasta edellisellä viikolla viimeksi tavattu. Jos tauko venyy kuitenkin liian pitkäksi, voi vieraantua toinen toisistaan. Hyvät ystäväni siis jos luette tätä: haluan pitää teihin yhteyttä, vaikka olisin sen unohtanut tehdä. Minua saa patistaa kylään tai minulle saa soittaa. Minä kaipaan teitä.