Maanantaina muutin kolmen kaverin voimin omaan kotiini (vuokralle tosin). Kaverit päivittelivät, että minulla on aivan liikaa tavaraa, mutta eihän kaikesta voi luopua! On esineitä, joita käyttää päivittäin, kuten astiat ja vaatteet, mutta sitten on esimerkiksi valokuva-albumit, vanhat piirustukset ja DVD:t, joita ei tule käytettyä usein, mutta ovat säilyttämisen arvoisia silti.
Nyt olen saanut kaikki tavarat paikoilleen. Ja jotta kotini näyttäisi kodilta, eikä varastolta, päätin viedä KAIKEN ylimääräisen kellariin. Kaiken sellaisen, joita en todennäköisesti tulisi vähään aikaan tarvitsemaan. Tästä esimerkkinä ratsastuskamat, joulukoristeet ja vanhat päiväkirjat. Nyt kotini on juuri sellainen kuin haluan, enkä voisi olla tyytyväisempi!
Olen myös erittäin tyytyväinen sisustukseeni. Kalusteet ovat kaikki minun näköisiäni ja toisiinsa sopivia. Ja mikä mielettömintä, olen onnistunut saamaan melkein kaikki ne ilmaiseksi! Olen pikkuhiljaa kerännyt kalusteita, joista joku on halunnut luopua, ollen kuitenkin sen verran nirso, että kalusteet ovat sopineet makuuni. Kaiken kukkuraksi kämpässä oli valmiina tummat puusälekaihtimet, jotka olivat piste I:n päälle!
Pientä fiksausta on vielä tehtävä, esimerkiksi kattolamppu pitää hoitaa sellaiselle korkeudelle, että se täyttäisi kriteerinsä kattolamppuna. Huomenna minulle tulee sänkyyn uusi, oikean kokoinen patja!
Loppuun vielä pari kuvaa viimeisimmästä kuvaussessiosta. Kuvat ovat aika raakileita, niitä ei ole kauheasti muokattu. Copyright Janne Koivuniemi.
Onpa kivan näkönen koti! Tullaan käymään! >8)
VastaaPoistaHienon näköistä! Ja muutamat kengät! :D
VastaaPoistaPakko sanoa täälläkin vielä, että todella kivan näköinen koti! Ja hieno kenkärivi ja ja ja tuttu pyyhekin siellä... :>
VastaaPoistaKiitos kaikille! Tervetuloa käymään vaan ja kenkiä on hyvä olla monet! ;)
VastaaPoistaIhanat lattiat! :) Kaunis koti muutenkin, rupes hymyilyttämään tuo lepakoilla koristeltu kisujen kuletuskoppa / wc, katu-uskottava ainakin. ;)
VastaaPoista