Beauty is a state of mind

Seuraan Facebookissa monia vaihtoehtoismalleja, ja news feediini tulee jatkuvasti paljon malleiluun liittyviä postauksia. Erityisesti viime päivinä erityisesti silmiini on sattunut muutama ylipainoa, tai ehkä pikemminkin muodokkuutta korostava postaus. Yhdessä oli kuva plus koon mallista, ja liitteenä pitkä vastine jonkin kuntosalin seinällä olleeseen posteriin "This summer, do you want to be a mermaid or a whale?" Vastine oli nokkela, todeten että valaat ovat hienoja olentoja, kun taas merenneitoja ei ole edes olemassa. Toisessa postauksessa oli upea kuva todella kurvikkaasta naisesta, ja kuvan päälle kirjoitettu teksti "I've got 99 problems but my curves ain't one." Kuvatekstissä vielä heräteltiin ihmisiä kertomaan miksi heidän kurvinsa eivät ole ongelma. Aiemmin silmiini on myös sattunut kuva, jossa todetaan että oikeilla naisilla on kurveja, sillä vain koirat kaluavat luita.

Olen miettinyt, miksi isokokoisten ihmisten tai mallien on julkaistava kuvansa saatetekstien kera. Jos kuvassa on upea ja kaunis, vaikkakin isokokoinen nainen, eikö kuvan voi vaan antaa puhua puolestaan? Onko se puolustuskeino, että kuvan yhteydessä on painotettava, että kuvassa on kurvikas nainen, joka on kaiken lisäksi vielä kauniskin? Onnistunut otos on onnistunut otos, ja se pitäisi voida jakaa ehdoitta, sillä kauneutta on niin monenlaista, niinkuin on siitä nauttijoitakin.

Kaikista kamalinta on lukea "vain koirat kaluavat luita" -tyyppisisä kommentteja, jossa poljetaan alas laihoja ihmisiä. Se ei mielestäni kerro ylpeydesta omia kurveja kohtaan, vaan itseinhosta ja epävarmuudesta, kuten halveksunta toisenlaisia ihmisiä kohtaan yleensäkin. 

Olen sitä mieltä että kauneus lähtee korvien välistä. Se on mielentila. 

Itse en ole pluskokoinen, vaan ihan normaali, keskiverto. Tunnen itseni hoikaksi tai paisuneeksi sitä mukaa miten nyt olen sattunut viimeaikoina syömään - vaakalukemat heittelevät yleensä melko vähän. Eniten vaikuttaa kuitenkin oma ajattelutapa. Viime viikolla katselin vanhoja kuviani, mm. selfieitä ja asukuvia, ja näin jälkikäteen oli pakko todeta että näytinpä niissä todella nätiltä. Todennäköisesti kuvien ottohetkellä ajattelin silti toisin. Viime kuvauksia edeltävällä viikolla vedin taas suklaata niin kuin henkeni riippuisi siitä (olen addikti, olen puhunut siitä ennenkin). Silti kuvauksissa en ollut uskoa peilikuvaani, sillä yllätyin siitä miten hyvältä näytin. Miksi? Koska tunnen itseni onnelliseksi. 

 © Ossi Lehtonen

Koska olen onnellinen, toivon että kaikki muutkin olisivat. En tosin tiedä kuinka kauan tämä tunne kestää, mutta en jaksa ottaa siitä stressiä. Kesä on tulossa ja tälläkin hetkellä aurinko paistaa. 

Ja olen vieläkin aivan pilvessä H.E.A.T:istä. ♥ 

Muutama asukuva

Viimeaikoina en ole hirveästi asukuvia ottanut jostain syystä. Olen ehkä panostanut lähinnä mukavuuteen näyttävyyden sijaan, minkä takia en ole kokenut tarpeellisesksi ikuistaa asua kameralle. Tässä nyt on kuitenkin muutama - kukapa niitä jaksaa niin hirveetä litaniaa katsellakaan!

Aloitetaan viime syksystä. Kavereiden kanssa öö - leffaan? 

Kaverin kanssa tupareihin. Mä niin rakastan tota paitaa! 

Paskainen peili. En muista minne oli matka. Varmaan Stadiin. 

PRKL Clubille!

Duunipaikan pikkujouluihin oikein mekkoon sonnustautuneena. 

Uudenvuodenpippaloihin! 

Enmuistaminne.

Tämä edustaa nyt sitä kasuaalia tyyliä missä minut on nähty suurimmaksi osaksi koko talvi.
Tuo huppari on aivan lemppari!

Moottoripyörämessuille! 

Perkeleeseen taas! (Oli muuten megakiva ilta!)

Cirque du Soleil.
Tämä oli nyt niin ylisöpö tyttömäinen veto, mutta pitkästä aikaa teki mieli näyttää
joltain muulta kuin lepakolta joka vetää kohta kaikkia turpaan. 

Ei sen syvällisempiä tällä kertaa! 

Rebel Girl: Mortianna Graves

Mortiannan ensimmäinen haastattelu löytyy täältä:

Rebelcircus.com

Kuva: Antti Qvickström

!!!

Point Of No Return

MINÄ OLEN PÄÄSSYT MUKAAN TÄLLE VIDEOLLE!!!!1

Videon ääniraita on taltioitu Lontoossa, ja löytyy Live In London -levyltä, mutta kuvamateriaali on Tavastian ja Pakkahuoneen keikoilta. Leikkaukset ovat melko vikkeliä, mutta minut voi löytää eturivistä paikka paikoin, parhaiten kohdassa 5:10, sekä pitelemässä Eric-piirrostani kohdassa 5:23. Lopussa näkyy hienosti myös, miten seinällä roikkuvasta kitarastani muovautui nykyisenlainen.


Palatakseni tähän aamuun, haluan mainita miten aurinkoista oli herätä herätyskelloa torkuttaessa viestiin, jossa linkitettiin minulle lisää keikkakuvia Pakkahuoneen keikalta. Kuvia selaillessani ruutuun pärähti alle liitetty otos, joka räjäytti nauramaan vedet silmissä. Kuva muistuttaa lähinnä luontokuvaa nälkäisestä mustekalasta, joka epätoivoissaan lonkeroituu saaliinsa ympärille.

Ei hemmetti! Nauran tälle vielä pitkään. :D

(Kuva: Jukka Vahter. Myönnän etten kysynyt lupaa uudelleenjulkaisuun.)