Beauty is a state of mind

Seuraan Facebookissa monia vaihtoehtoismalleja, ja news feediini tulee jatkuvasti paljon malleiluun liittyviä postauksia. Erityisesti viime päivinä erityisesti silmiini on sattunut muutama ylipainoa, tai ehkä pikemminkin muodokkuutta korostava postaus. Yhdessä oli kuva plus koon mallista, ja liitteenä pitkä vastine jonkin kuntosalin seinällä olleeseen posteriin "This summer, do you want to be a mermaid or a whale?" Vastine oli nokkela, todeten että valaat ovat hienoja olentoja, kun taas merenneitoja ei ole edes olemassa. Toisessa postauksessa oli upea kuva todella kurvikkaasta naisesta, ja kuvan päälle kirjoitettu teksti "I've got 99 problems but my curves ain't one." Kuvatekstissä vielä heräteltiin ihmisiä kertomaan miksi heidän kurvinsa eivät ole ongelma. Aiemmin silmiini on myös sattunut kuva, jossa todetaan että oikeilla naisilla on kurveja, sillä vain koirat kaluavat luita.

Olen miettinyt, miksi isokokoisten ihmisten tai mallien on julkaistava kuvansa saatetekstien kera. Jos kuvassa on upea ja kaunis, vaikkakin isokokoinen nainen, eikö kuvan voi vaan antaa puhua puolestaan? Onko se puolustuskeino, että kuvan yhteydessä on painotettava, että kuvassa on kurvikas nainen, joka on kaiken lisäksi vielä kauniskin? Onnistunut otos on onnistunut otos, ja se pitäisi voida jakaa ehdoitta, sillä kauneutta on niin monenlaista, niinkuin on siitä nauttijoitakin.

Kaikista kamalinta on lukea "vain koirat kaluavat luita" -tyyppisisä kommentteja, jossa poljetaan alas laihoja ihmisiä. Se ei mielestäni kerro ylpeydesta omia kurveja kohtaan, vaan itseinhosta ja epävarmuudesta, kuten halveksunta toisenlaisia ihmisiä kohtaan yleensäkin. 

Olen sitä mieltä että kauneus lähtee korvien välistä. Se on mielentila. 

Itse en ole pluskokoinen, vaan ihan normaali, keskiverto. Tunnen itseni hoikaksi tai paisuneeksi sitä mukaa miten nyt olen sattunut viimeaikoina syömään - vaakalukemat heittelevät yleensä melko vähän. Eniten vaikuttaa kuitenkin oma ajattelutapa. Viime viikolla katselin vanhoja kuviani, mm. selfieitä ja asukuvia, ja näin jälkikäteen oli pakko todeta että näytinpä niissä todella nätiltä. Todennäköisesti kuvien ottohetkellä ajattelin silti toisin. Viime kuvauksia edeltävällä viikolla vedin taas suklaata niin kuin henkeni riippuisi siitä (olen addikti, olen puhunut siitä ennenkin). Silti kuvauksissa en ollut uskoa peilikuvaani, sillä yllätyin siitä miten hyvältä näytin. Miksi? Koska tunnen itseni onnelliseksi. 

 © Ossi Lehtonen

Koska olen onnellinen, toivon että kaikki muutkin olisivat. En tosin tiedä kuinka kauan tämä tunne kestää, mutta en jaksa ottaa siitä stressiä. Kesä on tulossa ja tälläkin hetkellä aurinko paistaa. 

Ja olen vieläkin aivan pilvessä H.E.A.T:istä. ♥ 

Muutama asukuva

Viimeaikoina en ole hirveästi asukuvia ottanut jostain syystä. Olen ehkä panostanut lähinnä mukavuuteen näyttävyyden sijaan, minkä takia en ole kokenut tarpeellisesksi ikuistaa asua kameralle. Tässä nyt on kuitenkin muutama - kukapa niitä jaksaa niin hirveetä litaniaa katsellakaan!

Aloitetaan viime syksystä. Kavereiden kanssa öö - leffaan? 

Kaverin kanssa tupareihin. Mä niin rakastan tota paitaa! 

Paskainen peili. En muista minne oli matka. Varmaan Stadiin. 

PRKL Clubille!

Duunipaikan pikkujouluihin oikein mekkoon sonnustautuneena. 

Uudenvuodenpippaloihin! 

Enmuistaminne.

Tämä edustaa nyt sitä kasuaalia tyyliä missä minut on nähty suurimmaksi osaksi koko talvi.
Tuo huppari on aivan lemppari!

Moottoripyörämessuille! 

Perkeleeseen taas! (Oli muuten megakiva ilta!)

Cirque du Soleil.
Tämä oli nyt niin ylisöpö tyttömäinen veto, mutta pitkästä aikaa teki mieli näyttää
joltain muulta kuin lepakolta joka vetää kohta kaikkia turpaan. 

Ei sen syvällisempiä tällä kertaa! 

Rebel Girl: Mortianna Graves

Mortiannan ensimmäinen haastattelu löytyy täältä:

Rebelcircus.com

Kuva: Antti Qvickström

!!!

Point Of No Return

MINÄ OLEN PÄÄSSYT MUKAAN TÄLLE VIDEOLLE!!!!1

Videon ääniraita on taltioitu Lontoossa, ja löytyy Live In London -levyltä, mutta kuvamateriaali on Tavastian ja Pakkahuoneen keikoilta. Leikkaukset ovat melko vikkeliä, mutta minut voi löytää eturivistä paikka paikoin, parhaiten kohdassa 5:10, sekä pitelemässä Eric-piirrostani kohdassa 5:23. Lopussa näkyy hienosti myös, miten seinällä roikkuvasta kitarastani muovautui nykyisenlainen.


Palatakseni tähän aamuun, haluan mainita miten aurinkoista oli herätä herätyskelloa torkuttaessa viestiin, jossa linkitettiin minulle lisää keikkakuvia Pakkahuoneen keikalta. Kuvia selaillessani ruutuun pärähti alle liitetty otos, joka räjäytti nauramaan vedet silmissä. Kuva muistuttaa lähinnä luontokuvaa nälkäisestä mustekalasta, joka epätoivoissaan lonkeroituu saaliinsa ympärille.

Ei hemmetti! Nauran tälle vielä pitkään. :D

(Kuva: Jukka Vahter. Myönnän etten kysynyt lupaa uudelleenjulkaisuun.)

Heat is on! And on and on and on...

Nyt jos te tapaisitte mut kasvotusten, te varmaan pitäisitte mua kummallisena koska mä vaan hymyilen leveästi itsekseni. Mikä kemiallinen aine mun päässä reagoikaan, sen saa aikaan vain yksi asia.
Erik Grönwall.

En edes tiedä mistä aloittaa. Jos kesällä olin Kuopio Rockin jälkeen pilvessä, niin nyt olen sitä vielä enemmän! Kolme päivää H.E.A.T:ia! Minulla on hymy korvasta korvaan ja sitä ei saa mun naamalta millään pois! Aina toisinaan hetkittäin uppoudun muihin ajatuksiin, ja yhtäkkiä taas yllätyn kun tajuan että kaikki tämä viimeaikoina tapahtunut onkin täytä totta. Perhosia pörrää vatsassa vieläkin niin, että on vaikea syödä. 

Keskiviikkona oli Heatin keikka Tavastialla jonne olin ostanut lipun jo joulukuussa. Menin paikalle juuri ennen ovien aukeamista varmistamaan paikkani eturivissä. Olin ottanut mukaani piirustukseni Ericistä pyhänä missionani saada siihen nimikirjoitus!

Keikka oli tietysti loistava. Keikan aikana Erik mm. jakoi vodkaa lavalta yleisölle, ja minä sain kunnian olla ensimmäinen mukin käteensä saanut! Sitten laulettiin vähän Helan gåria, ja jatkettiin partyja!

Keikan jälkeen ankkuroiduin odottamaan backstagen oven eteen toiveikkaana siitä että bändin jätkät saapuisivat yleisön keskuuteen. Crash, Jimmy ja Jona tulivat jo aikaisemmin, mutta en oikein osannut relata, ennenkuin Ericin piirustus olisi varustettu nimmarilla. Kyselin, olivatko he saaneet viestiäni jossa lähetin kuvan heille, mutta he kuulemma lukevat saapuvia viestejä aika harvaan. Crash kehoitti minua tulemaan seuraavan päivän nimmarinjakotilaisuuteen Hard Rock Cafeen, jolloin saisin varmimmin nimmarin. Lopulta Erik ja Eric saapuivat hetkeä ennen valomerkkiä. Sain Ericiltä nimikirjoituksen ja pääsin juttelemaan Erikin kanssa. Hän muisti minut sen jälkeen, kun näki piirustuksen, ja muisti myös että ollaan naimisissa! ;) Hihihi!

Ajattelin jo, etten mene seuraavan päivän nimmarinjakotilaisuuteen, koska minulla ei ole mitään muuta nimmaroitavaa - en omista paitoja tai levyjä. Yön nukuttuani mietin, että mitä mitähän helvettiä oikein ajattelin, tottakai menen sinne! Tottakai on saatava kaikki irti siitä vähästä ajasta ja harvoista kerroista kun bändiä näkee! Etenkin kun tämä bändi on niin faniystävällinen ja helpostilähestyttävä joukko.

Jona Tee, Crash, minä, Erik Grönwall, Eric Rivers ja Jimmy Jay

Erik ja mun mansikka mojito! 

Niinpä menin kamerani kanssa Hard Rock Cafeen, koska kuviahan ei voi ottaa liikaa. Paikan päältä sainkin sitten Heatin logolla varustetun A4:n, johon sain pyydettyä nimmarit! ^_^ Tutustuin erääseen toiseen Heat-fanin, venäläiseen Ritaan, joka istui pöytääni. Pojat käväisivät syömässä, jonka jälkeen tulivat takaisin seurustelemaan fanien kanssa ja Erik ja Jona istuivat meidän pöytäämme! (!!!) Jouduin nipistämään itseäni että tajuaisin että en oikeasti näe unta siitä että istun Erik Grönwallin seurassa, vaan se on perkele totta! Ja osti minulle vielä drinkinkin!



Myöhemmin bändi päätti lähteä jatkoille On The Rocksiin. Itselläni oli töitä seuraavana päivänä, mutta haistatin sille pitkät lähdin silti mukaan. Minulla oli niin siistiä, niin hauskaa, etten osaa edes kuvailla sitä. Parhaat bileet ikinä, olen niin rakastunut. Jammailtiin  AC/DC-coverbändin tahdissa, ja yöllä bändin jätkät ja crew menivät jamittelemaan lavalle cover-biisejä, ja vähän omiakin. Aamuyöstä minun oli pakko kerätä luuni ja hyvästellä, ja ottaa taksi kotiin, koska bussit eivätkä junat enää kulkeneet.
Arvatkaa vaan hymyilyttikö aamulla.

Lauantaina HEATilla oli keikka vielä Tampereella, mutta minulla oli sekä lauantaina, että sunnutaina teatteriesitys, minkä lisäksi Nita saapui luokseni lauantaiaamuna. Teatterissa kuitenkin mietin taukoamatta, pitäisikö minun lähteä viimeisellekin keikalle. Ja koska pohdin sitä kokoajan, oletin vastauksen olevan myönteinen. Niinpä teatterista kotiuduttuani vaihdoin vaatteet, hyppäsin Mircaan ja suuntasin nokan kohti Tamperetta. Nita hoiti kissan ja koiran, kiitos siitä!

Tampereen keikka oli mahtava! En taaskaan voinut ymmärtää miksi olin edes kuvitellut jättäväni menemättä! Pakkahuoneen lava oli isompi ja yleisöä oli enemmän, sekä lämppäreitä oli kaksi (Brother Firetribe ja Free Spirit). Tapasin Ritan siellä ja ujuttauduin hänen avullaan eturiviin. Ja sainkin todella hyvän paikan. Ylivoimaisesti paras hetki oli se, kun Erik tuli lavalta alas kesken biisin kättelemään faneja, ja vinkkasi minulle ohimennessään silmää merkiksi että oli nähnyt minut. Sydän jätti ehkä lyönnin välistä.

Minä olen tuolla Erikin pään ja käsivarren välissä.

 Sain taas lavalta viinaa, tällä kertaa Jallua! Mukaan tarttui myös Ericin plektra, Crashin rumpukapula ja Erikin paskottu puoliakustinen kirata! Tai se suurin osa mitä siitä oli jäljellä. Viimeisimpään sain nimmarin "Erik ♥ Miia", sekä piraran Erikin verta. Mysteeri olkoon miten se siihen tuli.



Menimme Ritan kanssa takaovelle poikia vastaan. Kertoivat menevänsä johonkin rokkibaariin Jack The Roosteriin. Siellä oli niin kova ryysis, että bändin jäsenten kanssa oli vaikea päästä puheisiin, koska kaikki muutkin halusivat vuorollaan päästä juttelemaan ja ottamaan yhteiskuvia, ja tietysti tarjoamaan shotteja, mistä johtuen tyypit olivat nopeasti jo melko kuoseissa. Tässä vaiheessa hengasin hetken crew-jäsenten Antonin ja Kristianin kanssa, jotka olivat myös ihania tyyppejä.

Illan (yön) päätteeksi saatoin humalaisen Erikin (ja pari muuta) takaisin hotellille ja lähdin ajamaan takaisin kotiin neljältä aamulla. Ja tämänkin hetken olotilaa kuvaa hyvin väsynyt, mutta onnellisnen.

Mun H.E.A.T-seinä alkaa näyttää jo ihan hyvältä.

Tussi tarttui vähän huonosti ja kärsi vielä räntäsateestakin. :(