Mitä on itsevarmuus ja miten sitä voi kehittää? Miten päästä eroon epävarmuuden kahleista ja pidättelevistä lukoista? Miksi itsevarmuus on niin pelottavaa?
Olen miettinyt viimeaikoina todella paljon itsevarmuuttani ja -tuntoani. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä syvemmälle kuoreeni olen piiloutunut, sitä lysympään hartiani ovat painuneet, sitä pienemmiksi eleeni ovet käyneet ja puheeni hiljentynyt. Olen täynnä lukkoja. Huomaan sen esimerkiksi, kun katselen vanhoja kuviani. Niissä minulla on monesti jokin typerä, hassutteleva ilme, ja eräs luokkakaverini (tarkennettuna treenikaverini Laura) sanoi minua ala-asteella kuminaamaksi. Nykyään ilmeeni ovat täysin vaisuja. Kun puhun ihmisille, olen jännittynyt ja anteeksipyytelevä. Kuvauksissa pysyttelen mukavuusalueellani, jonka takia kuvat näyttävät pliisuilta. Ennen rakastin esiintymistä, enkä jännittänyt sitä juurikaan, tai jos jännitin, vedin silti täysillä. Vaikka rakastan esiintymistä edelleen, jännitän sitä huomattavan paljon enemmän. En uskalla heittäytyä, vaan minulla on aina jarru päällä.
 |
Vammanen jännityshymy lavalla Rock Models -kisassa.
Snap: Antti Qvickström. |
Kerroin olleeni Rock Models 2014 ensimmäisessä osakilpailussa mukana. No, kilpailu minun osaltani loppui ennen kuin alkoikaan. Karsiutuminen ärsytti minua suunnattomasti, koska tiesin että se johtui vain ja ainoastaan omasta lavaesiintymisestäni. Olin niin kankea ja vaatimaton, että hakkasin päätä seinään vielä päiviä jälkeenpäin, kun mietin mitä kaikkea olisin voinut tehdä toisin. Ärsyttävää!
Olen yrittänyt kiinnittää huomiota konkreettisiin seikkoihin, ja muuttaa niitä. Mutta ette usko miten vaikeaa se on!
Ensimmäinen on
ryhti. Töissä kävelen terminaalihallin poikki, hartiat edessä vikkelästi välttelen vastaantulevien ihmisten katseita. Miksi? Miksi tekeydyn pieneksi?
Toinen on se, että
lakkaa miettimästä mitä muut ajattelevat minusta. Tämä on ollut minulle periaatteessa itsestäänselvyys jo ala-asteelta saakka. En ole koskaan halunnut sopia massaan ja olla kuin muut, vaan terveellä tavalla omanlaiseni. Ulkoisen habituksen esiin pistäminen ei kuitenkaan takaa sitä, että nahkan ja niittien alla olisi henkisesti itsevarma otus. Minä en hetkeäkään mieti sitä, onko naamani jonkun muun mielestä tarpeeksi nätti, tai onko leggingssini rumat.
Mutta. Kysymys kuuluukin
: Olenko liian itsekäs? Laiska? Olenko liian äänekäs? Vedänkö liikaa huomiota itseeni? Onko minulla huonot vitsit? Teinkö aiemmin jotain väärin, kun nuo eivät enää näytä haluavan jutella kanssani? Minussa on varmasti jotain vikaa, pakko olla. Sen takia on kai parempi pysyä kuoressa, etteivät muut kärsisi huonoista luonteenpiirteistäni.
Itsevarman ihmisen seurassa on hyvä olla, koska he tietävät olevansa hyviä ja kelvollisia ilman vakuutteluja, heidän ei tarvitse polkea muita alas pönkittääkseen itseään, vaan he ovat aidosti rentoja, hyväntuulisia ja säteileviä. Sellainen minäkin tahtoisin olla. Sen sijaan olen kiukkuinen, äkisti nollasta kaheksaankymppiin (Huom. ei kuitenkaan sataan, koska vaisu) kiihtyvä kiroileva ihmiset loitolla pitävä siili, joka toisinaan vajoaa synkkytteen ja ängtiin, eikä usko - tai siis on aivan varma - ettei kelpaa mihinkään.
Oletteko te kärsineet huonosta itsetunnosta ja itsevarmuuden puutteesta? Miten onnistutte olemaan itsevarmoja?
