From a beast to a beauty

Mun tyylini on muuttunut. Toisaalta kelläpä ei tyyli muuttuisi vuosien myötä. Olen noin 11-vuotiaasta asti viehättynyt mustasta ja ihaillut goottityyliä, ennen kuin edes tiesin mitä gootti tarkoittaa. Nykyään tykkään väreistä, hittejä ovat etenkin pinkki (AIJAA?!), turkoosi ja limenvihreä. (Tämän väriyhdistelmän löytää vanhasta blogistani.) Tämä shokeeraa vanhoja kavereitani, jotka ovat tottuneet näkemään minut mm. pitkässä nahkatakissa kesät talvet.

Viime aikoina - etenkin nyt päästyäni mukaan Pin-Up Finland 2012 -mallikilpailuun - minua on alkanut kiehtoa fiftarityyli  enenevissä määrin. En kuitenkaan missään nimessä ole jättänyt mustia vaatteita. Tunnen pohjimmiltani olevani yhä gootti. Ehkä uuden blogin avajaisten kunniaksi on hyvä kerrata, miten tähän on tultu...

Kuten sanoin, kiinnostukseni "mustiinpukeutumiseen" alkoi joskun ala-asteella, ehkä 11-vuotiaana, jolloin musiikkimakuni vaitui Backstreet Boysista Tyrävyöhän, Apulantaan ja Nightwishiin. Muistan silti yhtäaikaa rakastaneeni värejä - ihan niinkuin nytkin. En välittänyt kovinkaan paljon tyylistä - muuten, kuin että leveälahkeiset housut oli oltava!

Mortianna 11v. Käsihelyt kerättiin Jimi Pääkallon mukaan. 

Olen aina ollut hyvin vähävarainen, joten minulla ei ole ollut mahdollisuutta nuorena luoda voimakkaasti omaa tyyliä. Usein jouduin käyttämään toisten vanhoja vaatteita, mutta toisaalta en ollut silloin vielä niin pinnallinen, että olisin ollut kiinnostunut niin paljoa ulkonäöstä. Yläasteelle mennessäni pukeuduin juuri niihin vaatteisiin mitä omistin - ja ne olivat todella sekatyylisiä. Mitään mustaa ei juurikaan ollut. Salaa halusin kyllä. Kaikki mielikuvitushahmoni ynnä roolipelihahmoni olivat kaikki jotenkuten mustanpuhuvia. Usein eräänlaisia alter egoja.

Kun olin yhdeksännellä, sain vihdoin jotain mistä olin pitkään haaveillut - pitkän, mustan nahkatakin! Nahka ei ollut tietenkään aitoa, sillä takin sai neljällä kympillä Seppälästä, mutta olin hirmuisen kiitollinen äitille, joka takin minulle osti. Käytin sitä aina ja kaikkialla, ja vuoden kuluttua se oli aivan repaleina. Lopulta sain ostettua itse uuden, aidon nahkatakin. Se on minulla vieläkin. Kuitenkin tekonahkatakin saaminen mullisti tyylini. Aloin pukeutua yhä tummempaan ja tummempaan. Se oli tyylini käännekohta - minusta tuli Gootti!

Jos ihan tarkkoja ollaan, näytin ehkä enemmän metallistilta kuin gootilta. Minulla ei ollut varaa goottivaatteisiin. Vielä, kun asuin paikkakunnalla, jossa ei ollut - eikä muuten ole vieläkään - yhtäkään vaatekauppaa - oli erittäin hankalaa, työlästä ja hintavaa ostaa itselleen vaatteita. Edes netistä en voinut tilata, koska meillä ei ollut tietokonetta. Näin ensi kertaa Greesen tuolloin, ja 50-luvun meininki jätti pienet jäljet. Muistan ajatelleeni, miksei korkeavyötäröiset housut ole nykyäänkin muodissa, sillä ne myötäilevät kehoa paljon kauniimmin. Silloin oli muodissa lantiofarkut ja persvako.

Goottiuteen kuuluu myös ehkä tietynlainen kauneus. Itsehän en juuri ulkonäöstä muuta välittänyt, kuin että vaatteiden täytyy olla mustia. Kammottava keskijakaus, pyöreä naama ja rehottavat kulmakarvat. Nolottaa julkaista näitä kuvia. Hiukset uskalsin ensi kerran värjätä mustaksi ysin päättäjäisiin. Sävytteellä.

THE Nahkatakki

Ysin päättäjäisissä, minä oikealla

En osannut käyttää lyhyitä hameitä, enkä kävellä korkokengillä. Frakut, Nightwish-paita, maiharit ja nahkatakki kiteytti aika hyvin tyylini tuolloin.

Ja nuo nahkarannekkeet.

Tämä on jostain "larpista". Tuolta olisin luultavasti aina halunnut näyttää silloin. 

Lukiossa ollessani talous parani pikkuisen, ja taisin ostaa pari vaatetta. Tyyli oli kömpelö sametti-linnanneito-gootti. Tukka oli edelleen ruskea - sävyte oli kulunut jo aikaa sitten pois.
Korsetit, röyhelöt, nyörit, pitkät hameet ja leveät hihat oli ne mistä tuolloin haaveilin.

Sama jatkui pitkään. Olin ruma vaikka halusin olla kaunis. Ja ehkä luulin olevanikin, huh. Joskus suurinpiirtein 19-20-vuotiaana aloin pikkuhiljaa näyttää jo naiselta. Löysin lyhyet helmat, korkokengätkin, sekä PVC:n. Ompelin ensimmäisen kellohameeni, ja ihastuin 50-lukuun! Olisikohan innoittajana ollut Cry-baby...? KYLLÄ! Koska leikkasin lyhyen otsatucan samanlailla kuin Traci Lordsilla oli siinä leffassa (mikä kaunis nainen!)

Hanakasti luovuin vanhasta tyylistä: Maiharit röyhelöhameen kanssa kesällä? Haloo?
Leveät hihat pitivät kutinsa.

Tyyli oli kuitenkin hyvin goottihenkinen. Punamusta. Ja sitä se oli vielä ehkä noin viime kesään asti. Silloin kaikki leffan kuvaukset olivat purkissa, ja sain vapaat kädet hiusten värjäykseen. Aloin värjätä otsatuccaa eri värein, ja sen takia aloin pukeutua myös eri värein. Ja sen myötä minuun on sekoittunut myös aimo annos rockabellaa.

Tässä siis ollaan. Rockabella? Gothabella? Kukaan ei varmaankaan tykkää kahlitsevista lokeroista. Oma tyylini riippuu pitkälti päivästä, joskus tahtoo synkistellä, toisinaan taas uida väriyrjössä. Tulevaisuus näyttää miten tämä tästä jatkuu. :)